Tieoikeus

Tieoikeuteen sisältyy oikeus tienpitoon eli tien tekemiseen ja tien kunnossapitoon, oikeus liikennöimiseen tiellä ja oikeus mm. puiden ja pensaiden sekä muiden tienpitoa haittaavien luonnonesteiden poistamiseen tiehen kuuluvalla alueella. Tiehen luetaan kuuluvaksi ajorata ja tarpeen mukaan jalkakäytävä ja polkupyörätie sekä niiden käyttämistä varten tarvittavat alueet kuten esimerkiksi piennar, luiska, oja ja kohtaamis- ja kääntöpaikka.

Vakiintuneen käytännön mukaan tieoikeudet jaotellaan perustieoikeuksiin ja lisätieoikeuksiin. Perustieoikeus on uuden tien tekemistä varten annettu oikeus. Perustieoikeus tarkoittaa, että oikeus annetaan kiinteistölle siinä yhteydessä, kun perustetaan kokonaan uusi tie. Perustieoikeus voidaan perustaa vain viranomaisen tekemässä kiinteistötoimituksessa.^[1] Myöhemmin myös kunnan tielautakunta voi antaa tiehen lisätieoikeuksia. Lisätieoikeus taas tarkoittaa sitä, että uusi oikeus annetaan kiinteistölle ennestään olevaan tiehen, johon on jo aikaisemmin annettu jollekin kiinteistölle perustieoikeus.^[2]

Tieoikeuksia syntyy kiinteistötoimituksissa muun muassa yksityistie-, lohkomis-, ja halkomistoimituksissa. Viranomaisen tekemän kiinteistötoimituksen jälkeen tieoikeus näkyy asiakirjoissa ja kartoissa sekä kiinteistörekisterissä. Nykyään uudet tieoikeudet merkitään lisäksi kiinteistörekisterikarttaan käyttöoikeusyksikköinä, josta selviää tieoikeuden sijainti. Vanhat tieoikeudet joudutaan usein selvittämään arkistotutkimusten perusteella.

Karttatie on arkikieleen vakiintunut sana tiestä, joka näkyy viranomaisten tekemässä kartassa.^lähde?

Kaikki karttatiet eivät sisällä oikeutta käyttää tietä pysyvästi eikä edes satunnaisesti. Jos syntyy epätietoisuutta siitä, onko tietä oikeus käyttää, viranomainen (Maanmittauslaitos) selvittää asian arkistotutkimusten, kuten virallisten toimituskarttojen ja -pöytäkirjojen, perusteella.^lähde?

• Rasite

• Maanmittauslaitos [1] (Arkistoitu – Internet Archive)