ora

Katso myös: oră, óra, öra

ora (10)

1. kasvin piikki
2. piikkimäinen työväline

   Naskali on suutarin ora.

   Ota ora ja suurenna reikää.

   Kun poraa ei ollut saatavilla poltettiin reikiä oralla.

• IPA: /ˈorɑ/
• tavutus: o‧ra

Taivutus
sijamuoto	yksikkö	monikko
kieliopilliset sijamuodot
nominatiivi	ora	orat
genetiivi	oran	orien (orain)
partitiivi	oraa	oria
akkusatiivi	ora; oran	orat
sisäpaikallissijat
inessiivi	orassa	orissa
elatiivi	orasta	orista
illatiivi	oraan	oriin
ulkopaikallissijat
adessiivi	oralla	orilla
ablatiivi	oralta	orilta
allatiivi	oralle	orille
muut sijamuodot
essiivi	orana	orina
translatiivi	oraksi	oriksi
abessiivi	oratta	oritta
instruktiivi	–	orin
komitatiivi	–	orine- + omistusliite
vartalot
vokaalivartalo	ora-
heikko vartalo	-
vahva vartalo	-
konsonantti- vartalo	-

vanha indoeurooppalainen laina^[1]

• oka

• substantiivit: orakas, oras

orapihlaja, oratuomi, orapaatsama, oralehti, poltinora

• ora Kielitoimiston sanakirjassa
• ora Tieteen termipankissa
• ora Suomen kielen vanhimman sanaston etymologisessa verkkosanakirjassa

ora

1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan muoto verbistä orar
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä orar

ora

1. nyt

ora f. (monikko ore[luo])

1. tunti

   Mi sono svegliato otto ore fa.

2. aika, hetki

   A che ora si va?

   Il mio canarino canta solo a quest'ora del giorno.

3. (monikossa) kellonaika

   Che ore sono?

• oretta, orario, orologio

ora

1. elää

ōra

1. (taivutusmuoto) monikkomuoto sanasta ōs
2. (taivutusmuoto) monikon akkusatiivimuoto sanasta ōs

ōrā

1. (taivutusmuoto) aktiivin imperatiivin preesensin yksikön 2. persoonan muoto verbistä ōrō

ora

1. (taivutusmuoto) indikatiivin preesensin yksikön 3. persoonan muoto verbistä orar
2. (taivutusmuoto) imperatiivin yksikön 2. persoonan muoto verbistä orar

ora

1. (taivutusmuoto) määräinen muoto sanasta oră