он

он

1. (kardinaaliluku) kymmenen

он

1. demonstratiivinen partikkeli jostakin etäällä olevasta: tuolla, tuossa, siinä

   Oн він!

   Tuolla hän on!

2. demonstratiivinen partikkeli: kas, kas niin, ja niin; -pa/-pä yms.

   Он туди́.

   Kas tuonne.

   Ру́ки поми́в? Ні? Іди́ он у ку́хню, поми́й швиде́нько.

   Oletko pessyt kätesi? Et? Menepä keittiöön, pese nopsasti.

   Он вече́ря вже́ гото́ва ще одко́ли, а вас нікого́ нема́! (Marko Vovtšok)

   Ja illallinenkin on ollut jo valmiina hyvän aikaa, eikä kukaan teistä ole tullut!

3. vahvistava partikkeli

   Мені́ ні́коли, в мене́ ще он скі́льки діла́. (Panas Mirnyi)

   En ehdi, minulla on vielä vaikka kuinka paljon asioita.

   A ми он що!

   Entä mitä me sitten (olemme)!

• онде
• ось

он m.

1. (persoonapronomini) hän, se (kun viitattava asia on maskuliini)

Huomaa: kun pronominin edellä on siihen viittaava prepositio, sanan eteen tulee taivutusmuodoissa kirjain н: от него (häneltä), на нём (hänessä), у него (hänellä [on]), к нему (häneen), с ним (hänen kanssaan).

Tätä ei tapahdu kun prepositio viittaa johonkin muuhun sanaan: у его брата (hänen veljellään). Tässä у viittaa sanaan брат. о его матери (hänen äidistään) о viittaa äitiin, в его комнате (hänen huoneessaan), в viittaa huoneeseen.

Tämä johtuu siitä että prepositioiden viimeinen kirjain oli aikoinaan -н: kanssa: сън (sŭn, vrt. kreikan σύν, latinan cum). Prepositiosta kadonnut äänne liitetään nykyisin ilmestyessään pronominin osaksi, jolloin muodosta сън им tuli nykyinen с ним.

• я, ты, он, она, оно, мы, вы, они
• его, её