Usko Haahti

Usko Haahden isä oli rovasti Hannu Haahti (ent. Hahnsson). Hänen sisaruksiaan olivat lääketieteen professori Hannu Haahti, everstiluutnantti Yrjö Haahti, sairaanhoitaja ja henkilökohtaisen sosiaalityön kehittäjä Helvi Boothe ja kirjailija Elli Kaarlehto.^[1] Haahti kirjoitti ylioppilaaksi Haminan yhteiskoulusta vuonna 1927 ja valmistui vänrikiksi Haminan kadettikoulusta 1930. Hän kävi Sotakorkeakoulun 1933–1936 ja yleni kapteeniksi. Hän teki sotakorkeakoulussa diplomityönsä kaasusuojelusta ja olikin sen jälkeen sodan syttymiseen asti väestönsuojeluun liittyneissä tehtävissä, kuten yleisesikunnan kaasusuojelutoimistossa ja väestönsuojelupäällikön esikunnassa. Talvisodan aikana Haahti palveli ilmapuolustuksen esikunnan ilmasuojelutoimiston päällikkönä. Välirauhan aikana hän oli sisäministeriön ilmasuojelujaoston päällikkönä ja sitten Päämajan ilmasuojelutoimiston päällikkönä. Hänet ylennettiin 1940 majuriksi.

Jatkosodan hyökkäysvaiheessa 1941 Haahti toimi ensin Karjalankannaksella 15. divisioonan ja sitten Koillismaalla III armeijakunnan operatiivisen toimiston päällikkönä. Talvella 1941–1942 hän oli Divisioona J:n esikuntapäällikkönä Kiestingissä ja vuosina 1942–1943 pataljoonankomentajana Jalkaväkirykmentti 11:ssä sekä Jalkaväkirykmentti 14:ssä. Vuonna 1943 Haahti ylennettiin everstiluutnantiksi ja siirrettiin Päämajan operatiivisen osaston maavoimatoimiston päälliköksi.

Neuvostoliiton kanssa tehdyn aselevon jälkeen Haahti neuvotteli 11. syyskuuta 1944 alkaen Päämajan edustajana Rovaniemellä saksalaisten 20. vuoristoarmeijan komentajan, kenraalieversti Lothar Rendulicin ja tämän esikuntapäällikön, kenraalimajuri Hermann Hölterin kanssa. Neuvotteluissa solmittiin salainen suunnitelma rauhanomaisesta vetäytymisestä ilman taisteluja saksalaisten ja suomalaisten välillä. Nämä niin sanotut syysmanööverit lykkäsivät sotatoimien alkamista Lapissa lähes parilla viikolla ja varmistivat sen, että Oulu luovutettiin suomalaisille taisteluitta. Yhteisymmärryksen synnyttyä Haahti tiedotti Rovaniemeltä viikon ajan joka päivä Mikkelin Päämajaan saksalaisten vetäytymisen etenemisestä.

Päämajan operatiivisella osastolla kenraaliluutnantti A. F. Airon alaisuudessa työskennelleet Haahti ja eversti Valo Nihtilä laativat jatkosodan loppuvaiheessa 1944 suunnitelman noin 35 000 miehen varustamiseen tarvittujen aseiden ja materiaalin kätkemisestä eri puolille Suomea^[2]. Asekätkentä tapahtui suojeluskuntapiireittäin ja sitä johti kussakin piirissä sitä varten erikoisesti asetettu 2. yleisesikuntaupseeri. Kunkin suojeluskuntapiirin alueelle kätkettiin yhden pataljoonan tarvitsema aseistus ja materiaali. Kätkentä aloitettiin lokakuussa 1944 ja se saatiin päätökseen vuoden loppuun mennessä. Haahti oli asekätkennän keskeisin aloitteentekijä ja organisoija.

Asekätkentäjuttu paljastui, kun Oulun seudulla asekätkennässä mukana ollut korpraali Kumpulainen jäi kiinni huhtikuussa 1945 yrittäessään myydä Oulun torilla eräästä kätköstä anastamiaan säilykepurkkeja. Hän kertoi edellisenä syksynä tapahtuneesta aseidenkätkennästä Valpolle ja Oulun seudulla asekätkentää johtanut majuri Aito Keravuori sai esimiehiltään käskyn paeta Ruotsiin. Keravuori siirtyi Ruotsiin 12. toukokuuta 1945 kalastajaveneellä.^[3] Tässä vaiheessa uskottiin vielä että Keravuoren poistumisen avulla jutun paljastuminen saataisiin rajattua vain Oulun alueelle mutta niin ei kuitenkaan käynyt. Valpo löysi Oulun suojeluskuntapiirin toisena yleiesikuntaupseerina toimineen Keravuoren kassakaapista käskyn, jolla hänet oli määrätty tehtäväänsä. Tämän perusteella käskyn allekirjoittajat Nihtilä ja Haahti pidätettiin kesäkuun alkupuolella ja Airo muutamia viikkoja myöhemmin.

Sotaylioikeus tuomitsi 9. huhtikuuta 1948 Haahden ja Nihtilän viideksi vuodeksi kuritushuoneeseen ja virasta erotettaviksi. Haahden rangaistus koveni vielä korkeimmassa oikeudessa kuuteen vuoteen. Asekätkentäjuttu saatiin lopulliseen päätökseen vasta 15. maaliskuuta 1950, jolloin korkein oikeus langetti vankeustuomiot 1 488 kätkennässä mukanaolleelle. Suurin osa tuomioista oli ehdollisia kolmen vuoden koeajalla.

Haahti ja Nihtilä vapautuivat ehdonalaiseen vapauteen vuonna 1948. Tämä aiheutti voimakkaan reaktion äärivasemmistossa: SKDL teki asiasta välikysymyksen, koska vapautuneet “eivät olleet tunnustaneet toimintansa rikollista luonnetta”. Oikeusministeri tyytyi toteamaan, että asiassa on menetelty täysin lain mukaisesti.^[4]

Vapauduttuaan Haahti toimi vuodesta 1948 Vakuutusosakeyhtiö Pohjolan palveluksessa ja oli vuosina 1956–1970 yhtiön apulaisjohtajana. Hän kirjoitti vuosina 1958 ja 1967 julkaistun kolmiosaisen ohjekirjan Vakuutusalan kenttätyö.

Haahti kuului pitkään Kadettikunnan hallitukseen ja oli sen varapuheenjohtajana 1968–1971 sekä kunniajäsenenä vuodesta 1976.

• Urho Myllyniemi: Haahti, Usko Sakari (1909 - 1978) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 8.6.2004 (päivitetty 26.11.2009). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• ProKarelia: eversti Matti Lukkarin seminaarialustus (Arkistoitu – Internet Archive). 20.9.2004.
• Uola, Mikko: Unelma kommunistisesta Suomesta 1944–1953. Helsinki: Minerva Kustannus Oy, 2013. ISBN 978-952-492-768-0