[go: up one dir, main page]

Sakari Lindfors

suomalainen jääkiekkoilija

Sakari Lindfors (s. 27. huhtikuuta 1966 Helsinki) on suomalainen jääkiekkomaalivahti ja maalivahtivalmentaja.

Lindfors edusti Suomessa aikuisten pääsarjatasolla vain HIFK:ta. Hän pelasi joukkueessa vuodet 19851998 ja 20002002. Välissä Lindfors kävi torjumassa kiekkoja ulkomailla Itävallan EC Grazissa, Ruotsin Färjestadissa ja Italian HC Milanossa. Lindfors puki pelipaidan päälleen yhteensä 670 Jääkiekon SM-liiga-otteluun ja oli torjuntavuorossa 508:ssa. Hän voitti urallaan kolme SM-mitalia, joista yksi oli kultainen.

Sakari Lindfors valittiin Suomen MM-joukkueeseen viidesti vuosina 1989–1993, vuoden 1991 MM-kisoissa hän ei pelannut peliäkään.[1] Lindforsin maajoukkueuralle mahtuu 111 A-maaottelua. Vuonna 1992 Lindfors oli mukana voittamassa MM-hopeaa Prahan MM-kilpailuista.[2] Calgaryn vuoden 1988 talviolympialaisten kisajoukkueessa Lindfors oli alun perin kotiin jäävä varamaalivahti. Jarmo Myllyksen jalkavaivojen takia hän oli kuitenkin osan aikaa paikan päällä Calgaryssä[3]. Hän ei pelannut kisoissa otteluakaan, mutta sai ylimääräisen hopeamitalin, jonka hän luovutti Suomen Jääkiekkomuseoon[3]. Hän ei kuitenkaan ole virallisesti olympiamitalisti.[4]

Pelaajauransa jälkeen Lindfors on toiminut HIFK:n maalivahtivalmentajana ja joukkueenjohtajana. Joulukuussa 2006 Lindfors nostettiin HIFK:n väliaikaiseksi päävalmentajaksi, kun Bob Francis ja apulaisvalmentaja Tom Coolen erotettiin tehtävistään.[5]

Saavutukset ja palkinnot

muokkaa

Lähteet

muokkaa

Viitteet

muokkaa
  1. Sakari Lindfors profile - Сакари Линдфорс Профиль - Eurohockey.com eurohockey.com. Viitattu 4.2.2017.
  2. Sakari Lindfors (syntymäaika Huhtikuun 27, 1966) - Jääkiekkotilastot - QuantHockey.com QuantHockey. Viitattu 19.3.2016.
  3. a b Lahti, Markku: Lindfors ei torju enää lainavaatteissa. Helsingin Sanomat, 14.4.1989, s. 50. Lehti HS Aikakoneessa (tilaajille). Viitattu 10.2.2018.
  4. Tikander, Vesa; Rantala, Kalle (toim.): Kisaopas: PyeongChangin talviolympialaiset 9.–25.2.2018, s. 104. Suomen Olympiakomitea, 2018. ISBN 978-952-5794-70-0 Teoksen verkkoversio (pdf) (viitattu 10.2.2018).
  5. HIFK erotti Bob Francisin Jatkoaika.com - Kaikki jääkiekosta. Viitattu 19.3.2016.


Tämä urheilijaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.