Vilhelm II (Sisilia)
Vilhelm II Hyvä (joulukuu 1153 Palermo, Sisilian kuningaskunta – 11. marraskuuta 1189 Palermo) oli Sisilian kuningas vuosina 1166–1189.[1]
Suku
muokkaaVilhelm syntyi Palermossa Vilhelm I Pahan (1120/1121–1166) ja espanjalaisen prinsessa Margarita Navarralaisen (n. 1135–1183) lapsena. Hänellä oli kolme veljeä, joista hän oli kolmanneksi vanhin. Kaikki veljet kuolivat vähän yli kymmenvuotiaina ennen kuin isä kuoli Vilhelmin ollessa 12-vuotias, ja äidistä tuli hänen huoltajansa.[2]
Kuningas
muokkaaVilhelm julistettiin vuonna 1171 täysi-ikäiseksi ja siihen asti kuningaskunnan hallinnon hoitivat ensin liittokansleri Stephan du Perche (1166–1168), Margaretin serkku, ja sen jälkeen Palermon arkkipiispa Walter Ophamil ja varakansleri Matteo d'Aiello.[2] Hänen isoisänsä oli Sisilian ensimmäinen kuningas Roger II ja isoäitinsä Kastilian prinsessa Elvira. Hänen äidinpuoleinen isoisänsä oli Navarran kuningas García IV Ramírez ja äidinpuoleinen isoäitinsä Marguerite de l'Aigle.
Vuonna 1168 du Perche kukistettiin vallankaappauksella ja kapinalliset väittivät, että Vilhelm oli murhattu. Huolimatta siitä, että perimysjärjestyksessä seuraava, Vilhelmin nuorempi veli Capuan prinssi Henrik (1158–1172) oli elossa, Stephan du Perche aikoi heidän mukaansa saada valtaistuimen itselleen naittamalla veljensä Constanzan, Vilhelmin tädin kanssa. Prinsessa Constanza oli aikalaiskronikoitsijoiden mukaan ollut suljettuna Palermon Santissimo Salvatoren luostariin lapsuudestaan saakka, koska oli ennustettu, että "hänen avioliittonsa tuhoaisi Sisilian".[3] Todennäköisemmin prinsessa kuitenkin eli Palermon hovissa.[4]
Avioliitto ja liitot
muokkaaTranin arkkipiispan Bertrand II:n yritys järjestää avioliitto Bysantin prinsessa Maria Komnenan kanssa ei tuottanut tulosta ja johti välirikkoon tämän isän Bysantin keisari Manuel I Komnenoksen kanssa vuonna 1172.
Samana vuonna nuoremman veljen Capuan prinssi Henrikin (ital. Arricus tai Arrico, 1158/1160–1172) kuolema merkitsi mahdollista perimyskriisiä. Väitettiin, että Vilhelm II oli nimittänyt seuraajakseen ja saanut uskollisuudenvalan Constanzalta, viimeiseltä valtaistuimen lailliselta perilliseltä vuonna 1174.
Vuosina 1174 ja 1175 Vilhelm solmi valtiosopimukset Genovan ja Venetsian kanssa. Hänen avioliittonsa helmikuussa 1177 Englannin kuningas Henrik II:n ja Akvitanian herttuatar Eleonooran tyttären prinsessa Joan Plantagenet'n (1165–1199) kanssa merkitsi hänelle korkeaa asemaa Euroopan politiikassa.[2] Vaikka kuningatar Joan ei synnyttänytkään elävää perillistä, Vilhelm ei osoittanut aikomustakaan mitätöidä avioliittoa.
Heinäkuussa 1177 Vilhelm lähetti Salernon arkkipiispa Romuald II:n ja Andrian kreivi Rogerin valtuuskunnan allekirjoittamaan Venetsian sopimuksen keisarin kanssa. Vuonna 1184 hän kihlasi 30-vuotiaan Constanzan keisarin pojalle, tulevalle keisari Henrik VI:lle rauhan turvaamiseksi. He avioituivat Milanossa tammikuussa 1186,[5] minkä seurauksena Constanzalle vannottiin yleinen vala kruununperillisenä.[6] Tällä teolla oli suuri merkitys normannien valtakunnalle. Se saatettiin toteuttaa, jotta Vilhelm voisi omistautua ulkomaisille valloituksille[2] tai sen tarkoituksena oli estää Tankredia, Leccen kreiviä, Vilhelmin laitonta serkkua, vaatimasta valtaistuinta.[7]
Sodat Egyptin ja Bysantin valtakunnan kanssa
muokkaaKykenemättä elvyttämään Afrikan valtakuntaa, Vilhelm suuntasi hyökkäyksensä Ayyubid Egyptiin, mistä käsin Saladin uhkasi latinalaista Jerusalemin kuningaskuntaa. Aleksandrian luona nousi maihin 30 000 miestä heinäkuussa 1174, mutta Saladinin saapuminen pakotti sisilialaiset nousemaan maihin uudelleen sekasorron vallitessa. Manuel I Komnenoksen kuolema vuonna 1180 avasi parempia näkymiä Bysantin asioihin sitä seuranneessa sekaannuksessa, ja Vilhelm omaksui vanhan suunnitelman ja riidan Bysantin valtakuntaa vastaan.[2] Dyrrhachium vallattiin 11. kesäkuuta 1185. Kun armeija, jossa lienee ollut 80 000 miestä ja 5 000 ritaria, marssi Thessalonikiin, 200 aluksen laivasto purjehti kohti samaa kohdetta vangiten matkallaan Joonianmeren saaret Korfun, Kefalonián, Ithakan ja Zákynthoksen. Elokuussa 1185 Thessaloniki joutui Sisilian laivaston ja armeijan yhteiseen hyökkäykseen ja piiritettiin.
Joukot marssivat sitten pääkaupunkiin, mutta keisari Isaak Angeloksen armeija voitti hyökkääjät Strymónasin rannalla 7. marraskuuta 1185 kenraali Aleksios Branasin johdolla. Thessaloniki antautui heti ja vuonna 1189 Vilhelm solmi rauhan Isaakin kanssa luopumalla kaikista valloituksista. Hän aikoi nyt saada lännen ristiretken armeijat kulkemaan alueidensa läpi, ja näytti olevan johtavassa roolissa Kolmannessa ristiretkessä. Hänen amiraalinsa Margarito, Georgios Antiokialaisen veroinen laivastonero, piti 60 aluksella itäisen Välimeren avoimena frankeille ja pakotti vahvan Saladinin vetäytymään Tripolin luo keväällä 1188.[2]
Perintö
muokkaaMarraskuussa 1189 Vilhelm II kuoli Palermossa ilman jälkeläisiä,[2] vaikka Robert Torigni on merkinnyt muistiin vuonna 1181 lyhyen aikaa eläneen pojan Bohemondin, joka nimettiin Apulian herttuaksi.
Hänen kuolemansa jälkeen Matteo d'Aiellon johtamat normannivirkamiehet tukivat Tankredia hänen seuraajakseen Constanzan sijaan välttääkseen Saksan vallan.
Säilyneiden lähteiden perusteella Vilhelmin luonne oli epämääräinen. Häneltä puuttui sotilaallinen yritteliäisyys, hän oli eristäytynyt ja nautintoa rakastava, joten hän harvoin poistui palatsielämästään Palermossa. Silti hänen hallituskauttaan leimaa kunnianhimoinen ulkopolitiikka ja tarmokas diplomatia. Paavinvallan mestarina ja salaliitossa Lombardian kaupunkien kanssa hän pystyi uhmaamaan yhteistä vihollista Fredrik Barbarossaa.[2] Jumalaisessa näytelmässä Dante sijoittaa Vilhelm II:n paratiisiin. Häneen viitataan myös Boccaccion Decameronessa (tarina IV.4, jossa hänellä kerrotaan olevan kaksi lasta, ja tarina V.7).
Vilhelm sai lempinimen "Hyvä" vasta kuolemaansa seuraavina vuosikymmeninä. Se ei johdu niinkään hänen omasta luonteestaan kuin hänen isänsä hallituskautta vaivanneista sisäisistä ongelmista ja hänen seuraajansa aikana syttyneistä sodista. Staufer-dynastian aikana hänen hallituskauttaan luonnehdittiin rauhan ja oikeudenmukaisuuden kultakaudeksi.[8] Hän sai järjestysnumeronsa omana aikanaan ja hän itse käytti sitä.
Viitteet
muokkaa- ↑ 1911 Encyclopædia Britannica/William II. of Sicily - Wikisource, the free online library en.wikisource.org. Viitattu 26.9.2024. (englanniksi)
- ↑ a b c d e f g h Curtis, Edmund: William II. of Sicily, s. 671. Volume 28 (11. painos). vsk Cambridge University Press, 1911. Teoksen verkkoversio.
- ↑ Hugo Falcandus, Liber de regno Sicilie, c. 55, ed.
- ↑ Deutsche Biographie: Konstanze - Deutsche Biographie www.deutsche-biographie.de. Viitattu 19.10.2024. (saksa)
- ↑ Frohlich, Walter: The Marriage of Henry VI and Constance of Sicily: Prelude and Consequences. Battle Conference on Anglo-Norman Studies, 2000, 23.. vsk. Boydell Press. 978-0-85115-825-9, 0-85115-941-9, 978-0-85115-941-6 ISBN 0-85115-825-0 OCLC:47695654 Artikkelin verkkoversio. Viitattu 14.6.2022.
- ↑ Donald Matthew: The Norman kingdom of Sicily, s. 275 & 286. Cambridge: Cambridge University Press, 1992. 1-139-16774-X ISBN 978-1-139-16774-1 OCLC:818223129 Teoksen verkkoversio (viitattu 14.6.2022).
- ↑ Gisleberti chronicon Hanoniense, c. 33, ed.
- ↑ Steven Runciman: The Sicilian Vespers; a history of the Mediterranean world in the later thirteenth century. s. 7. Cambridge [England]: University Press, 1958. 978-0-521-43774-5, 0-521-28652-2, 978-0-521-28652-7 ISBN 0-521-43774-1 OCLC:405614 Teoksen verkkoversio (viitattu 14.6.2022).
Lähteet
muokkaa- Queller: The Fourth Crusade The Conquest of Constantinople. University of Pennsylvania Press, 1997.
- Runciman: The Sicilian Vespers: A History of the Mediterranean World in the Later Thirteenth Century. Cambridge University Press, 2012.
- Matthew, Donald. The Norman Kingdom of Sicily. Cambridge University Press: 1992.