Wendigo

Perimätiedon mukaan Wendigo syntyi, kun taistelu henkiinjäämisestä sai inhimilliset olennot syömään toisiaan. Joidenkin arvelujen mukaan legenda Wendigosta oli luotu ainoastaan "varoitukseksi" kannibalismia vastaan.^[3]

Ensimmäinen maininta Wendigon kaltaisesta hirviöstä tuli ranskalaisilta jesuiitoilta talvella 1634–1635. Isä Paul Le Jeune kirjoitti hulluksi tulleesta innu-metsästäjästä, joka yritti syödä vaimonsa, veljensä ja lankonsa. Toinen maininta on vuodelta 1661. Pohjoisessa Quebecin provinssissa asuneet alkuperäisasukkat olivat kertoneet välttävänsä Tadoussacin ympäristöä, jossa ihmisissyöjähirviöt vaanivat. Montagnais-naskapien heimon mukaan kokonaisia sukuja oli joutunut kannibalismin uhreiksi.^[4] 1700-luvulla useat ojibwa-alkuperäisasukkaat tunnustivat eurooppalaisille pelkäävänsä pahaa yliluonnollista voimaa, josta he käyttivät nimeä Wiitikka. Tämä olento aiheutti suurten joukkojen keskuuteen levinneen Wendigo-hysterian.^[5]

Wendigon kerrotaan näyttäytyneen useita kertoja Rosesun kaupungin lähellä pohjoisessa Minnesotassa 1800-luvun lopulta aina 1920-luvulle asti. Jokaista Wendigosta tehtyä havaintoa seurasi selittämätön kuolemantapaus. Monet cree-alkuperäisasukkaat metsästivät Wendigoja 1900-luvulla. Eräs kuuluisimmista tämän lajityypin metsästäjistä oli cree-alkuperäisasukas, poppamies Jack Fiddler, joka omien sanojensa mukaan oli surmannut vähintään 14 Wendigoa.^[1] 1800-luvulta 1950-luvulle on todisteena hyvin dokumentoituja asiakirjoja, joissa on 70 mainintaa Wendigoiksi muuttuneista henkilöistä, joukossa myös useita naisia.^[6]

1950-luvulla saatiin vielä vahva näyttö syvään juurtuneesta Wendigo-myytistä ja sen aiheuttamasta joukkohysteriasta. Kanadalainen toimittaja kirjoitti paikallisessa sanomalehdessä Wendigon ilmestymisestä Ontarion metsiin ja sai yli tuhat saulteauxia (ojibwat) kauhun valtaan. He kokoontuivat suureksi ryhmäksi saadakseen toisistaan turvaa ja kieltäytyivät menemästä metsään, jossa Wendigo vaani heitä.^[5]

Legendan mukaan ihminen, joka sortuu nälissään syömään toisen ihmisen lihaa, muuttuu itse Wendigoksi, joka on tuomittu ikuiseen vaeltamiseen maan päällä ja sammumattomaan ihmislihan himoon, jota yksikään ateria ei tyydytä.^[7] Voimakkaimpien Wendigojen sanotaan pystyvän hallitsemaan säätä ja langettamaan pimeyden jo tunteja ennen auringonlaskua.^[8] Silminnäkijähavainnot Wendigosta vaihtelivat, mutta yleisimmät kuvaukset sisälsivät mainintoja ihmisen muotoisesta, 3–5 metriä pitkästä kelmeäihoisesta, tai joskus kokonaan karvojen peittämästä olennosta.^[1] Wendigon silmät on nähty hehkuvan punaisina,^[9] ja olennon sydäntä on luonnehdittu kylmäksi ja jäiseksi. Jättiläisen kimeän äänen pitkäkestoinen kaiku oli ukkoseen verrattava. Joidenkin havaintojen mukaan Wendigo näytti ihonväriltään mustalta.^[10]

Eri kertomusten perusteella Wendigo saattoi seurata uhriaan tuntikausia ja ajaa tämän hulluuteen ja epätoivoon nostattamalla uhriinsa kuumeen. Metsän pahan hengen kuiskaukset tuntuivat kuuluvan kaikkialta. Aina, kun uhri kääntyi katsomaan olkansa yli, Wendigo piiloutui lähimmän kiven tai puun taakse. Kun uhri oli loppuunajettu epätoivon ja pakokauhun myötä, Wendigo kävi hänen kimppuunsa ja silpoi hänet valtavilla kynsillään. Syötyään uhrinsa Wendigo jatkoi loputonta metsästystään. Se näyttäytyi lähinnä talvi-aikaan ja pystyi uimaan jääkylmissä vesissä.^[9]

Joidenkin kuvausten mukaan Wendigoksi muuttuminen tapahtui asteittain. Syyksi saattoi riittää epäonnistunut metsästysretki. Uuden persoonallisuuden valtaan joutuneen uhrin kannibalismi saattoi paljastua hänen suhtautumisestaan sukulaisiin, jotka hän näki ruokapöytään kuuluvana riistana. Jokunen tutkija piti Wendigoa pelkkänä murhaajana, joka ei syönyt uhrejaan.^[6]

Wendigo tunsi puut, pensaikot ja luolat. Joskus sen sanottiin asuvan hylätyssä kaivoksessa ja kuljettavansa uhrinsa sinne talviruoakseen. Siellä Wendigo ripusti heidät roikkumaan katosta kiinni jopa kahdeksi viikoksi.^lähde?

Wendigo on herättänyt algonkin-kieliseen kulttuuriin sidoksissa olleen psykiatrisen käsitteen mielisairaudesta, joka paremmin tunnetaan Wendigo-psykoosina. Taudin oireina on mainittu mm. anoreksia ja unettomuus. Hoito tapahtui intiaaniyhteisöjen henkimiesten ja myöhemmin myös länsimaisten lääkärien valvonnassa. Jos parannuskeinot eivät tepsineet Wendigon valtaan joutunut surmattiin tulevien veritekojen estämiseksi. Oma yhteisö paloitteli uhrin pieniin palasiin ja poltti.^[11] Hänen jääkylmä sydämensä sulatettiin ja murskattiin. Usein tämä tehtiin hopeisella kepillä tai kirveellä.^[8]

Cthulhu-tarustossa wendigo tunnetaan nimillä Ithaqua ja Tuulessakulkija (engl. Wind-Walker). Se on arktisia alueita asuttava suuri muinainen, jolla on punaiset silmät ja räpylämäiset jalat, joilla se kykenee kävelemään ilmassa kuin kovalla maalla.^[12] Hahmon keksi August Derleth.^[13]

Stephen Kingin romaanissa Eksyneiden jumala wendigo on 12 metriä korkea, sarvipäinen ja keltaisen suomupeitteen peittämä hirviö, joka muuttaa ihmisen kosketuksellaan kannibaaliksi. Romaanin on tulkittu kuvaavan wendigoa paholaisena. Myös Kingin romaanissa Uinu, uinu lemmikkini viitataan wendigon läsnäoloon ja sen vaikutukseen tapahtumien kulkuun.^[14][15]

Wendigo esiintyy tietokonepelissä Warcraft 3 ja sen lisäosassa neutraalina hirviönä. Pelissä se muistuttaa hieman karhun ja vuohen yhdistelmää ja on hyvin suurikokoinen. Wendigoja nähdään myös vuoden 2015 selviytymiskauhupelissä Until Dawn sekä 2019 julkaistussa toimintaroolipelissä Fallout 76.^lähde? Wendigo esiintyy myös tietokonepelissä Kona, jonka ovat kehittäneet Parabole ja Deep Silver vuonna 2016.

Wendigon kaltainen olento esiintyy Supernatural-televisiosarjan ensimmäisen kauden toisessa jaksossa. NBC:n televisiosarjassa Hannibal wendigoa muistuttava hahmo symbolisoi Hannibal Lecterin hahmoa Will Grahamin mielessä. Japanilaisessa anime-jatkumossa Digimon esiintyy digitaalinen hirviö nimeltä Wendigomon, ja My Little Pony: Ystävyyden taikaa -animaatiosarjassa esiintyy wendigoiksi kutsuttuja hirviöitä.^lähde?

• Coleman, Loren: Bigfoot!, Pocket Books, 2003. ISBN 9780743469753
• Eberhart, George M: Mysterious Creatures: A Guide to Cryptozoology, Nide 1, ABC-Clio, 2002. ISBN 1-57607-283-5.
• Gilmore, David D. Monsters: Evil Beings, Mythical Beasts, and All Manner of Imaginary Terrors, University of Pennsylvania Press, 2002. ISBN 9780812237023
• Harms, Daniel: The Encyclopedia Cthulhiana. (Second Edition) Oakland, California: Chaosium, 1998. ISBN 1-56882-119-0 Internet Archive. (englanniksi)
• Johnston, Basil. The Manitous: The Spiritual World of the Ojibway, St. Paul, MN: Minnesota Historical Society Press, 2001. ISBN 0873514114
• Virrankoski, Pentti: Yhdysvaltain ja Kanadan intiaanit, Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1994. ISBN 951-717-788-7.
• Waldram, James B. Revenge of the Windigo: Construction of the Mind and Mental Health of North American Aboriginal Peoples University of Toronto Press 2004. ISBN 9780802086006