Viimeinen samurai

Elokuva sijoittuu vuosiin 1876–1877. Yhdysvaltain asevoimia edustava Nathan Algren on traumatisoitunut ja alkoholisoitunut osallistuttuaan intiaanien joukkosurmaan intiaanisodissa. Eversti Bagley kutsuu Algrenin liikeneuvotteluihin japanilaisen Omura-nimisen liikemiehen kanssa. Omura palkkaa Algrenin kouluttamaan Japanin modernisoituvaa armeijaa. Koulutuksen myötä Yhdysvallat saisi yksinoikeuden toimittaa aseita Japanille. Algren hyväksyy tarjouksen, vaikka hän halveksiikin Bagleyta, joka antoi käskyn suorittaa alkuperäisasukkaiden joukkosurma.

Kesken koulutuksen samurait hyökkäävät Omuran omistamalle rautatielle. Vaikka Algren huomauttaa, ettei armeija ole valmis vastarintaan, Bagley laittaa sotilaat liikkeelle. Sumuisessa metsässä armeija joutuu samuraijoukkojen hyökkäyksen kohteeksi, ja sotilaat teurastetaan. Samuraijohtaja Katsumoto Moritsugu vakuuttuu Algrenista, joka ei luovuta ylivoiman edessä. Algren vangitaan ja viedään samuraikylään, jossa hän saa tutkia ympäristöä ja tutustua asukkaisiin.

Katsumoto selittää samuraiden taistelevan modernisaatiota vastaan Japanin edun mukaisesti. Samalla kun Algren opettelee taistelutaitoja ja japanin kieltä, hän alkaa arvostaa yksinkertaista ja kurinalaista elämäntyyliä. Hän myös pääsee eroon alkoholismistaan ja traumoistaan. Nathan asutetaan Taka-nimisen nainen luokse, joka pitää Algrenia aluksi vastenmielisenä, sillä tämä surmasi Takan aviomiehen metsässä käydyssä taistelussa. Algren pyytää anteeksi ja lähentyy Takan kanssa.

Algren ja Katsumoto matkustavat Tokioon, jossa paljastuu, että armeijan koulutus ja varustautuminen ovat edenneet huomattavasti. Katsumoto huomaa keisari Meijin vallan jäävän tämän neuvonantajien, muun muassa Omuran, varjoon. Modernisaatiota kannattavien keisarin alamaisten tarkoitus on vahvistaa armeijaa niin paljon, että se pystyy kukistamaan samuraijoukot. Katsumoto pidätetään hänen kannettuaan lainvastaisesti miekkaa. Omura pyytää Algrenia johtamaan armeijan samuraita vastaan, mutta sen sijaan Nathan auttaa Katsumotoa pakenemaan ja palaa tämän kanssa samuraikylään. Katsumoton poika Nobutaba saa surmansa paon aikana.

Algrenin ja Katsumoton palatessa samurait valmistautuvat taisteluun. Taka pukee Nathanin ylle edesmenneen puolisonsa haarniskan, ja kaksikko suutelee. Taistelukentällä samurait onnistuvat houkuttelemaan Japanin armeijan veriseen lähitaisteluun. Osa sotilaista perääntyy, mutta Algren tietää, ettei toinen torjuntavoitto ole mahdollinen. Algren, Katsumoto ja loput samurait onnistuvat murtautumaan vihollislinjan läpi ratsain tehdyllä rynnäköllä, jonka aikana Algren kohtaa Bagleyn ja surmaa tämän. Hyökkäys pysähtyy armeijan konekiväärituleen, josta vain Algren ja Katsumoto selviävät elossa. Katsumoto haluaa kuitenkin kunniakkaan kuoleman ja suorittaa seppukun. Japanin armeija polvistuu ja osoittaa kunniaa kuolleille samuraijoukoille.

Algren häiritsee asetoimitusneuvotteluita ja tarjoaa keisarille Katsumoton miekkaa. Nathan toteaa, että Katsumoto olisi halunnut keisarin saavan miekan ja muistavan sen, minkä puolesta Katsumoto ja hänen esi-isänsä taistelivat ja kuolivat. Keisari julistaa, että Japanin on pyrittävä modernisaatioon, mutta kasvettava vahvaksi omilla ehdoillaan sekä oman historiansa ja kulttuurinsa mukaisesti. Keisari kieltäytyy sopimuksesta ja takavarikoi Omuran perheen varat antaakseen ne kansalle. Algren palaa samuraikylään naisten ja lasten luokse.

Vaikka useat elokuvan näyttelijöistä ovat japanilaisia, lähes koko tuotantotiimi koostui yhdysvaltalaisista, ja suurin osa elokuvasta kuvattiin Uudessa-Seelannissa. Fujivuoresta näytettävät kohtaukset on oikeasti kuvattu Taranakivuorella Uudessa-Seelannissa. Useat kylässä tapahtuvat kohtaukset on kuvattu Warner Brothersin studioilla Kaliforniassa. Kuvauspaikkoja oli yhteensä 13.^[2]

Turun Sanomien Tapani Maskula piti elokuvaa paatoksellisena ja paikallaan polkevana paisutteluna, jonka näyttävintä antia ovat muutamat joukkokohtaukset. ”Edward Zwick tiedetään tusinamaakariksi, mutta Viimeisessä samuraissa hänen tyylitön jäykistelynsä kaipaisi saksia enemmän kuin koskaan.”^[3]