Tupolev SB-2

Andrei Tupolevin johtama suunnitteluryhmä alkoi 1933 suunnitella pommikonetta Neuvostoliiton aerodynamiikan tutkimuslaitoksessa TsAGI:ssa. Lähtökohtana olivat aiemmat raskaat pommikoneprototyypit ANT-21 ja ANT-29. Koneen tullessa julkisuuteen Espanjan sisällissodassa sitä pidettiin aiheettomasti kopiona yhdysvaltalaisesta Martin B-10 koneesta.^[1]

Tavoitteeksi asetettiin huippunopeus 330 km/h, mutta Tupolev päätti ylittää ja pyrki yli 400 km/h:n huippunopeuteen. Lentokorkeustavoite oli 8 000 metriä ja lentomatkatavoite 800 kilometriä 500 kilon pommikuormalla.^lähde?

Koneelle annettiin työnimeksi ANT-40, ja siitä tuli eräs ensimmäisistä neuvostoliittolaisista pommikoneista, jossa ei ollut avo-ohjaamoa. Sen pintalevyt olivat sileät ja niittien kannat upotettuja, jotta ilmanvastus saataisiin mahdollisimman pieneksi. Tyypin ensilennon suoritti K.K. Popov 7. lokakuuta 1934 kahdella ilmajäähdytteisellä 9-sylinterisellä 730 hevosvoiman Wright Cyclone -moottorilla ja 30. joulukuuta 1934 ranskalaisilla Hispano-Suizan -moottoreilla.^lähde?

SB:n sarjatuotanto alkoi vuonna 1936, kun konetyyppi oli läpäissyt valtion tyyppihyväksymiskokeet heinäkuussa 1935. Koneen sarjatuotantoversion siipeä suurennettiin, kärkiväli kasvoi 20,33 metriin ja pinta-ala 56,7 neliömetriin. Prototyypissä vastaavat mitat olivat 19 metriä ja 47,6 neliömetriä. Esisarjassa olleet Hispano-Suizan 760 hevosvoiman 12ybrs nestejäähdytteiset 12-sylinteriset V-rivimoottorit korvattiin Hispano-Suizasta kehitetyillä 860 hv:n Klimov M-100A -moottoreilla.^lähde?

Koneen aseistukseksi tuli nokkaan kaksi 7,62 mm:n konekivääriä ja takarunkoon yksi ylöspäin ja yksi alaspäin. Pommikuormaksi tuli joko kaksi 250 kilon pommia välisiiven ripustimiin tai kuusi 100 kilon pommia pommikuiluun. Sarjatuotannon aikana konetta paranneltiin. Oleellista koneen kehityksessä oli, että moottoritehojen kasvaessa siihen saatiin 500 kg:n sijasta ensin 1 000 kg:n ja lopulta 1 500 kg:n pommikuorma. Lentokentän laatu vaikutti todelliseen kuormaan.^[1]

Huippunopeus kehittyi ensin 424 km/h:sta 450 km/h:iin ja sitten jopa 480 km/h:iin. Vuoden 1936 lopussa käyttöön otetun M-103 rivimoottorin teho oli 960 hv. M-100-moottoreilla varustettujen koneiden otsajäähdyttäjä korvattiin moottorin alla tunnelissa olevalla jäähdyttäjällä. Tämä versio sai typpimerkinnän SBbis ja sillä tehtiin 2. syyskuuta 1937 korkeuslennon maailmanennätys, kun M. J. Aleksejev nousi 1 000 kilon hyötykuormalla 12 246 metrin korkeuteen.^lähde?

Vuonna 1938 tuotannossa olleisiin koneisiin alettiin asentaa konekivääritorneja taka-ampumon tilalle, pohjaluukun konekivääri korvattiin ala-ampumolla, moottorigondoleja muotoiltiin uudelleen ja jäähdytystunnelin etuluukku poistettiin. Tämän tyypin merkintä oli SB-3. Vuotta myöhemmin alettiin suunnitella syöksypommittajaa, moottoreina 1 100 hv:n M-105P-rivimoottorit, siiven kärkiväli 18,5 metriä ja siiven pinta-ala 48,7 neliömetriä. Jäähdyttäjät olivat siivissä, samoin kuin syöksyjarrut. Tätä tyyppiä valmistettiin pieni sarja 1940–1941, tyyppimerkinnällä Ar-2. Sen korvasi kuitenkin rintamakäytössä pian tyyppi Peltjakov Pe-2. Koulutusta varten kehitettiin lisäksi kaksoisohjaimilla varustettu versio USB, jota valmistettiin pieni sarja.^lähde?

Aeroflotille koneesta tehtiin muutamia kappaleita siviiliversioita, SB-2-tyypistä PS-40 ja SB-2bis-tyypistä PS-41. P40- palveli kuljetuskoneena muun muassa Leningradin ja Moskovan välillä 1936 alkaen. Avian tehtaalla Tšekkoslovakiassa valmistettiin lisäksi 1930-luvun lopussa lisenssillä pieni sarja SB-2-koneita merkinnällä B-71. Yhteensä tilattiin 101 pommikonetta ja 60 kaukotiedustelukonetta, mutta koneita valmistettiin arviolta 66 kappaletta. Vuonna 1939 suuri osa näistä koneista jäi Luftwaffen koulutus- ja maalinhinauskäyttöön, joskin 42 konetta toimitettiin Bulgariaan. Muutama kone lensi Slovakian ilmavoimien tunnuksilla. Espanjaan toimitettiin 30-luvun lopulla 110 konetta ja Kiinaan 292 konetta.^lähde?

B-71-koneet huomioon ottamatta SB-2-koneita valmistettiin kaiken kaikkiaan yhteensä 6 656 kappaletta. Massatuotanto aiheutti laatu- ja luotettavuusongelmia, ja lentäjät kutsuivat konetta toisinaan nimellä ”svolotš bezdarnaja”, surkea tekele ^[1].

Kone oli kolmipaikkainen, kaksimoottorinen, metallirakenteinen ja siinä oli vapaasti kantava keskitaso. Runko oli jäykkää kokometallista kuorirakennetta, duraalijäykistein, -kaarin ja -levyin. Siipi oli teräs- ja duraalirakennetta, verhottu duraalilevyillä. Ohjainpinnoissa oli duraalikehikko ja -levyverhous. Koneessa oli katettu ohjaamo, sisään vedettävät laskutelineet ja hydrauliset laskusiivekkeet. Koneen tyhjäpaino oli 4 893 kg ja lentopaino 7 734 kg. Potkurina oli metallinen VISh-2 säätöpotkuri tai VIŠ-22 vakiokierrospotkuri.^lähde?

SB-2- ja SB-2bis-tyyppien aseistuksena oli nokka-ampumossa kaksi 7,62 mm:n ŠKAS-konekivääriä, tulinopeus 1 800 laukausta minuutissa, ja liukukuomulla varustetussa taka-ampumossa yksi tällainen ase, samoin kuin rungon alla olevassa ampumossa. Koneen rungon pommikuilussa oli RMS 50-100/1 -ripustin kuudelle 100 kilon pommille pystyasennossa tai kuudelle 50 kilon pommille vaaka-asennossa tai kahdelle 200 kg:n syvyyspommille. Kummassakin keskisiivessä oli RMS 250/1 -ripustin kahdelle 250 kg:n pommille tai 200 kg:n syvyyspommille. Pommitustähtäin oli Goertz I tai OPB-1. Koneen radiolaite oli venäläinen RS-bis ja puhelulaite SPU-3M.^lähde?

Sotatoimiin SB-2-koneet osallistuivat ensimmäisen kerran Espanjan sisällissodassa lokakuun lopussa 1936. Kone oli nopeampi kuin vastustajan hävittäjät ja sai kutsumanimen ”Katjuša”. Konetyyppi oli rintamakäytössä ensilinjan pommikoneena vuoteen 1943 saakka, minkä jälkeen ne siirrettiin yhteys- ja kuljetuskoneiksi. SB-koneet osallistuivat myös muun muassa vuodesta 1937 alkaen Kiinan sotiin, Neuvostoliiton ja Japanin taisteluihin 1930-luvulla Mongoliassa, Suomen talvisotaan sekä Neuvostoliiton ja Japanin sotaan 1945.^lähde?

1930-luvun lopun nopeat SB-2:t olivat Suomelle talvisodassa yllätys, koska Suomi oli hankkinut hollantilaisia Hollannin Itä-Intian heikkotasoisille lentokentille suunniteltuja kiinteällä laskutelineellä suunniteltuja Fokker D.XXI -hävittäjiä. Ilmavoimien päähävittäjätyyppinä olleen Fokkerin huippunopeus oli 418 km/h, kun taas SB-2:n 424 km/h. Suomen hankintapäätöksiä tehtäessä Neuvostoliiton pommituslennostojen päätyyppi oli hitaampi, 1930-luvun alun TB-3, mihin Fokkerinkin ominaisuudet olivat riittäneet. Suomessa parhaaksi käytännön nopeudeksi saatiin 50 km/h vähemmän, mutta moottoreiden asetuksia ei välttämättä hallittu.^[1]

Talvisodan aikana Suomeen saatiin sotasaaliina kahdeksan pakkolaskun tehnyttä SB-2 ja SB-2bis-tyyppistä konetta, jotka merkittiin ensin VP-10, VP-11, jne. tunnuksin, myöhemmin VP-1, VP-2, jne. tunnuksin ja edelleen SB-1, SB-2, jne. tunnuksin. Jatkosotaa varten Saksan sotasaalisvarikolta ostettiin yhteensä kuusitoista SB-3-konetta, jotka tuotiin osiin purettuina kolmessa erässä, viimeinen 27. elokuuta 1942.^lähde?

Yksi SB-2 teki 29. tammikuuta 1940 pakkolaskun Köyliönjärven jäälle. Konetta oli tulitettu Pyhäjärven lentokentältä kivääriaseilla. Lentotukikohdan sotilaat ja Köyliön suojeluskunta menivät koneelle ja kävivät tulitaistelun kolmen lentäjän kanssa, joista kaksi kuoli ja yksi antautui. Lentäjät sytyttivät koneen palamaan ja se tuhoutui.^lähde?

Kaiken kaikkiaan Suomen ilmavoimilla oli yhteensä 24 SB-2, SB-2bis- ja SB-3 -konetta. Näiden suomalaisten koneiden historia on seuraava:

1. VP-10 / VP-1 / SB-1: saatiin sotasaaliina talvisodassa, luovutettiin 1. kerran Er.LLv:lle 13. elokuuta 1940, varikolle 20. helmikuuta 1945, lentoaika 397 h 15 min, poistettiin 2. tammikuuta 1950.
2. VP-2 / SB-2: saatiin sotasaaliina talvisodassa, luovutettiin 1. kerran Er.LLv:lle 12. maaliskuuta 1941, lentoaika 142 h 50 min, poistettiin 23. heinäkuuta 1942.
3. VP-3: saatiin sotasaaliina talvisodassa, luovutettiin 1. kerran 2/LeLv 6:lle 15. heinäkuuta 1941, lentoaika 9 h 10 min, poistettiin 30. elokuuta 1941 (joutui kuolioon startissa Nummelassa 2. elokuuta 1941 ja syöksyi metsään).
4. VP-4 / SB-4: saatiin sotasaaliina talvisodassa, luovutettiin 1. kerran Er.LLv:lle 2. toukokuuta 1940, lentoaika 202 h 40 min, poistettiin 19. syyskuuta 1942 (lasku Malmille 4. elokuuta 1942 epäonnistui, kone sakkasi ja putosi talon päälle syttyen tuleen, syvyyspommit räjähtivät puolen tunnin päästä ja tuhosivat koneen).
5. SB-5: saatiin sotasaaliina talvisodassa, luovutettiin 1. kerran 2/LeLv 6:lle 22. maaliskuuta 1942, varikolle 20. helmikuuta 1945, lentoaika 214 h 35 min, poistettiin 2. tammikuuta 1950.
6. VP-6 / SB-6: saatiin sotasaaliina talvisodassa, luovutettiin 1. kerran 2/LeLv 6:lle 30. elokuuta 1941, varikolle 24. helmikuuta 1945, lentoaika 268 h 40 min, poistettiin 2. tammikuuta 1950.
7. VP-7 / SB-7: saatiin sotasaaliina talvisodassa, luovutettiin 1. kerran 2/LeLv 6:lle 27. elokuuta 1941, varikolle 20. helmikuuta 1945, lentoaika 237 h 45 min, poistettiin 2. tammikuuta 1950.
8. VP-8 / SB-8: saatiin sotasaaliina talvisodassa, luovutettiin 1. kerran Er.LLv:lle 2. toukokuuta 1941, lentoaika 289 h 40 min, poistettiin 9. helmikuuta 1945. Ainoa Suomen koneista joka oli alatyyppiä SB-2M-100
9. SB-9: saapui Suomeen 5. marraskuuta 1941, luovutettiin lentokonetehtaalle 27. marraskuuta 1941, luovutettiin 1. kerran 2/LeLv 6:lle 4. elokuuta 1942, varikolle 20. helmikuuta 1945, lentoaika 172 h 50 min, poistettiin 2. tammikuuta 1950.
10. SB-10: saapui Suomeen 5. marraskuuta 1941, luovutettiin lentokonetehtaalle 27. marraskuuta 1941, luovutettiin 1. kerran 2/LeLv 6:lle 13. elokuuta 1942, varikolle 8. helmikuuta 1945, lentoaika 356 h 30 min, poistettiin 2. tammikuuta 1950.
11. SB-11: saapui Suomeen 5. marraskuuta 1941, luovutettiin lentokonetehtaalle 27. marraskuuta 1941, luovutettiin 1. kerran 2/LeLv 6:lle 22. kesäkuuta 1942, lentoaika 72 h, poistettiin 13. marraskuuta 1942 (starttasi Malmilta peräsimet lukittuina 24. syyskuuta 1942, syöksyi metsään ja syttyi tuleen, räjähtäneet syvyyspommit tuhosivat koneen).
12. SB-12: saapui Suomeen 5. marraskuuta 1941, luovutettiin lentokonetehtaalle 21. tammikuuta 1942, 1. kerran 2/LeLv 6:lle 4. elokuuta 1942, varikolle 20. helmikuuta 1945, mutta viimeinen lento 13. maaliskuuta 1945, koko lentoaika 337 h 35 min, poistettiin 2. tammikuuta 1950.
13. SB-13: saapui Suomeen 5. marraskuuta 1941, luovutettiin lentokonetehtaalle 5. helmikuuta 1942, 1. kerran 2/LeLv 6:lle 15. elokuuta 1942, varikolle 20. helmikuuta 1945, lentoaika 338 h 40 min, poistettiin 9. lokakuuta 1944 (starttasi Nummelassa 25. heinäkuuta peräsin lukittuna, luisui sivuttain mahalleen ja vaurioitui korjauskelvottomaksi).
14. SB-14: saapui Suomeen 5. marraskuuta 1941, luovutettiin lentokonetehtaalle 21. tammikuuta 1942, 1. kerran 2/LeLv 6:lle 2. lokakuuta 1942, varikolle 20. helmikuuta 1945, lentoaika 313 h 05 min, poistettiin 2. tammikuuta 1950.
15. SB-15: saapui Suomeen 11. huhtikuuta 1942, luovutettiin lentokonetehtaalle 20. huhtikuuta 1942, 1. kerran 1/LeLv 6:lle 2. lokakuuta 1942, lentoaika 5 h 25 min, poistettiin 15. joulukuuta 1942 (ennen starttia Porissa 14. lokakuuta 1942 moottorit kuumenivat liikaa, ilmassa koneen kierrokset putosivat ja se teki pakkolaskun metsään ja rikkoutui).
16. SB-16: saapui Suomeen 11. huhtikuuta 1942, luovutettiin lentokonetehtaalle 20. huhtikuuta 1942, 1. kerran 1/LeLv 6:lle 2. lokakuuta 1942, varikolle 20. helmikuuta 1945, lentoaika 173 h 25 min, poistettiin 2. toukokuuta 1950.
17. SB-17: saapui Suomeen 11. huhtikuuta 1942, luovutettiin lentokonetehtaalle 20. huhtikuuta 1942, 1. kerran 1/LeLv 6:lle 11. lokakuuta 1942, lennettiin varikolle 4. huhtikuuta 1945, lentoaika 195 h 05 min, poistettiin 2. toukokuuta 1950.
18. SB-18: saapui Suomeen 11. huhtikuuta 1942, luovutettiin lentokonetehtaalle 20. huhtikuuta 1942, 1. kerran 1/LeLv 6:lle 15. tammikuuta 1943, lennettiin varikolle 4. huhtikuuta 1945, lentoaika 144 h 40 min, poistettiin 2. toukokuuta 1950.
19. SB-19: saapui Suomeen 11. huhtikuuta 1942, luovutettiin lentokonetehtaalle 20. huhtikuuta 1942, 1. kerran 1/LeLv 6:lle 27. helmikuuta 1943, varikolle 20. helmikuuta 1945, lentoaika 218 h, poistettiin 2. toukokuuta 1950.
20. SB-20: saapui Suomeen 27. elokuuta 1942, luovutettiin lentokonetehtaalle 30. joulukuuta 1942, 1. kerran 2/LeLv 6:lle 20. elokuuta 1943, lennettiin varikolle 4. huhtikuuta 1945, lentoaika 104 h 35 min, poistettiin 2. toukokuuta 1950.
21. SB-21: saapui Suomeen 27. elokuuta 1942, luovutettiin lentokonetehtaalle 30. joulukuuta 1942, 1. kerran 2/LeLv 6:lle 21. huhtikuuta 1943, lennettiin varikolle 24. helmikuuta 1945, lentoaika 126 h 15 min, poistettiin 2. toukokuuta 1950.
22. SB-22: saapui Suomeen 27. elokuuta 1942, luovutettiin lentokonetehtaalle 30. joulukuuta 1942, 1. kerran 2/LeLv 6:lle 5. kesäkuuta 1943, lentoaika 37 h 50 min, poistettiin 16. syyskuuta 1943 (Aero Oy:n Junkers Ju 52 OH-LAM ”Karjalan” jarrut eivät pitäneet laskussa sateessa Malmin kentälle, vaan se ajoi kentällä seisseen SB-22-koneen päälle, joka vaurioitui käyttökelvottomaksi).
23. SB-23: saapui Suomeen 27. elokuuta 1942, luovutettiin lentokonetehtaalle 30.12.1942, vaurioitui laskussa Kuorevedelle 31. elokuuta 1943, luovutettiin lentokonetehtaalle 1. syyskuuta 1943, 1. kerran 2/PLeLv 6:lle 7. maaliskuuta 1944, varikolle 9. helmikuuta 1945, lentoaika 83 h 25 min, poistettiin 2. toukokuuta 1950.
24. SB-24: saapui Suomeen 27. elokuuta 1942, luovutettiin lentokonetehtaalle 30. joulukuuta 1942, 1. kerran 1/LeLv 6:lle 20. elokuuta 1942, varikolle 24. helmikuuta 1945, lentoaika 20 h 50 min, poistettiin 2. toukokuuta 1950 (laskussa Tampereella 23. helmikuuta 1945 laskuteline petti, kone nousi lumivallin päälle ja rikkoutui eikä sitä enää korjattu).

Suomalaiset sotilasinsinöörit tekivät useita matkoja Neuvostoliiton vallatuille alueille sekä Saksaan etsimään ja tarkastamaan saatavilla olleita koneita tai niiden komponentteja. Suomessa kunnostetut ja korjatut koneet pyrittiin standardoimaan Klimov M 103- moottoristen versioiden mukaisiksi ja osa koneista rakennettiin käytännössä uudelleen.^[1]

Ilmavoimien kalustoluettelosta kaikki koneet olivat romutettuina tai muuten poistettu 2. tammikuuta 1950 mennessä. Pitkäikäisin koneista oli SB-1, jolla lennettiin lähes 400 tuntia vuodesta 1940 alkaen. Epäonnisin oli VP-3, jolle kertyi vain noin yhdeksän tuntia lentoaikaa kahden viikon aikana kesällä 1941.^lähde?

Suomen ilmavoimien historian^selvennä mukaan Erillinen Lentolaivue (Er.LLv.) muutettiin 31. toukokuuta 1941 lentolaivue 6:ksi (LeLv 6). Se oli ensin alistettu Merivoimien esikunnalle, mutta siirrettiin 16. marraskuuta 1942 vasta perustettuun lentorykmentti 5:een, joka toimi ensin merivoimien komentajan alaisuudessa ja 13. helmikuuta 1943 alkaen ilmavoimien komentajan alaisuudessa. Laivueen nimi muuttui pommituslentolaivue 6:ksi (PLeLv 6) 14. helmikuuta 1944. Se toimi vielä Lapin sodassa sukellusveneiden etsintä- ja torjuntatehtävissä Ahvenanmerellä, Selkämerellä ja läntisellä Suomenlahdella. Viimeinen sotalento tehtiin 22. maaliskuuta 1945, kun yksi kone etsi sukellusvenettä Turku-Hanko-Utö-Bengtskär-Turku -reitillä sellaista havaitsematta. Lapin sodassa koneilla tehtiin yhteensä 84 sukellusveneen etsintälentoa, kaikki tuloksettomia. Yhtään konetta ei menetetty. Helmikuun lopussa 1945 osa koneista varastoitiin lentovarikolle ja loputkin lennettiin sinne 4. huhtikuuta 1945.^lähde?

• Keskinen, K., Stenman, K., Niska, K. 1982. Suomen Ilmavoimien historia osa 9. Venäläiset pommittajat SB-2 / 2bis / 3 / USB, DB-3M, Il-4, Pe-2 / 3. Julkaisija: Tietoteos, Espoo. Painopaikka: Forssan kirjapaino, Forssa, s. 3-45. ISBN 951-9035-27-3
• Raunio Jukka Pommikoneet Lentäjän näkökulma IV Forssan Kirjapaino Oy, ISBN 951-96866-2-2

 

Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Tupolev SB-2.

• Venäläisen sivuston englantilainen SB-2-artikkeli
• ANT-40 [1] (venäjäksi)
• SB-2:n pakkolasku Köyliönjärven jäälle (Arkistoitu – Internet Archive)