Tule yliopiston tukijaksi

Tule tukemaan tieteen ja koulutuksen läpimurtoja ja tee lahjoitus Jyväskylän yliopistolle.

Ajankohtaista: Lahjoita lasten liikuntatutkimukselle!

Jokainen lapsi ansaitsee terveen ja aktiivisen elämän. Lahjoittamalla lasten liikuntatutkimukselle tuet lasten ja nuorten hyvinvointia ja olet mukana ratkaisemassa vesiturvallisuutta lisäävän uimataidon sekä oppimisen vakavia haasteita. Aktiivinen lapsuus rakentaa pohjan terveelle elämälle, joten lahjoituksesi parantaa paitsi lasten hyvinvointia, on myös elintärkeä investointi meidän kaikkien tulevaisuuteen.

Tutustu lahjoituskohteeseen

Lahjoita yksityishenkilönä Tee organisaatiolahjoitus

Kaksi lasta kävelee metsässä kauniina syyspäivänä
Lahjoitus lasten liikuntatutkimukselle on elintärkeä investointi tulevaisuuteen.

Miksi lahjoittaa Jyväskylän yliopistolle?

Kutsumme kumppaneitamme mukaan investoimaan tulevaisuuden opetukseen ja tutkimukseen. Samalla avautuu mahdollisuus pitkäjänteiseen, monipuoliseen yhteistyöhön yliopiston kanssa.

Lahjoitusvaroilla mahdollistetaan uusia koulutuksen ja tutkimuksen avauksia ja luodaan puskuria taloudellisesti vaikeiden vuosien turvaksi. Jyväskylän yliopisto on luonut Keski-Suomen alueelle 12 000 työpaikkaa ja sen taloudellinen vaikutus on yli 1,1 miljardia euroa.

Lue lisää lahjoitusten vaikuttavuudesta:

Miksi opetukseen ja tutkimukseen kannattaa lahjoittaa?

 

Näin lahjoitat

Lahjoitusuutisia

Testamenttilahjoitus

Testamenttilahjoitus tieteelle vaikuttaa kauas tulevaisuuteen.

Jyväskylän yliopisto on monitieteinen, vakavarainen ja arvostettu tutkimusyliopisto sekä luotettava omaisuuden sijoittaja. Jyväskylän yliopiston on mahdollista ottaa vastaan lahjoituksia ja testamentteja tieteellisen tutkimuksen ja koulutuksen hyväksi. Perintö- ja lahjaverolain 1 luvun 2 §:n perusteella Jyväskylän yliopisto ei ole perintö- tai lahjaverovelvollinen.

Testamentin tekijä määrää lahjoituksen käyttötarkoituksesta. Lahjoittaja voi kohdentaa testamenttinsa yliopistolle yleisesti (”Jyväskylän yliopistolle”) tai vaikkapa omaa sydäntään lähellä olevan tutkimusalan hyväksi (”Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteelliseen tutkimukseen”).

Mikäli testamenttilahjoitus kohdistetaan yliopistolle yleisesti, saadut varat liitetään yliopiston sijoitusomaisuuteen ja varojen tuottoa käytetään yliopiston tutkimuksen vahvistamiseen strategisilla painoaloilla.

Mikäli testamenttilahjoitus kohdistetaan tietylle tutkimus-/ koulutusalalle, varat käytetään suoraan kyseisen alan tutkimus-/ koulutustoimintaan.

Vastaanottaessaan testamenttilahjoituksen yliopisto sitoutuu noudattamaan lahjoittajan ilmaisemaa tahtoa mahdollisimman hyvin. Tieteen tukemisessa väljä käyttötarkoituksen muotoilu antaa parhaimmat vaikuttavuuden mahdollisuudet, esimerkiksi ”Jyväskylän yliopiston kemian/terveystieteiden/humanistiseen tutkimukseen”.

Mikäli testamentin tekijä haluaa, yliopiston asiantuntijat ovat käytettävissä testamentin käyttötarkoituksen sanamuotoiluissa.

Diplomiinsinööri Aimo Wiren
Espoolainen suurlahjoittaja, diplomi-insinööri Aimo Wirén, haluaa tukea tutkijoiden uria.

Kannatan sellaista, mihin ihmiset uhraavat elämänsä

– Näkemykseni mukaan semmoista kannattaa kannattaa, mihin ihmiset uhraavat elämänsä. Eivät vain puhu ja visioi, vaan tekevät. Siksi valitsin kannatukseni kohteeksi tutkimuksen.

Diplomi-insinöörinä valintani olisi voinut olla jokin toinen yliopisto, vaikka oma alma materini. Koin kutenkin, että Jyväskylässä, oman kotiseutuni yliopistossa, panokseni olisi paljon merkityksellisempi. Seurasin tiedettä ja kiinnostuin Jyväskylän nanoteknologian tutkimuksesta. Tästä alkoi ystävyyteni ja lahjoittajasuhteeni Jyväskylän yliopiston tutkijayhteisön kanssa.

Ota yhteyttä

Tutustu myös