Mount Everest

Vuoren englanninkielisen nimen antoi Andrew Waugh, Yhdistyneen kuningaskunnan kartoittajakenraali Intiassa. Hän nimesi sen edeltäjänsä, maantieteilijä George Everestin mukaan. Nepaliksi vuorta kutsutaan nimellä Sagarmāthā सगरमाथा 'taivaan otsa'. Tiibetissä se on Chomolangma tai Qomolangma ཇོ་མོ་གླང་མ ('Maailmankaikkeuden äiti'); kiinassa: 珠穆朗瑪峰 (pinyin: Zhūmùlǎngmǎ Fēng) tai 聖母峰.

Vuoren tiibetinkielinen nimi on vuoren ainoa alkuperäinen, paikallisten asukkaiden antama nimi. Vuoren nepalinkielinen nimi Sagarmāthā on varsin tuore, se muodostettiin 1960-luvun alussa. Nepalin hallitus koki häpeälliseksi sen, että vuorella ei ollut nepalilaista nimeä. Tämä johtuu siitä, että vuorta ei tunnettu eikä ollut tietenkään nimetty nepalin kieltä puhuvien keskuudessa Katmandun ympäristössä ja siitä länteen. Šerpojen käyttämä tiibetiläinen nimi ei voinut tulla kysymykseen maan nepalisointipolitiikan vuoksi.

Mount Everestin tarkempi korkeus on ollut kiistanalainen aihe. Kiinalaisessa mittauksessa vuonna 1975 sen korkeudeksi todettiin 8 848,13 metriä. Korkeuteen laskettiin mukaan huipun jääpeitteen paksuus. Vuonna 2005 kiinalaiset mittasivat paikan päällä jäätutkaa ja satelliitteja käyttäen kivihuipun korkeudeksi 8 844,43 ±0,21 metriä ja jääkerroksen paksuudeksi 3,5 metriä. Vuonna 1999 yhdysvaltalaiset tutkijat mittasivat GPS-satelliitin avulla vuoren korkeudeksi 8 850 metriä.^[1] Kiina piti vuoden 2005 mittaustulosta vuoren virallisena korkeutena. Nepalin mukaan vuoren korkeus oli 8 848 metriä perustuen intialaisen tutkimusryhmän tuloksiin vuodelta 1954. Vuonna 2020 valmistui nepalilaisten ja kiinalaisten yhteistyössä tekemät uudet mittaukset, joiden perusteella molemmat maat hyväksyivät vuoren viralliseksi korkeudeksi 8 848,86 metriä. Nepalilaiset käyttivät referenssitasona Bengalinlahtea ja kiinalaiset Keltaistamerta. Nepalilaisten mittauksissa käyttämä satelliittijärjestelmä oli GPS, kun taas kiinalaiset käyttivät omaa Beidou-järjestelmäänsä.^[2]

Huipun sijainti sinänsä tunnetaan nykyään GPS-laitteiden avulla hyvin tarkasti. Kaukana merestä sijaitsevan huipun korkeuden määrittelyä vaikeuttaa kuitenkin epävarmuus referenssitason, merenpinnan (oikeastaan geoidin), oikeasta korkeusasemasta vuoren kohdalla.^[3]

Englantilaiset George Mallory ja Andrew Irvine nousivat 8. kesäkuuta 1924 huipun lähettyville. Molemmat kiipeilijät kuitenkin katosivat. Viimeisen näköhavainnon heistä teki alempaan leiripaikkaan jäänyt seurueen geologi, joka näki heidät harjanteella huipun läheisyydessä. Malloryn ja Irvinen kameraa ei ole löydetty, joten ei ole voitu selvittää luotettavasti, onnistuivatko he saavuttamaan huipun ennen kuolemaansa. Malloryn ruumis löydettiin vuonna 1999.^lähde?

Ensimmäisen kerran Everestin huipulle onnistuivat kiipeämään uusiseelantilainen sir Edmund Hillary ja šerpa Tenzing Norgay Nepalista 29. toukokuuta 1953 ^[4].

Tirolilaiset Reinhold Messner ja Peter Habeler saavuttivat huipun 8. toukokuuta 1978 kiivettyään ilman lisähappea, vaikka tekoa oli aiemmin pidetty mahdottomana. Kaksi vuotta myöhemmin Messner saavutti myös toisen mahdottoman, kun hän kiipesi 20. elokuuta 1980 huipulle ilman lisähappea ja yksin ilman kantajien apua.^lähde?

Brittiläinen Rod Baber sai huomiota maailman mediassa väitettyään soittaneensa 21. toukokuuta 2007 ensimmäisenä maailmassa matkapuhelimella Mount Everestin huipulta. MountEverest.net-sivuston mukaan kiinalaiset vuorikiipeilijät soittivat matkapuhelimella Everestin huipulta jo vuonna 2003.^[5]

Suomalaisista Everestille on kiivennyt ensimmäisenä Veikka Gustafsson keväällä 1993 ja uudelleen ilman lisähappea keväällä 1997 ja ensimmäisenä suomalaisena naisena Carina Räihä 17. toukokuuta 2010. Ari Piela ja Antti Mankinen saavuttivat huipun 28. toukokuuta 1999. Piela ja Mankinen kiipesivät Tiibetin puolelta. Vanhin suomalainen huipulle Nepalin puolelta kiivennyt on Jan Sinivaara 50-vuotiaana 13. toukokuuta 2011.^{[6][7]lähde tarkemmin?}

The Himalayan Database -sivuston mukaan vuoteen 2020 mennessä Everestille oli noussut jo 10 184 ihmistä^[4]. Nousun hinta vaihtelee palvelutasosta riippuen 20 000:sta Yhdysvaltain dollarista 200 000 dollariin hengeltä ja maksoi keskimäärin 44 500 dollaria hengeltä vuonna 2021^[8].

Everestin kiipeilykausi on lyhyt ja sijoittuu huhtikuun loppupuolelta toukokuun loppuun^[9]. Muina aikoina kiipeäminen on liian vaarallista myrskyisän sään ja lumi- ja jääpeitteen epävakauden vuoksi. Kauden aikanakin sää on otollinen vain ajoittain. Ennen kiipeilyretkueiden pääsyä vuorelle paikalliset oppaat kiipeävät kiinnittämään ja korjaamaan nousureiteille asennetut kiinnikkeet. Kiipeilyteknologian edistyttyä Everestin "valloittaminen" on tullut entistä helpommaksi saavuttaa yhä laajemmalle yleisölle, ja käyntimäärät ovat kasvaneet moninkertaisiksi 1990-luvulta. 2010-luvulla rinteillä muodostui jo vaarallisia ruuhkia^[9]. Everestin vilkkaimman päivän uskotaan olleen 22. toukokuuta 2019, jolloin yli 200 henkeä pyrki huipulle yhtenäisenä jonona ja kaksi kiipeäjää kuoli jouduttuaan viettämään "kuolemanvyöhykkeellä" huipun tuntumassa tuntikausia. Jo ennen tapausta kiipeilijöille oli asetettu aikataulut ruuhkien lievittämiseksi, ja Kiina oli ilmoittanut myöntävänsä jatkossa kolmanneksen vähemmän kiipeilylupia.^[9] Vaaratilanteiden lisäksi kävijöiden monilukuisuus on tuonut Everestin rinteille suuret määrät tyhjiä happipulloja ja muuta roskaa^[9]. Vakavammin vuorikiipeilyä harrastavien keskuudessa Everestin valloitus on menettänyt mainettaan, koska vuoren kaupallistuminen on tehnyt siitä huomattavasti helpompaa: esimerkiksi leirielämää mukavoittavat kantajien tuoma lisähappi, ruoka ja jopa huonekalut. Etenkin Nepalin puolella paikallinen talous nojaa Everestin-kävijöihin, ja toiminta on löyhemmin säänneltyä kuin Kiinan hallinnoimalla Tiibetin puolella. Kiipeilylupia on moitittu liian lukuisiksi ja vaatimuksia saajalle liian alhaisiksi. Ahtailla reiteillä huonokuntoinen kiipeilijä vaarantaa itsensä lisäksi muut. Paikalliselle väestölle kiipeilijöiden opastaminen ja näiden varusteiden kantaminen on hyvin vaarallista, mutta muita vaihtoehtoja paljon tuottavampi elinkeino.^lähde?

Kiipeilyoppaina toimivat šerpat voivat ansaita yhden kiipeilykauden aikana 1 600–8 000 dollaria^[10] maassa, jossa bruttokansantulo henkeä kohden oli 1 090 dollaria vuonna 2019 ^[11].

Tärkeimmät kohdat huipulle kiivettäessä ovat Nepalin puolelta perusleirin jälkeen Khumbun jäätikkö ja Khumbun jääputous^[12], Läntinen maljalaakso^[13], Eteläsola, jossa esteinä ovat Geneven kannus ja Keltainen vyöhyke, Etelähuippu^[14] ja sen jälkeen Hillaryn askelma^[15], jonka jälkeen huipulle päästään kulkemalla teräväharjaista lumiräystästä pitkin.

Tiibetin puolelta kiipeäminen alkaa Rongbukin jäätiköltä Pohjoissolaan, jonka jälkeen on selvitettävä Ensimmäinen, Toinen ja Kolmas askelma. Näistä Toinen askelma on kuuluisa vaikeapääsyisyydestään, mutta siihen asennetut terästikkaat helpottavat nykyisin kiipeämistä. ^lähde?

Kuolemantapauksia vuorella on raportoitu vuoteen 2019 mennessä 306^[16].

Suuri enemmistö ruumiista on jätetty vuorelle, koska ruumiiden tuominen alas vuoren ylärinteiden korkeuksista on vaarallinen ja suuritöinen tehtävä. Kuuluisia jo kuolleeksi luultuja, mutta kuitenkin henkiin jääneitä kiipeilijöitä ovat esimerkiksi Beck Weathers ja Lincoln Hall.

Huhtikuussa 2014 yhteensä 16 šerpaopasta menehtyi lumivyöryn iskiessä heihin Khumbun jäätikön laidalla. Vuonna 2015 Nepalin viranomaiset kertoivat muuttaneensa jäätikön ylittävää kiipeilyreittiä keskemmäksi jäätikköä. Reitti siirrettiin aiemminkin käytetylle, mutta vaativammalle reitille. ^[17]

Nepalin maanjäristys lauantaina 25. huhtikuuta 2015 aiheutti lumivyöryn, joka surmasi ainakin 19 henkilöä vuorikiipelijöiden perusleirillä. Tämä on suurin yksittäinen vuorikiipeilijöitä kohdannut turma koko Everestin kiipeilyhistorian aikana. Kiipelijöitä jouduttiin pelastamaan helikopterilla myös perusleiriä ylempää, koska reitti Khumbun jääputouksen yli oli maanjäristyksen vaikutusten seurauksena muuttunut läpipääsemättömäksi.^[18] Järistyksen ja vuoren tapahtumien seurauksena Kiina ilmoitti peruvansa pääsyn oman maansa puolelta Mount Everestille kiipeilykauden lopun ajaksi. Nepal sen sijaan kertoi yllättäen jo viisi päivää maanjäristyksen jälkeen jatkavansa kiipeilykautta myös vuonna 2015.^[19]

•  
  Himalaja Kansainväliseltä avaruusasemalta kuvattuna 28.1.2004. Kuvaan lisätty vuorien nimiä. Neljä maailman neljästätoista yli 8 000 m vuoresta on näkyvissä (myös Everest, keskellä).
•  
  Karttakuva.
•  
  Mount Everest Kansainväliseltä avaruusasemalta kuvattuna. Jälkikäsitelty kuva.
•  
  Mount Everest Rombok Gompasta, Tiibetistä nähtynä.
•  
  Khumbun jäävirran esteiden ylitystä.
•  
  Kuva perusleirin sijainnista (vasemmassa alakulmassa) ympäristöineen.

• Sagarmāthān kansallispuisto
• Seitsemän huippua
• Luettelo maailman korkeimmista vuorista
• Luettelo suurimmista prominensseista
• Luettelo maiden korkeimmista kohdista

• Gustafsson, Veikka & Leino, Eino: Kohti huippua. Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20575-3 (suomeksi)
• Krakauer, Jon: Jäätäviin korkeuksiin: murhenäytelmä Mont Everestillä. Suomentanut Liisa Paakkanen. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22940-7 (suomeksi)
• Messner, Reinhold: Huipulle. Suomentanut Pertti Salonen. Helsinki: Kirjayhtymä, 1979. ISBN 951-26-1679-3 (suomeksi)
• Räihä, Carina: Huipulta huipulle: elämänmuutos ja Everest. Helsinki: Tammi, 2010. ISBN 978-951-31-5838-5 (suomeksi)

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Mount Everest Wikimedia Commonsissa

• AdventureStats Special: The twelve truths of Everest, Part 1 (Arkistoitu – Internet Archive), Part 2 (Arkistoitu – Internet Archive), Part 3 (Arkistoitu – Internet Archive) MountEverest.net
• High resolution 3D modelling of Mount Everest ETH Zürich, Institute of Geodesy and Photogrammetry
• Tietoja Mount Everestistä Everestian.com
• Ihmisen ensi askelista Mount Everestin huipulla tasan 60 vuotta Yle.fi uutiset 29.5.2013
• Taistelu Mount Everestistä. Rohkeitten miesten suuri ennätyssaavutus, Suomen Kuvalehti, 15.07.1922, nro 28, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot