Yrjö Väisälä
Yrjö Väisälä (vuoteen 1906 Veisell; 6. syyskuuta 1891 Utra, Kontiolahti – 21. heinäkuuta 1971 Rymättylä[1]) oli suomalainen geodeetti, tähtitieteilijä ja fyysikko.[2] Hän toimi akateemikkona vuosina 1951–1961.
| Yrjö Väisälä | |
|---|---|
 Yrjö Väisälä 1950-luvun alussa. |
|
| Henkilötiedot | |
| Syntynyt | 6. syyskuuta 1891 Utra, Kontiolahti |
| Kuollut | 21. heinäkuuta 1971 (79 vuotta) Rymättylä |
| Koulutus ja ura | |
| Tutkinnot | Helsingin yliopisto |
| Väitöstyön ohjaaja | Anders Donner |
| Instituutti | Turun yliopisto |
| Tutkimusalue | geodesia |
Ura
muokkaaYrjö Väisälä opiskeli tähtitiedettä Helsingin yliopistossa Anders Donnerin oppilaana. Hän osallistui Ursan perustamiseen 1921. Väisälä nimitettiin uuteen Turun yliopistoon fysiikan professoriksi 1924 ja hoiti oman toimensa ohella myös 1928 perustettua tähtitieteen professuuria. Yrjö Väisälän veli Vilho Väisälä oli myös professori, mutta meteorologian alalla, ja hän perusti mittauslaitteita valmistavan Vaisala oy:n 1936.[3] Yrjö Väisälä nimitettiin Suomen Akatemian jäseneksi 1951. Hän toimi akateemikkona vuosina 1951–1961.
Elinaikanaan Väisälä tunnettiin lähinnä tähtitieteilijänä, mutta pysyvän maineen hän saavutti geodesian alalla kehittämänsä maailmanlaajuiseen käyttöön levinneen valkoisen valon interferenssiin perustuvan pituudenmittauskeinon, Väisälä-komparaattorin, ansiosta. Optiikan alalla hän sai mainetta paitsi teoreetikkona myös taitavana hiojana, kun hän teki muun muassa onnistuneen kokeen teleskoopin pääpeilin valmistamiseksi useasta eri osasta. Yrjö Väisälä on rakentanut muun muassa useita teleskooppeja harrastajien tähtitorneihin. Näitä on Jyväskylän Siriuksella, Kuopion Saturnuksella, Lahden Ursalla, Tampereen Ursalla ja Turun Ursan tähtitornilla. Hän esitti luennoillaan myös niin sanotun Schmidt-teleskoopin periaatteen jo paljon ennen Bernhard Schmidtiä, mutta jätti tämän julkaisematta, koska piti ideaa niin ilmeisenä. Hän kehitti kuitenkin useita menetelmiä optiikan laadun ja peilin pinnan mittaukseen, minkä ansiosta Suomeen tuli laadukkaita Schmidt-teleskooppeja.
Tähtitieteen alalla hän keksi niin sanotun kaksoispistekeinon pikkuplaneettojen etsimiseksi ja julkaisi oman yksinkertaisen ratalaskukeinon, jonka avulla uuden pikkuplaneetan rata saatiin nopeasti lasketuksi. Yhdessä tutkijaryhmänsä kanssa hän löysi Turun yliopiston Iso-Heikkilän tähtitornissa useita komeettoja ja yli 800 asteroidia. Kun toiminta 1950-luvulla Iso-Heikkilässä päättyi ja siirtyi Piikkiössä sijaitsevaan Tuorlan tähtitorniin, ryhtyi Väisälä pikkuplaneettatutkimusten jälkeen tutkimaan maapallon pyörimistä ja siinä erityisesti maantieteellisen leveysasteen pieniä muutoksia. Tähän tarkoitukseen hän kehitti zeniittiputken, joka oli lajissaan ennennäkemättömän tarkka, mutta silti yksinkertainen käyttää. Tuorlan zeniittiputki oli käytössä yli 20 vuotta ja sijoittui lähes jokaisena vuotenaan maailman tarkimpien havaintolaitteiden joukkoon.
Uusista Väisälän löytämistä komeetoista merkittävimmät ovat ehkä säännölliset komeetat 40P/Vaisala ja 139P/Vaisala-Oterma (jälkimmäinen yhdessä Liisi Oterman kanssa).
Myös kaksi Yrjö Väisälän veljeä, Kalle ja Vilho, tekivät merkittävän tieteellisen uran.
Hauta
muokkaaVäisälä on haudattu Turun hautausmaalle.[4]
Tunnustuksia
muokkaaVäisälän mukaan on nimetty yksi Kuun kraattereista, samoin asteroidit 1573 Väisälä ja 2804 Yrjö. Myös neljä pyrstötähteä kantaa hänen nimeään.[5]
Väisälän palkinto
muokkaaVäisälän palkinto on Väisälän rahaston jakama 15 000 euron suuruinen rahapalkinto, joka jaetaan Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälän edustamille tieteenaloille. Palkintoa on jaettu vuodesta 2000 alkaen.[6]
Katso myös
muokkaaLähteet
muokkaa- Lehto, Olli: Oman tien kulkijat: Veljekset Vilho, Yrjö ja Kalle Väisälä. Helsinki: Otava, 2004. ISBN 951-1-19631-6
Viitteet
muokkaa- ↑ Joissakin lähteissä kuolinpaikaksi ilmoitetaan virheellisesti Turku ja Helsinki.
- ↑ Ellonen, Leena (toim.): Suomen professorit 1640–2007, s. 838. Helsinki: Professoriliitto, 2008. ISBN 978-952-99281-1-8
- ↑ https://www.vaisala.com/en/about-vaisala/history
- ↑ Turun hautausmaa – karttaesite Turun seurakunnat. Arkistoitu 5.3.2016. Viitattu 24.2.2011.
- ↑ Oja, Heikki: Sibeliuksesta Tuonelaan. Aurinkokuntamme kiehtova nimistö, s. 30, 70, 72, 75, 106. Helsinki: Tähtitieteellinen yhdistys Ursa, 2003. ISBN 952-5329-25-9
- ↑ Väisälän palkinto
Kirjallisuutta
muokkaa- Autio, Veli-Matti: ”Väisälä, Yrjö (1891–1971)”, Suomen kansallisbiografia, osa 10, s. 745–746. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2007. ISBN 978-951-746-451-2 Teoksen verkkoversio.
- Karttunen, Hannu: ”Yrjö Väisälä (1891–1971)”, Vanhin tiede: Tähtitiedettä kivikaudesta kuulentoihin, s. 506. Helsinki: Ursa, 2003. ISBN 978-952-5329-26-1
- Niemi, Aimo (toim.): Yrjö Väisälä: Tuorlan taikuri. Tampere: Fysiikan kustannus, 1991. ISBN 951-96117-3-8
Aiheesta muualla
muokkaa- Kirjan Oman tien kulkijat esittely Tekniikka ja Talous -lehdessä
- Kirjan Oman tien kulkijat esittely Helsingin Sanomissa.
- Väisälä, Yrjö hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)
- Väisälän veljekset - Suomalaisen tieteen uranuurtajia, Suomen Kuvalehti, 19.12.1936, nro 51-52, s. 25, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Suomalainen tiedemies etsii maailmoita, Seura, 04.05.1938, nro 18, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Maailmanennätyksiä Suomelle tähtitaivaaltakin, Suomen Kuvalehti, 09.12.1939, nro 49, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot