Morits

Morits (myös Morits Saksilainen, saks. Moritz; 21. maaliskuuta 1521 Freiberg – 11. heinäkuuta 1553 Sievershausen) oli Saksin herttua vuodesta 1541 ja Saksin vaaliruhtinas vuodesta 1547. Hän oli kunnianhimoinen mutta opportunistinen hallitsija ja onnistui hankkimaan taitavalla diplomaattisella luovimisella huomattavia saavutuksia, muun muassa anastamalla Schmalkaldenin sodan aikana serkultaan Juhana Fredrikiltä Saksin vaaliruhtinaan tittelin ja maat. Samalla Saksin vaaliruhtinaskunnan hallinta siirtyi Wettinien suvun ernestiläiseltä haaralta Moritsin edustamalle albertilaiselle sukuhaaralle.^[1]

Moritsin vanhemmat olivat Saksin herttua Henrik Hurskas ja Katariina Mecklenburgilainen.^[2] Hän seurasi isäänsä vuonna 1541 pääasiassa historiallisesta Meissenin rajakreivikunnasta muodostuneen Saksin herttuakunnan johdossa. Vaikka Morits olikin protestantti, hän tuki katolista keisari Kaarle V:tä tämän sodissa turkkilaisia (1542), Kleven herttuakuntaa (1543) ja Ranskaa (1544) vastaan. Vuonna 1542 alkanut kiista eräiden Saksin kirkollisesti hallittujen kaupunkien herruudesta ajoi Moritsin vastakkain Saksin vaaliruhtinaskuntaa hallinneen serkkunsa Juhana Fredrikin kanssa. Kun Juhana Fredrikin johtaman, Saksan protestanttisten valtioiden muodostaman Schmalkaldenin liiton ja Kaarle V:n välinen sota oli vuonna 1546 puhkeamaisillaan, Morits liittoutui salaa keisarin kanssa saatuaan suullisen lupauksen Juhana Fredrikin vaaliruhtinuuden siirtämisestä hänelle palkintona avusta. Schmalkaldenin liiton armeijan operoidessa Etelä-Saksassa keisaria vastaan Morits hyökkäsi suojattomaan vaaliruhtinaskuntaan. Moritsin ja keisarin armeijat löivät yhdessä Schmalkaldenin liiton armeijan Mühlbergin taistelussa huhtikuussa 1547. Juhana Fredrik pakotettiin luovuttamaan vaaliruhtinaan arvo ja pääosa valtakunnastaan Moritsille.^[2][1]

Morits kääntyi pian myös Kaarle V:tä vastaan, sillä hän ei hyväksynyt keisarin pyrkimystä palauttaa katolinen usko väkisin Pohjois-Saksaan. Keisari myös piti vangittuna Schmalkaldenin liiton johtajiin kuulunutta Moritsin appea, Hessenin maakreivi Filip Jalomielistä, vaikka oli luvannut Moritsille taata tämän vapauden.^[1] Kun Kaarle V pyysi Moritsia valtaamaan kapinoivan Magdeburgin kaupungin, Morits kokosikin oman armeijansa ja solmi vuonna 1551 salaisen liiton Saksan protestanttisten ruhtinaiden ja Ranskan kuningas Henrik II:n kanssa.^[1][2] Henrik valtasi Metzin ja Verdunin ja Morits piiritti Frankfurtia, mutta ei onnistunut valtaamaan sitä.^lähde? Keväällä 1552 Moritsin ja hänen uusien liittolaistensa armeijat valtasivat koko eteläisen Saksan ja uhkasivat jo Kaarle V:n päämajakaupunkia Innsbruckia, jolloin keisari joutui pakenemaan ja vapauttamaan vuodesta 1547 vankeina olleet Juhana Fredrikin ja Filip Jalomielisen. Alakynteen joutunut Kaarle oli pakotettu solmimaan elokuussa 1552 Passaun rauhansopimuksen, jolla taattiin protestanttien oikeudet Saksassa. Morits palasi nyt keisarin liittolaiseksi ja osallistui taisteluihin turkkilaisia vastaan Unkarissa. Sen jälkeen hän palasi Saksaan johtamaan sotaa aiempaa liittolaistaan, Passaun sopimuksen ulkopuolelle jättäytynyttä Brandenburg-Kulmbachin rajakreivi Albrekt II Alcibiadesta vastaan. Morits löi Albrektin armeijan Sievershausenin taistelussa 9. heinäkuuta 1553, mutta haavoittui itse kuolettavasti ja kuoli kaksi päivää myöhemmin.^[1][2]

Moritsin puoliso oli Hessenin Filip Jalomielisen tytär Agnes. Heille ei syntynyt poikia, joten Moritsin seuraajaksi tuli hänen nuorempi veljensä August. Moritsin tytär Anna Saksilainen nai Hollannin Vilhelm I Oranialaisen.^[2]