[go: up one dir, main page]

Poikamiesten holhokki

vuoden 1938 elokuva

Poikamiesten holhokki on vuonna 1938 valmistunut suomalainen elokuva, jonka on ohjannut Orvo Saarikivi. Elokuva perustuu Denys Astonin romaaniin Poikamieskerhon holhokki vuodelta 1937. Romaanissa tapahtumat sijoittuvat Englantiin, mutta elokuvassa tapahtumapaikkoina ovat Helsinki ja Porvoo. Myös elokuvan henkilöiden roolinimet on muutettu suomalaisiksi.

Poikamiesten holhokki
Elokuvan juliste.
Elokuvan juliste.
Ohjaaja Orvo Saarikivi
Käsikirjoittaja Nisse Hirn
Inkeri Relander
Perustuu Denys Astonin romaani Poikamieskerhon holhokki vuodelta 1937
Tuottaja Matti Schreck
Säveltäjä Harry Bergström
Kuvaaja Uno Pihlström
Leikkaaja Orvo Saarikivi
Pääosat Helena Kara
Tauno Majuri
Hugo Hytönen
Kullervo Kalske
Valmistustiedot
Valmistusmaa Suomi
Tuotantoyhtiö Suomi-Filmi Oy
Ensi-ilta 28. elokuuta 1938
Kesto 88 minuuttia
Alkuperäiskieli suomi
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet

Elokuvan ensi-ilta oli 28. elokuuta 1938 Kino-Palatsissa Helsingissä. Elokuvan yleisömenestys oli keskitasoa parempi.

18-vuotias Lapissa elänyt maalaistyttö Kati Malmi (Helena Kara) muuttaa isänsä kuoltua Helsinkiin. Isä on määrännyt testamentissan hänen holhoojakseen lähetystöneuvos Mauri Teräksen (Tauno Majuri), joka ei ilahdu uudesta tehtävästään.

Näyttelijät

muokkaa
 Helena Kara  Katariina Malmi, Kati  
 Tauno Majuri  lähetystöneuvos Mauri Teräs  
 Hugo Hytönen  lääkäri Olli Parmas  
 Kullervo Kalske  parooni Klaus von Bartel  
 Ville Salminen  ratsumestari Osmo Neva  
 Aino Lohikoski  rouva Simola  
 Britta Wikström  Helena Suokorpi  
 Verna Piponius  Verna, myyjätär  
 Irja Haapanen  Elsa, myyjätär  
 Irja Elstelä  Maija Taipale  
 Ossi Elstelä  Jaska, autonkuljettaja  
 Sasu Haapanen  kauppamatkustaja Vilkki Suosalpa  
 Ossi Korhonen  kenkäkauppias Blomroos  
 Irja Kuusla  palvelijatar  
 Otto Noro  Matti  
 Onni Timonen  matkustaja junassa  
 Aarno Varvio  1. herra junassa  
 Kaarlo Kaila  2. herra junassa  
 Yrjö Pelkonen  tuttava asemalla  
 Yrjö Yrjölä  Katin isä  
 Ida Salmi  huonokuuloinen kulkija  
 Saara Rainto  nainen A kutsuilla  
 Aune Häme  nainen B Helenan kutsuilla  
 Annikki Aura  1. nainen kutsuilla  
 rouva Aro  2. nainen kutsuilla  
 Kunto Karapää  1. herra kutsuilla  
 Pentti Saares  2. herra kutsuilla  
 Kaarlo Hiltunen  vanha herra kutsuilla  
 Eija Hiltunen  tyttö kutsuilla  
 rouva Kuosmanen  daami kutsuilla  
 Tuli Arjo  laulaja kutsuilla  
 rouva Juvonen  harpunsoittaja kutsuilla  
 Harry Bergström  pianosäestäjä kutsuilla  
 Jaakko Sola  lauluyhtye kutsuilla  
 Herman Schaibel  lauluyhtye kutsuilla  
 Rauni Terämaa  lauluyhtye kutsuilla  
 herra Forssell  lauluyhtye kutsuilla  
 Sylvia Oittinen  kenkiä ostava rouva  
 Sven Relander  herra kenkäkaupassa  
 Yrjö Haapanen  keikarimainen ostaja  
 Rosi Rinne  toinen ostava rouva  
 Einari Ketola  matkustaja junassa  
 Onni Veijonen  matkustaja junassa  
 Metrokvartetti  yhtye  

Arviot

muokkaa

Pääkaupungin lehtien aikalaiskriitikot eivät juuri innostuneet elokuvasta. Hufvudstadsbladetin Hans Kutter totesi, että elokuvassa on lajityypille uutta sen ylellinen elämänpiiri, mutta vaikutelmaksi tulee kuitenkin kotikutoisuus. Orvo Kärkönen kirjoitti Aamulehdessä puolestaan, että ”filmi täyttää varsin huomattavatkin vaatimukset”.[1]

Myöhemmässä arviossa eräs kriitikko pitää hidassoutuisena pitämänsä elokuvan ainoana valopilkkuna energistä naistähteä.[2]

Lähteet

muokkaa
  1. Poikamiesten holhokki Elonet. Viitattu 6.8.2013.
  2. KK: Poikamiesten holhokki. Päivän elokuvia, Tv-maailma 31/2013, s. 25.