Robert Aitken

Aitken opiskeli huilunsoittoa lapsuudessaan Pennsylvaniassa ja vuosina 1955–1959 Nicholas Fioren johdolla Toronton The Royal Conservatory of Musicissa. Vuosina 1958–1959 hän toimi Vancouverin sinfoniaorkesterin ensihuilistina ja opiskeli samanaikaisesti sävellystä Barbara Pentlandin johdolla Brittiläisen Kolumbian yliopistossa. Vuoden 1959 jälkeen opiskellessaan elektronista musiikkia Myron Schaefferin ja sävellystä John Weinzweigin johdolla Toronton yliopistossa Aitken osallistui useisiin Marlboron musiikkifestivaaleihin. Hän piti merkittävimpänä huilunsoiton opettajanaan Marcel Moyseä, joka opetti häntä yhdeksän vuoden ajan Vermontissa ja Euroopassa. Hän kuitenkin opiskeli myös Canada Councilin stipendillä vuosina 1964–1965 eri Euroopan kaupungeissa Jean-Pierre Rampalin, Severino Gazzellonin, André Jaunet'n ja Hubert Barwähserin johdolla.^[1]

Aitken sai musiikin kandidaatin arvon Torontossa vuonna 1961 ja musiikin maisterin arvon samassa kaupungissa 1964.^[1]

Aitken toimi vuosina 1960–1964 CBC:n sinfoniaorkesterin toisena huilistina ja vuosina 1962–1964 Stratfordin festivaaliorkesterin ensihuilistina. Vuonna 1964 hän perusti vaimonsa, pianisti Marion Rossin ja sopraano Mary Morrisonin kanssa Lyric Arts Trio -kokoonpanon. Vuosina 1965–1970 Aitken soitti Toronton sinfoniaorkesterissa, minkä jälkeen hän omisti aikansa solistina esiintymiseen ja toimintaansa trion sekä cembalisti Greta Krausin kanssa. Hän voitti kolmannen palkinnon Pariisin kansainvälisessä huilukilpailussa (1971) ja oli Nykymusiikin kansainvälisen huilukilpailun voittaja Royanissa (1972). Vuodesta 1960 lähtien Aitken on esiintynyt lähes jokaisen kanadalaisen orkesterin kanssa. Hän on soittanut usein myös Euroopassa, erityisesti Skandinaviassa, Espanjassa ja Saksassa; vuonna 1970 hän teki kiertueen Japanissa, Thaimaassa, Sri Lankassa ja Intiassa. Vuonna 1970 Aitken perusti vuoteen 1972 saakka johtamansa "Music Today" -sarjan Shawin festivaalilla, Niagara-on-the-Lakessa. Vuonna 1971 Aitken oli Norma Beecroftin kanssa perustamassa New Music Concerts -konserttisarjaa Torontossa; hän toimi sen taiteellisena johtajana vielä vuonna 2011.^[1]

Aitken on esittänyt muiden muassa Kazuo Fukushiman, Tōru Takemitsun, Jan W. Morthensenin, Vinko Globokarin, Thorkell Sigurbjörnssonin, Yoritsune Matsudairan, Heinz Holligerin, R. Murray Schaferin ja itsensä sävellyksiä.^[1]

Aitken on kantaesittänyt useiden kanadalaissäveltäjien teoksia. Näihin säveltäjiin kuuluvat Louis Applebaum, Michael J. Baker, Milton Barnes, Norma Beecroft, Walter Buczynski, John Burke, Ron Collier, Robert Fleming, Harry Freedman, John Hawkins, Otto Joachim, Walter Kemp, Talivaldis Kenins, Oskar Morawetz, François Morel, Jean Papineau-Couture, Barbara Pentland, R. Murray Schafer, Jack Symonds, Gilles Tremblay, John Weinzweig, Gerhard Wuensch, John Wyre ja León Zuckert.^[1]

New Music Concerts -sarjan yhteydessä Aitken on osallistunut John Beckwithin, Serge Garantin, Alan Heardin, Sydney Hodkinsonin, David Jaegerin, Edward Lauferin, Bruce Matherin, Alexander Paukin, Micheline Coulombe Saint-Marcoux'n, Gilles Tremblayn ja muiden kanadalaisten säveltäjien teosten kantaesityksiin. Ulkomaalaisia säveltäjiä, joiden teoksia Aitken on ollut kantaesittämässä, ovat olleet Larry Austin, Warren Benson, Attila Bozay, John Cage, Lukas Foss, Haflidi Hallgrimsson, Hikaru Hayashi, Jō Kondō, Nikos Mamangakis, Páll Pálsson, Thorkell Sigurbjörnsson, Atli Sveinsson ja Tōru Takemitsu. Aitken on esittänyt myös Euroopassa kanadalaisia huiluteoksia, kuten Schaferin konserton, oman Plainsonginsa ja Beecroftin Tre Pezzi Brevin (Kolme lyhyttä kappaletta).^[1]

Säveltäjänä Aitken on vastaanottanut tilauksia muun muassa CBC:ltä, Kanadan kansalliselta nuoriso-orkesterilta, Elmer Iseler Singersiltä ja National Arts Centre Orchestralta. Hän on usein esittänyt omia teoksiaan, kuten Esprit-orkesterin tilaaman Berceusen huilulle ja orkesterille.^[1]

Aitken on opettanut muun muassa The Royal Conservatory of Musicissa ja Toronton yliopistossa. Hän on myös pitänyt kansainvälisesti mestarikursseja lukuisissa vieraissa maissa. Vuosina 1988–2004 hän toimi professorina Freiburgissa, Saksassa. Hänen oppilaidensa joukossa ovat olleet Kathryn Cernauskas, Bill McBirnie, Suzanne Shulman, Douglas Stewart ja hänen oma tyttärensä Diane Aitken.^[1]

New Music Concerts -sarjan ulkopuolella Aitken on johtanut muiden muassa Victorian sinfoniaorkesteria (1989) ja Hamiltonin filharmonikkoja (1990). Vuonna 1987 hän johti R. Murray Schaferin Patria I -teoksen kantaesityksen Kanadan oopperayhtiölle. Aitken on Kanadan säveltäjäliiton jäsen ja sai järjestön Canada Music Citationin vuonna 1969. Hän on saanut monia muitakin palkintoja sekä tunnustuksia, kuten Kanadan musiikkineuvoston mitalin ja Kanadan musiikkikeskuksen lähettilään arvon (2009). Hänet ylennettiin Kanadan ritarikuntaan vuonna 1994 ja Ordre des Arts et des Lettres'n ritariksi 1997.^[1]

• Rhapsody (1961)
• Konsertto kahdelletoista sooloinstrumentille ja orkesterille (1965)
• Shadows I: Nekuia (1971)
• Spectra neljälle kamariyhtyeelle (1968)
• Spiral keskikokoiselle orkesterille (1975)
• Berceuse (For those who sleep before us) huilulle ja orkesterille (1992)
• Konsertto huilulle ja jousiorkesterille (Shadows V) (1999)

• Sarja viululle ja pianolle (1960)
• Kvartetto huilulle oboelle, alttoviululle ja kontrabassolle (1961)
• Kebyar huilulle, klarinetille, pasuunalle ja kahdelle kontrabassolle (1971)
• Shadows II: Lalitá (1973)
• Shadows III: Nira (1974–1976)
• Icicle soolohuilulle (1977)
• Plainsong soolohuilulle (1977)
• Folia (1981)
• Shadows IV: My Song (1994)
• Wedding Song kahdelle huilulle (1999)
• Also Monody (K. Aitken) (1983)

• Music for Flute and Electronic Tape (1963)
• Music for Hamlet nauhalle (1964)
• Noesis nauhalle (1963)^[1]