Yksityisalue

Nuori arkkitehti Pentti Vaara löytää esimiehensä Toivo Kosken ruumiin tämän huvilalta. Kuolinsyy on itsemurha. Kosken puoliso Margit Koski ja tohtori Carlstedt sopivat, että kuolinsyyksi ilmoitetaan sydänkohtaus. Todellinen kuolinsyy jää toistaiseksi Pentin, Margitin ja tohtorin salaisuudeksi. Margitin on vaikea käsittää Toivon ratkaisua, sillä miehen ura on ollut menestyksekäs: hän on muun muassa voittanut hiljattain arkkitehtikilpailun.

Kosken arkkitehtitoimistolla työt jatkuvat, ja Toivolle yritetään epätoivoisesti etsiä seuraajaa. Pentti ei paljasta toimiston väelle Toivon kuolinsyytä, vaan puhuu sydänkohtauksesta, kuten on sovittu. Carlstedt puolestaan hoitaa asian tahollaan taitavasti, ja syöttää lehdistölle saman valheen. Pentti alkaa ottaa selvää Toivon viimeisten elinviikkojen vaiheista apunaan muuan Mäkelä, elämää nähnyt mies. Kerronta etenee muistoesineiden ja päiväkirjan kautta takaumiin, joissa käsitellään Toivon viimeisiä viikkoja.

Takaumissa valotetaan Toivon suhdetta 1960-luvun suomalaiseen arkkitehtuuriin. Hänen mielestään sadasosa siitä on kelvollista, loput on epäkelpoa. Toivo ja Pentti ajelevat pitkin Helsinkiä vierailemassa rakennustyömailla, muuan muassa Kalliossa, jossa on meneillään kiivas uudisrakennuskausi. Margit jää taustalle, hänen ja Toivon välistä kanssakäymistä ei juurikaan näytetä.

Käy ilmi, että Toivolla oli säpinää konttorinsa nuorten työntekijöiden, Kaisun ja Soilin kanssa. Toivo ja Soili tapasivat meren rannalla ja Toivo kutsui naisen huvilalleen. Kaisu puolestaan kutsui Toivon kotiinsa. Hänen mukaansa Toivo ei ollut tyytyväinen kilpailutyöhönsä. Toivo oli ylipäätään väsynyt ja turhautunut.

Toivo järjestää asiat niin, että Pentti löytää hänet kuolleena. Viimeisessä kohtauksessa Pentti ja Mäkelä seuraavat Toivon hautajaisia. On talvi. Aivan lopussa Pentti kohtaa Soilin ja he kävelevät yhdessä pois pitkin koivukujaa.

Yksityisalueen aikoihin Kurkvaara oli jo löytänyt työmetodinsa. Hän käytti yleensä vain yhtä otosta, jolloin näyttelijät eivät hyytyneet toistuvista uusintaotoista. Ennen kuvauksia Kurkvaara harjoitutti näyttelijänsä perinpohjaisesti. Hänen vakiintuneisiin menetelmiinsä kuului myös jälkiäänitys ja mykkä kamera. Kurkvaaran mielestä elokuvan tuli kokonaisuudessaan noudattaa ohjaajansa näkemystä ja työryhmä kannatti pitää pienenä. Hänen pyrkimyksenään oli ”intensiivinen sävy”.^[3]

Yksityisalue sai aikalaiskriitikoilta pääosin myönteisen vastaanoton. Helsingin Sanomien Paula Talaskivi piti sitä Kurkvaaran siihenastisista elokuvista parhaana. Hänen mielestään Yksityisalue oli ”täyttä filmiä, kuvauksellisesti antoisa, ilmeikästä, viitseliästä ja kekseliästäkin”. Sen sijaan käsikirjoitusta ja henkilöohjausta Talaskivi kritisoi pinnalliseksi ja ohueksi. Myös Uuden Suomen Heikki Eteläpää arvioi sisällön keskeisiltä osiltaan ohuenlaiseksi. Nuoremmat kriitikot sitä vastoin suhtautuivat innostuneesti Yksityisalueeseen. Parnasson Risto Hannula ihasteli teoksen ”määrätietoista varmuutta”. Peter von Bagh kirjoitti Ylioppilaslehden kiertokyselyssä: ”Kurkvaaran kuudes ja paras elokuva ei omissa rajoissaan jätä paljon varaa toivomuksille --- ”. Myös Jaakko Tervasmäki oli arvioissaan korostetun myönteinen. Jörn Donner arvioi teoksen Dagens Nyheterissä puutteistaan huolimatta onnistuneeksi. Kesäkuun 1988 televisioesityksen yhteydessä Yksityisalue sai verraten myönteisiä arvioita.^[5]

Peter von Baghin kirjassa Sininen laulu Yksityisaluetta pidetään ”hienona tutkimusmatkana” aikansa yhteiskunnallisiin ja yksilöllisiin ”ahdistuksen aiheisiin”.^[2]

Televisioensi-iltansa Yksityisalue sai 19. helmikuuta 1968, jolloin se keräsi ruutujen ääreen runsaat miljoona katsojaa^[1] – lähes neljäsosan Suomen tuolloisesta väestöstä. Finnkino Oy on julkaissut Yksityisalueen DVD:nä, kuten myös trilogian ensimmäisen ja kolmannen osan.