Kanootti

 

Eri käyttötilanteisiin on kehitetty erilaisia kanootteja. Eräät ominaisuudet ovat vaihtoehtoisia: jos kanootista halutaan tehdä erittäin ketterä, se ei voi olla samalla suuntavakaa.^[1] Järvillä melomiseen tarvitaan kanootti, joka pysyy vakaasti suunnassaan. Vakautta lisää, jos kanootin pohjaan tehdään matala köli tai olas eli negatiivinen köli. Olas on kanootin pohjassa oleva ura, joka vakaannuttaa suuntaa samalla tavalla kuin normaali köli. Jos kanoottia on tarkoitus meloa pienissä joissa ja koskissa, sen pitää olla ketterä, jotta sillä voi kääntyä nopeasti ja pujotella kivien välissä. Silloin kölistä on vain haittaa, koska se hidastaa suunnan palauttamista. Kölin lisäksi kanootin suuntavakauteen vaikuttaa pohjan muoto pituussuunnassa. Suorapohjainen on vakaampi mutta banaanin muotoinen ketterämpi.

Kanootin leveys taas vaikuttaa kanootin nopeuteen, syväykseen ja vakauteen. Leveä kanootti ui vähemmän syvässä kuin muuten samanmallinen kapeampi kanootti. Se on kuitenkin herkempi tuulelle, eikä mahdu yhtä helposti koskissa kivien välistä. Kapeampi kanootti uppoaa syvemmälle, jolloin tuuli aiheuttaa vähemmän sortoa eli kanootin sivusuuntaista liikettä. Koskissa taas mahdutaan kapeammasta välistä, mutta pohjakosketus tulee helpommin.

Kanootin muoto vaihtelee sivusuunnassa melkein suorakulmaisesta U-profiilin kautta V-profiiliin. Silläkin on vaikutusta vakauteen ja nopeuteen. V-profiili on nopein, mutta tasapainon pitäminen on vaativampaa. Suorakulmaisen mallin alkuvakaus on hyvä, mutta kallistuksessa se kaatuu herkästi ja yllättäen, jos painopiste siirtyy tasapainopisteen ulkopuolelle. U-profiili heilahtelee herkästi ja tuntuu tottumattomasta epävakaalta. Sen lopullinen kaatumisvakavuus on kuitenkin parempi. Kun U-profiilia taivutetaan vielä takaisin sisälle päin, pystyy kanootin sivun päällä melkein seisomaan kanootin ollessa melkein 90:n asteen kulmassa.

Kanootin nouseva keula ja perä eivät ole turhia koristeita, vaan aallokkoista koskea laskettaessa ne sallivat kanootin päiden syvemmän uppoaman ilman, että vesi pääsee kanoottiin sisälle.

Kanootti sopii parhaiten jokimelontaan. Järvillä ja merellä tarvitaan enemmän taitoa, koska kanootissa on painoon nähden suuri tuulipinta ja tuuli voi ohjata kanoottia enemmän kuin mela. Siksi siellä käytetään usein kajakkia.

Kanoottien valmistusaineet ovat muuttuneet vuosien varrella. Nykyisen kanootin esikuvana voidaan pitää Pohjois-Amerikan intiaanien tuohikanoottia, johon taivutetuista puista tehdyn kehikon päälle kiinnitettiin isot tuohilevyt juurilla - useimmiten ryöpätyillä kuusenjuurilla - sitoen ja tökötillä ( koivuntuohitervaa johon on sekoitettu pieni määrä koivuntuhkaa ) tai pihkalla tiivistäen. Yhdestä puusta koverrettu haapio muistuttaa kanoottia ja voidaan ehkä sellaiseksi luokitellakin. Tuohi on nykyään korvattu eri materiaaleilla ja, kun pinnoitteen lujuus on saatu hyväksi, on tukikehikko voitu jättää pois. Hyvä 4,8 m:n kanootti painaa vain 30 kg ja kantaa silti hyvin kaksi ihmistä retkivarusteineen.

Ohjauksen periaatteita voidaan matemaattisesti mallintaa vektoriopilla. Kanoottiin kohdistuu erilaisia voimavektoreita, ja vektorien summa määrää suunnan ja vauhdin. Veden ja kanootin välinen kitka on yksi hidastavista voimavektoreista, melan liike taas tuottaa toisen vektorin. Virta on usein suurin vektoreista, ja sitä on parempi käyttää apuna kuin vastustaa sitä.

Avokanootin melomisen alkeiden oppiminen on helppoa. Kanoottia voi meloa yksin, kaksin tai isommalla joukolla. Välissä olevat antavat enemmänkin lisää vauhtia ja voimaa kuin vaikuttavat eri periaatteisiin tilanteissa.

Jos kanootissa on kaksi melojaa, painavampi heistä istuu yleensä takana, tai kanootista tehdään varusteiden sijoittelun avulla hieman takapainoinen. Edessä istuva meloja aloittaa käännöksen ja takimmainen suorittaa sen loppuun. Perusteena on sekä vektorioppi että edessä istuvan parempi näköala reitinvalintoja ajatellen.

Kanootilla melomista opetellessa on opittava ymmärtämään joen virtauksia. Kanootin ohjailu ei ole voima- vaan taitolaji.

Koskea laskettaessa melojan kannattaa laskeutua mahdollisten penkkien väliin kanootin pohjalle, jolloin kanootin päiden uppoama vähenee ja palautumisliike nopeutuu. Myös kääntyminen on nopeampaa massan hitauden lakiin perustuen.

Kanootti kuormataan tasaisesti ja kuorma pyritään saamaan vaakatasoon kanootin pohjalle, jolloin lastin liikkuminen estetään. Lasti sidotaan kanootin poikkipuoliin tai vastaaviin, jotta mahdollisen kanootin kaatumisen aikana lasti ei uppoa tai lähde ajelehtimaan virran mukana. Kuorma pakataan vesitiiviisiin laukkuihin tai pusseihin. Vesitiiviit varustetynnyrit toimivat myös kellukkeina.^[1]

Nykyään käytetään kanootteja ratamelonnassa, freestyle-melonnassa, kanoottipujottelussa ja koskisyöksyssä. Kanooteilla melotaan yksilapaisella melalla. Ratamelonnan kanadalaiskanootissa meloja on toispolviasennossa, lohikäärmekanootissa melojat ovat istuma-asennossa ja muissa kanooteissa meloja on polviasennossa.

•  
  Freestylekanootti C1
•  
  Koskipujottelukanootti C1
•  
  Koskisyöksy kanadalaiskaksikko C2
•  
  Lohikäärmekanootti
•  
  Ratamelonnan kanadalaiskaksikko C2

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta kanootti.

• Suomen Kanoottiliiton kotisivut
• Helsingin Melojien kotisivut
• Avokanoottiyhdistyksen kotisivut