Kieltoverbi
Kieltoverbi on verbi, jonka avulla muodostetaan verbien kieltomuodot. Kieltoverbillä on usein vajaa taivutus ja yleensä esimerkiksi infinitiivi puuttuu.
Kieltoverbi eri kielissä
Kieltoverbi on tyypillinen uralilaisten kielten piirre[1].
Indoeurooppalaisissa kielissä kieltomuoto muodostetaan taipumattomalla partikkelilla (proto-indoeurooppalainen *ne, latinan nōn), joka liitetään taipuvaan pääverbiin. Englannissa sen yhteydessä käytetään usein (vaillinnaista) apuverbiä (do, be, have, shall, will, may, need). Uralilaisten kielten kieltoverbi on itse apuverbin kaltainen, vaikka esiintyykin myös yksinään.
Suomi
Suomen kielessä kieltoverbi taipuu persoonissa ja tapaluokissa (indikatiivi ja imperatiivi)[2], mutta aikamuoto- eli tempustaivutus on nykysuomesta kadonnut. Verbillä tiedetään lähes varmasti olleen rikas nominaali- ja tempustaivutus, josta nykysuomessa on jäljellä enää partisiippinen "epä-" ja murteissa ensimmäisen infinitiivin instruktiivi eten- esimerkiksi "etenkehtainen"[3][4][5][6]. Menneen ajan taivutusvartalo oli es- (esim. es(i)t, es(i)n jne.) ja siitä on jälkiä ainoastaan viron etelämurteissa sekä liivin kielessä.[7]
Indikatiivi, konditionaali ja potentiaali
| Persoona | Yksikkö | Monikko |
|---|---|---|
| 1. | en | emme |
| 2. | et | ette |
| 3. | ei | eivät |
| Persoona | Yksikkö | Monikko |
|---|---|---|
| 1. | - | älkäämme |
| 2. | älä | älkää |
| 3. | älköön | älkööt |
Viro
Viron kielessä kieltoverbi taipuu persoonissa ja tapaluokissa. Indikatiivissa, konditionaalissa ja kvotatiivissa ei taivutusta kuitenkaan enää ole. Persoonataivutuksen oletetaan kadonneen 1300- ja 1400-luvuilla indoeurooppalaisten kielten, erityisesti saksan ja alasaksan, vaikutuksesta. Tosin persoonataivutusta tavataan vieläkin joissakin murteissa.[9]
Indikatiivi, konditionaali ja kvotatiivi
| Persoona | Yksikkö | Monikko |
|---|---|---|
| 1. | ei | ei |
| 2. | ei | ei |
| 3. | ei | ei |
| Persoona | Yksikkö | Monikko |
|---|---|---|
| 1. | - | ärgem |
| 2. | ära | ärge |
| 3. | ärgu | ärgu |
Inarinsaame
Inarinsaamessa kieltoverbi taipuu persoonissa ja tapaluokissa.
Indikatiivi, konditionaali ja potentiaali
| Persoona | Yksikkö | Kaksikko | Monikko |
|---|---|---|---|
| 1. | jie´m | iän | ep |
| 2. | jie´h | eppee | eppeđ |
| 3. | ij | iä´vá | iä |
| Persoona | Yksikkö | Kaksikko | Monikko |
|---|---|---|---|
| 1. | iällum | iäl´loon | iällup |
| 2. | ele | ellee | elleđ |
| 3. | iä´lus | iällus | iällus |
Pohjoissaame
Pohjoissaamessa kieltoverbi taipuu persoonissa ja tapaluokissa.
Indikatiivi, konditionaali ja potentiaali
| Persoona | Yksikkö | Kaksikko | Monikko |
|---|---|---|---|
| 1. | in | ean | eat |
| 2. | it | eahppi | ehpet |
| 3. | ii | eaba | eai |
| Persoona | Yksikkö | Kaksikko | Monikko |
|---|---|---|---|
| 1. | allon | allu | allot |
| 2. | ale | alli | allet |
| 3. | allos | alloska | alloset |
Lähteet
- ↑ KIELITIETO: URALILAISTEN KIELTEN OMINAISPIIRTEET ugri.net. Viitattu 24.7.2020.
- ↑ Määritelmät: kieltoverbi Iso suomen kielioppi. Viitattu 24.7.2020.
- ↑ J. Korpela: Ei: on se verbi! jkorpela.fi. Viitattu 24.7.2020.
- ↑ etenkehtainen Suomen murteiden sanakirja. Viitattu 24.7.2020.
- ↑ Arvo Laanest: Einführung in die ostseefinnischen Sprachen. Hamburg: H. Buske, 1982. 12387296 ISBN 3-87118-487-X, 978-3-87118-487-1 Teoksen verkkoversio (viitattu 31.8.2021).
- ↑ Tummavuori): Suomen kielen rakenne ja kehitys. [Helsinki]: Helsingin yliopiston suomen kielen laitos, 2000. 58290641 ISBN 951-45-9221-2, 978-951-45-9221-8 Teoksen verkkoversio (viitattu 31.8.2021).
- ↑ Arvo Laanest: Einführung in die ostseefinnischen Sprachen. Hamburg: H. Buske, 1982. 12387296 ISBN 3-87118-487-X, 978-3-87118-487-1 Teoksen verkkoversio (viitattu 16.9.2022).
- ↑ § 108 Kieltoverbin ja kielteisten liittomuotojen taivutus Iso suomen kielioppi. Viitattu 24.7.2020.
- ↑ Hannu Remes: MUODOT KONTRASTISSA (pdf) (SUOMEN JA VIRON VERTAILEVAA TAIVUTUSMORFOLOGIAA) jultika.oulu.fi. 10.6.2009.