[go: up one dir, main page]

Nuori Aleksis -palkinto

suomalainen kirjallisuuspalkinto

Nuori Aleksis -palkinto on Äidinkielen opettajain liiton (ÄOL) organisoimien yläkoulun ja toisen asteen lukijaverkostojen myöntämä tunnustus edellisvuoden parhaalle kotimaiselle kauno- tai tietokirjalle.[1] Toisen asteen ja yläkoulun raadit myöntävät omat palkintonsa, joiden arvo on 1 500 euroa. Palkinto jaettiin ensimmäisen kerran vuonna 1999.[2]

Toisen asteen Nuori Aleksis

muokkaa

Toisen asteen Nuori Aleksis -palkinto myönnetään parhaalle edellisvuonna ilmestyneelle kotimaiselle kaunokirjalle. Palkinnon saajan valitsee ÄOL:n kokoama toisen asteen opiskelijoista koostuva raati. Palkittava teos voi olla romaani tai novelli- tai runokokoelma. Lasten- ja nuortenkirjallisuus, viihdekirjallisuus ja näytelmät jäävät kilpailun ulkopuolelle. Viisi suosituinta kirjaa etenee ahkerimmista lukijoista koostuvan viisihenkisen loppuraadin arvioitavaksi. Palkinnon saaja julkistetaan lokakuussa Helsingin kirjamessuilla.[2]

Yläkoulun Nuori Aleksis

muokkaa

Vuonna 2020 myönnettiin ensimmäisen kerran yläkoulun Nuori Aleksis -palkinto. Yläkoulun lukijaverkostoon voivat osallisua 7.-9.-luokkalaiset, joista kootaan lukijaraati. Yläkoulun raati lukee kotimaista, nuorille suunnattua kauno- ja tietokirjallisuutta. Palkinnon saaja palkitaan Turun kirjamessuilla.[3]

Palkitut

muokkaa

Toisen asteen Nuori Aleksis

muokkaa
Vuosi Kirjailija Teos
1999 Leena Krohn Pereat mundus
2000 Pentti Saaritsa Elävän mieli
2001 Jukka Heikkilä Antigonos, jumalten poika
2002 Maria Peura On rakkautes ääretön
2003 Reko Lundán Ilman suuria suruja
2004 ei jaettu
2005 Maarit Verronen Keihäslintu
2006 Tuomas Kyrö Liitto
2007 Tina ja Reko Lundán Viikkoja, kuukausia
2008 Juha Itkonen Kohti
2009 Johanna Sinisalo Linnunaivot
2010 Kari Hotakainen Ihmisen osa
2011 ei jaettu
2012 Johanna Sinisalo Enkelten verta
2013 Emmi Itäranta Teemestarin kirja
2014 Marja Björk Poika
2015 Tommi Kinnunen Neljäntienristeys
2016 Elina Hirvonen Kun aika loppuu
2017[4] Hanna Kauppinen Kirja, jota kukaan ei koskaan lukenut
2018 Rosa Liksom Everstinna
2019 Annamari Marttinen Korsetti
2020 ei jaettu
2021 ei jaettu
2022 ei jaettu
2023[5] Maria Turtschaninoff Suomaa

Lähde (1999–2019)[2]

Yläkoulun Nuori Aleksis

muokkaa
Vuosi Kirjailija Teos
2020 Marisha Rasi-Koskinen Auringon pimeä puoli
2021 Elisa Nieminen Rikki revityt
2022 Anne-Maija Aalto Mistä valo pääsee sisään
2023[6] Siiri Enoranta Maailmantyttäret
2024[7] Leena Paasio Bengtskär itä kahdeksan

Lähde (2020–2022)[3]

Lähteet

muokkaa
  1. Nuori Aleksis Äidinkielen opettajain liitto. Viitattu 28.9.2024.
  2. a b c Toisen asteen Nuori Aleksis Äidinkielen opettajain liitto. Viitattu 28.10.2023.
  3. a b Yläkoulun Nuori Aleksis Äidinkielen opettajain liitto. Viitattu 28.9.2024.
  4. Nuori Aleksis 2017 -palkinto Hanna Kauppiselle 28.10.2017. Äidinkielen opettajain liitto. Viitattu 29.10.2017.
  5. Toisen asteen Nuori Aleksis -palkinto Maria Turtschaninoffille 28.10.2023. Äidinkielen opettajain liitto. Viitattu 28.10.2021.
  6. Yläkoulun Nuori Aleksis -palkinto Siiri Enorannalle 29.9.2023. Äidinkielen opettajain liitto. Viitattu 28.10.2023.
  7. Yläkoulun Nuori Aleksis 2024 -palkinto Leena Paasiolle 4.10.2024. Äidinkielen opettajain liitto. Viitattu 5.10.2024.