Transitiivisuus (kielioppi)

Transitiivisiin verbeihin liittyy lauseessa tavallisesti kaksi nominia, subjekti (tekijä) ja objekti (tekemisen kohde). Suomen kielessä subjektin sija on nominatiivi (päätteetön) ja objektin sija on joko akkusatiivi (päätteetön tai pääte -n), jos tekeminen kohdistuu koko asiaan, tai partitiivi (pääte takaäänteenä -a, jos sanavartalossa esiintyy takavokaali a, o tai u, tai etuäänteenä -ä, jos sanavartalossa ei esiinny takavokaaleja), jos tekeminen kohdistuu vain asian johonkin osaan.

Intransitiivinen verbi ilmaisee tekemistä, joka ei kohdistu mihinkään kohteeseen. Kun transitiiviverbiin liittyy kaksi nominia, joista toinen on subjekti (tekijä) ja toinen objekti (tekemisen kohde), intransitiiviverbiin liittyy vain yksi nomini, joka on subjekti (tekijä). Koska suomessa ei kuitenkaan ole indoeurooppalaisille kielille tyypillistä muodollista subjektia (ruotsin det, englannin it, saksan es, ranskan il), voi subjektikin joissakin tapauksissa puuttua kokonaan. Esimerkiksi "Sataa" on joko transitiivinen verbi, jos ilmoitetaan sataako vettä vai lunta, tai intransitiivinen kun tätä ei ilmoiteta, missä tapauksessa subjekti puuttuu kokonaan. Indoeurooppalaiset kielet vaativat tässä kuitenkin muodollisen subjektin: "Sataa (vettä)" on ruotsiksi "Det regnar", englanniksi "It is raining", saksaksi "Es regnet", ranskaksi ”Il pleut” ja "Sataa lunta" on ruotsiksi "Det snöar", englanniksi "It is snowing”, saksaksi "Es schneit" ja ranskaksi ”Il neuge”. Indoeurooppalaisten kielten tämä verbi on puhtaammin intransitiivinen kuin suomen, jossa satava veden olomuoto ilmoitetaan sataa-verbiä seuraavalla partitiivilla, ja sataa on siten lähempänä transitiivi- kuin intransitiiviverbiä suomen kielessä.