Moa Martinson

Moa Martinson syntyi Vårdnäsin pitäjässä Linköpingin lähellä. Hän sai nimekseen Helga Maria. Hänen äitinsä Kristina Swartz oli 19-vuotias naimaton piika, jonka täytyi jättää tyttärensä vanhemmilleen. Sukututkimusyhdistys Östgöta Genealogiska Förening julkaisi jäsenlehdessään ÖGF-Lövet nr 101 (toukokuu 2010) artikkelin, jonka mukaan Martinsonin isä oli todennäköisesti Anders Teodor Andersson Lundin (s.1863).^[5] Parin vuoden kuluttua Martinsonin äiti muutti Norrköpingiin ja aloitti työt tehtaassa. Vuonna 1895 äiti meni naimisiin Alfred Karlssonin kanssa, jolloin hän pystyi myös ottamaan tyttärensä luokseen. Moa Martinsonin isäpuoli teki töitä maatiloilla ja satamassa. Perheen taloudellinen tilanne oli huono muun muassa isäpuolen alkoholiongelman takia. Tämän vuoksi perhe joutui usein muuttamaan.

Kesällä 1906 Martinson työskenteli Syltenbergin taide- ja teollisuusnäyttelyssä Norrköpingissä. Hän kertoo tästä ajasta romaanissaan Kungens rosor (suom. Kuninkaan ruusut) (1939). Syksyllä 1906 hän pääsi opiskelemaan kylmäkön ammattiin tukholmalaisessa ravintolassa, ja työskenteli myöhemmin ravintoloissa eri puolilla Ruotsia. 

Martinsonin köyhä lapsuus on vaikuttanut suuresti hänen kirjailijanuraansa.^[6]

 

Moa Martinsonin äiti ja isäpuoli asuivat Ösmossa, Södertörnissä. Siellä Martinson tapasi sekatyömies Karl Johan Leonard Johanssonin (1881–1928).^[7]

Odottaessaan esikoispoikaansa Olofia (k. 1974) vuonna 1910 Martinson muutti Karlin luokse Johannesdalin torppaan Ösmon lähelle. Siellä hän synnytti viidessä vuodessa vielä neljä poikaa: Toren vuonna 1911 (k. 1978), Erikin vuonna 1913 (k. 1996), Manfredin vuonna 1914 ja Knutin 1916 (molemmat menehtyivät vuonna 1925). Kaikki lapset syntyivät avioliiton ulkopuolella, ja Moa Martinson ja Karl menivät naimisiin vasta vuonna 1922.^[8] Koska Martinsonin aviomies käytti usein tulot alkoholiin, täytyi Martinsonin hankkia perheelle ruokaa viljelemällä, kalastamalla ja virittämällä ansoja.

Martinsonin aviomies Karl teki itsemurhan tammikuussa 1928.^[9]

Martinson vietti Johannesdalissa lopun elämäänsä. 1930-luvulla, kun myös Harry Martinson loi kirjailijanuraansa torpassa, siitä tuli sen ajan nuorten kirjailijoiden suosittu tapaamispaikka. Torppa on säilytetty sisustustaan myöten sellaisena kuin Martinson sen jätti kuollessaan vuonna 1964.^[10]

Vuonna 1928 Martinson tapasi Harry Martinsonin, ja pari vihittiin siviiliavioliittoon lokakuun kolmantena päivänä vuonna 1929. He asuivat Johannesdalin talonpoikaistalossa. Alkuun liitto oli onnellinen, mutta Harryn uskottomuus johti eroon. Pari palasi kuitenkin vielä uudelleen yhteen. Harry jätti Moan vuonna 1939 ja värväytyi sotilaaksi. Vuoden 1940 talvella Moa haki avioeroa, ja avioliitto purettiin vuonna 1941. Martinsonien läheinen ystävä Ivar Lo-Johansson kertoi tarinan parin avioliitosta muistelmateoksessaan Tröskeln (1982).

Moa Martinson oli alkanut kirjoittaa jo kaksitoistavuotiaana. Hän oli myös erittäin kiinnostunut politiikasta, ja vuonna 1922 hänen ensimmäinen kirjoituksensa julkaistiin Arbetaren-lehdessä allekirjoituksella H.J. (Helga Johansson). Lehden toimituksessa hän tapasi Elise ”Ottar” Ottensen-Jensenin, joka innosti häntä romaanin kirjoittamiseen. Martinsonin kirjoittaessa ensimmäistä kirjaansa hänen kaksi nuorinta poikaansa, Manfred ja Knut, hukkuivat ylittäessään jäätä huhtikuussa 1925. Vuonna 1924 Martinson valittiin Sorundan kunnanvaltuustoon, ja hänen kotonaan Sorundassa järjestettiin syndikalistisia tapaamisia. Vuonna 1927 Martinson alkoi kirjoittaa artikkeleita työläisnaisten asemasta feministiseen Tidevarvet-lehteen, jonka päätoimittaja oli Elin Wägner. Silloin hän alkoi käyttää nimeä Moa. Lisäksi hän kirjoitti Templar-Kuriren-, Nynäshamns-Posten- ja Arbetare-Kuriren-lehtiin. Arbetare-Kuriren-lehden toimituksessa hän tapasi Harry Martinsonin, josta tuli myöhemmin hänen toinen aviomiehensä.

Vuonna 1934 Martinson osallistui yhdessä aviomiehensä Harryn kanssa Neuvostoliiton kirjailijaliiton ensimmäiseen konferenssiin. Martinson ihastui konferenssin sisältöön ja sen oheistoimintaan, ja kirjoitti kotiin palattuaan ylistävän artikkelin Stockholmstidningen-lehteen. Harry Martinson sitä vastoin kuvaa kirjassaan Verklighet till döds (1941) inhoaan neuvostoliittolaista kirjallisuuspolitiikkaa kohtaan.^[11]

Moa Martinson julkaisi ensimmäisen artikkelinsa Kvinnan och syndikalismen otsikolla Kvinnan och hemmet syndikalistisessa sanomalehdessä Arbetaren marraskuussa vuonna 1922. Artikkeli oli allekirjoitettu salanimellä H.J (Helga Johansson). Myös norjalaissyntyinen ruotsalainen seksuaalioikeusaktivisti Ottar (Elise Ottesen-Jensen) oli yksi Arbetaren-lehden julkaisijoista. Erimielisyydet toimitussihteeri Ragnar Casparssonin kanssa johtivat siihen, että Ottar lopetti yhteistyön tämän kanssa ja ryhtyi toimittamaan omaa naisasialehteään Vi kvinnor vuonna 1925. Nimimerkillä Madam Andersson I Gråby esiintyneestä Moa Martinsonista tuli eräs lehden ahkerimmista kirjoittajista. Martinson osoitti ennennäkemättömän lahjakkuutensa lukijoille satiirisilla pakinoillaan.^[12]

Moa Martinson kirjoitti ensimmäisen romaaninsa Pigmamma: roman ur arbetarkvinnornas värld vuonna 1924. Romaania ei koskaan julkaistu kirjamuodossa, mutta talvella vuonna 1928 teos julkaistiin jatkokertomuksena anarkistisessa Brand-lehdessä, johon Martinson oli alkanut kirjoittaa huhtikuussa vuonna 1925.^[13]

Elin Wägnerin avulla Martinson pystyi käymään konekirjoituskurssin ja kirjoittamaan ensimmäisen kirjansa, Kvinnor och äppelträd. Martinson lähetti käsikirjoituksen useille kustannusliikkeille, mutta ne kaikki hylkäsivät käsikirjoituksen vuoteen 1933 asti. Esikoisteoksen realistinen kielenkäyttö ja suorapuheisuus seksuaalisista asioista herättivät paljon huomiota. Kirja kertoo köyhistä oloista lähtöisin olevien naisten, Sallyn ja Ellenin, varttumista Norrköpingin työläiskorttelissa, naisen näkökulmaa painottaen. Seuraava teos Sallys söner (1934) käsittelee muonamiesten historiaa.

 

Martinsonin tunnetuin teos on omaelämäkerrallinen trilogia hahmosta nimeltä Mia: Mor gifter sig (suom. Äiti menee naimisiin) (1936), Kyrkbröllop (suom. Kirkkohäät) (1938) ja Kungens rosor (suom. Kuninkaan ruusut) (1939). Romaanisarja perustuu osittain jatkokertomukseen Pigmamma, jonka Martinson kirjoitti vuosina 1928–1929 aikakauslehti Brandiin. Kirjoissa Martinson kuvailee tunteilematta tapahtumia vuosisadanvaihteen Norrköpingissä. Martinsonin tyyli oli spontaani ja arvaamaton, ja hänen kirjoillensa on tyypillistä huumori ja sosiaalinen paatos. Eräs toistuva teema on naisten välinen ystävyys. Martinsonin myöhemmät teokset käsittelevät talonpoikaiselämää Itä-Götanmaalla: Vägen under stjärnorna (1940) ja Brandliljor (suom. Tulililjoja) (1941). Niin sanottu Betty-sarja perustuu Martinsonin omiin kokemuksiin äitiydestä ja yksinhuoltajuudesta Johannesdalin torpassa.

Moa Martinson kirjoittaa kärkevästi luokkayhteiskunnasta.^[14] Kirjailijan pyrkimyksenä oli lisätä lukijoiden ymmärrystä luokkayhteiskunnan mekanismeista. Kuten muut työläiskirjailijat, myös Martinsonin tuli köyhistä oloista. Martinson ei myöskään ollut korkeakoulutettu, mutta hän onnistui saavuttamaan korkean statuksen omana aikanaan sekä luomaan yhteyden kansaan.

Jokaisessa 30-luvulla kirjoitetussa kahdeksassa kirjassa Martinson osoittaa neuvokkuutta eri genrejen saralla, romaanien, elämäkertojen sekä novellien.^[15] Moa Martinson eli itse vaikean elämän, mistä hän kirjoitti kirjoissaan realistisella otteella. Lukija voi aavistaa, että kirjat ovat omaelämäkerrallisia. Martinson loi ennennäkemättömän yhteyden työväenluokkaan kirjoitustyönsä kautta, erityisesti työläisnaisiin. Tämä oli varsin uutta kyseiselle ajalle.^[16]

Moa Martinson avasi naisille tien kirjalliseen maailmaan. Kirjallisuudentutkija Ebba Witt-Brattströmin mukaan Martinson nosti esille työläisnaisen maailmankuvaa teoksissaan. Witt-Brattström sanoo Martinsonin kuvailevan naista sekä ruumiillisena että älyllisenä olentona. Witt-Brattströmin mukaan Martinsonilla oli myös vahva oikeudenmukaisuudentunto ja että tämä omien sanojensa mukaan ”täytti yhteiskunnallisen kartan sokeat pisteet”.^[17] Täten voidaankin olettaa Martinsonin tarkoittavan, että hän halusi kiinnittää huomion ihmisiin, jotka olivat näkymättömiä yhteiskunnassa ja pyrkiä kohti tasa-arvoisempaa yhteiskuntaa.

Martinsonia voisi luonnehtia oman aikansa modernistiksi tai feministiksi. Hän antoi äänen niille, joilla sitä ei ollut, kuten alaluokan kansalaisille ja naisille. Tämä oli siihen aikaan modernia ja normeja rikkovaa. Martinson taisteli myös tasa-arvoisemman yhteiskunnan puolesta puhumalla siitä, mistä vaiettiin sekä korostamalla naisen alistettua asemaa yhteiskunnassa. Martinson on merkittävä hahmo myös nykypäivän feminismille, ja hän on rohkaissut naiskirjailijoita astumaan esille.^[18][19]

Vuonna 1964 Moa Martinson vastaanotettiin Lövstalundin kartanon huoltolaan. Hänet on haudattu Sorundan hautausmaalle.^[20]

• Pigmamma, jatkokertomus, 1928–29
• Kvinnor och äppelträd, romaani, 1933
• Sallys söner, romaani, 1934
• Rågvakt, romaani, 1935
• Mor gifter sig, Mia-sarja, 1936
• Drottning Grågyllen, 1937
• Motsols, runokokoelma, 1937
• Kyrkbröllop, Mia-sarja, 1938
• Kungens rosor, Mia-sarja, 1939
• Vägen under stjärnorna, 1940
• Brandliljor, 1941
• Armén vid horisonten, Betty-sarja, 1942
• Den osynlige älskaren, Betty-sarja, 1943
• Bakom svenskvallen, muistelmat, 1944
• Kärlek mellan krigen, muistelmat, 1947
• Livets fest, 1949
• Jag möter en diktare, muistelmat, 1950
• Du är den enda, Betty-sarja, 1952
• Kvinnorna på Kummelsjö, 1955
• Klockor vid Sidenvägen, 1957
• Hemligheten, Betty-sarja, 1959

• Äiti menee naimisiin, 1978
• Kirkkohäät, 1981
• Kuninkaan ruusut, 1943
• Tulililjoja, romaani, 1945