Punasusi

Punasutta on perinteisesti pidetty itsenäisenä lajina Canis rufus, jolla on kolme alalajia: C. rufus rufus, C. r. floridanus ja C. r. gregoryi. Punasuden ja suden eli harmaasuden (Canis lupus) keskinäinen luokittelu on kuitenkin ollut ongelmallista. On esimerkiksi esitetty teoria, että punasusi olisi oikeastaan vain suden ja kojootin risteytymisen tuloksena syntynyt hybridi. Monet tutkijat ovat siksi luopuneet punasuden lajistatuksesta, ja he pitävät punasutta ja sen alalajeja vain suden alalajeina.^[2][3]

Punasuden turkki on nimensä mukaisesti punertava. Sitä ei kuitenkaan sen perusteella voi erottaa kojootista tai sudesta, koska myös niiden turkki on usein punertavaa. Joskus punasusien turkki on jopa harmahtavan musta, toisin kuin kojootilla. Raajat ovat pidemmät ja hontelommat, korvat suuremmat ja peitinkarvat lyhyempiä kuin sudella. Fossiilien perustella otaksutaan kojootin ja punasuden kehittyneen samasta kantamuodosta, vaikka toisaalta on myös arveltu että punasusi olisi vain suden ja kojootin risteytymä. Kooltaan punasusi on kojootin ja suden väliltä. Ruumis on 135–165 cm pitkä ja painoa on 16–41 kg, uros on naarasta kookkaampi.

Punasuden alkuperäinen levinneisyys ulottui pohjoisessa Pennsylvaniaan, etelässä Floridaan ja lännessä Texasiin. Nykyään punasusia elää Yhdysvalloissa Etelä-Carolinassa, Floridassa ja Mississippissä. Nämä populaatiot perustuvat yksilöihin, joita on palautettu luontoon vankeudesta.

Punasudet elävät metsissä ja soilla. Ne liikkuvat pääasiassa öisin. Päivällä punasusi makaa maahan kaivamassaan onkalossa. Kesällä se liikkuu laiskasti, mutta aktivoituu syksyllä. Punasusien ääntely muistuttaa kojootin ulvontaa ja päättyy kojootille tyypilliseen korkeaan ulinaan. Punasudet elävät alfa-parin johtamassa laumassa, joka on samantapainen kuin kojooteilla ja susilla. Reviiriä puolustetaan muilta laumoilta. Elinalueen koko on noin 40–80 km².

Punasusi saalistaa jäniksiä, kaniineja, jyrsijöitä, peuroja ja majavia, joskus myös kaloja ja rapuja. Punasusinaaras synnyttää keväällä 2–7 pentua 8–9 viikon kantoajan jälkeen. Kaikki perheenjäsenet auttavat pentujen hoidossa. Punasuden elinikä on enintään 13 vuotta.

Punasusi on uhanalainen, ja se on kärsinyt sekä metsästyksestä että elinalueiden tuhoutumisesta. Pahin uhka on risteytyminen kojootin kanssa. Punasusi hävisi luonnosta 1980-luvulla. Yksi sen kolmesta alalajista, C. l. floridanus, kuoli kokonaan sukupuuttoon. Punasusi kuitenkin säilyi vankeudessa elävien yksilöiden turvin. Risteytyminen kojootin kanssa aiheutui kojoottien leviämisestä ja punasusien määrän romahtamisesta niin pieneksi, että lisääntymiskumppaniksi kelpasi kojootti. Tämä aiheutti viimeisten puhtaiden yksilöiden häviämisen luonnosta. Punasusia on palautettu luontoon vuodesta 1987 lähtien ja vuonna 2003 luonnossa arvioitiin elävän noin 100 punasutta, kaikki C. l. gregoryi -alalajia. Toinen alalaji elää vankeudessa Etelä-Carolinassa. Punasuden ja kojootin yhteisiä pentueita on steriloitu, jotta ne eivät enää lisääntyisi.

Punasusien määrä alkoi uudelleen vähentyä 2010-luvulla. Vuonna 2018 luonnossa eli 40 punasutta.^[4] Vuonna 2019 määrä oli laskenut 19:ään^[5] ja lokakuussa 2021 kahdeksaan. Helmikuussa 2023 luonnossa eli 14 punasutta. Vuosina 2019 ja 2021 ei syntynyt yhtään pentueita.^[6]

• Koivisto, I., & Sarvala, M. & Liukko, U-M.: Maailman uhanalaiset eläimet - Osa 2: Nisäkkäät. Weilin + Göös, 1991. ISBN 951-35-4687-X