stato

stato (yks. akk. staton; mon. statoj, mon. akk. statojn)

1. tila

stato (yksikön akkusatiivi staton; monikko stati, monikon akkusatiivi statin)

1. valtio

stato m. (monikko stati[luo])

1. valtio

   Stato della Città del Vaticano Vatikaanivaltio

2. tila, status

stato m., stata f. (monikko stati m., state f.)

1. (taivutusmuoto) partisiipin perfekti verbistä stare
2. (taivutusmuoto) partisiipin perfekti verbistä essere

stātō

1. (taivutusmuoto) aktiivin imperatiivin futuurin yksikön 2. persoonan muoto verbistä stō
2. (taivutusmuoto) aktiivin imperatiivin futuurin yksikön 3. persoonan muoto verbistä stō

statō

1. yksikön maskuliinin datiivimuoto sanasta status (joka on partisiipin perfekti verbistä sistō)
2. yksikön maskuliinin ablatiivimuoto sanasta status (joka on partisiipin perfekti verbistä sistō)
3. yksikön neutrin datiivimuoto sanasta status (joka on partisiipin perfekti verbistä sistō)
4. yksikön neutrin ablatiivimuoto sanasta status (joka on partisiipin perfekti verbistä sistō)