Microvox

Microvoxin perustaja Pekka Nurmikallio työskenteli Lahden seudulla tanssimuusikkona ja johti omaa orkesteriaan. Hän perusti vuonna 1968 äänitysstudion kerrostalon kellariin osoitteessa Vesijärvenkatu 36 A^[1]. Koulutusta studiotyöskentelyyn ei tuolloin ollut, vaan Nurmikallio oli itseoppinut. Microvox oli ensimmäinen ja pitkään ainoa Helsingin ulkopuolella sijainnut studio, jossa tehtiin julkaistuja äänitteitä.^[2]

Microvox toimi aikakaudella, jolloin Suomessa käännösiskelmän valtakausi alkoi horjua ja suomalaiset laulaja-lauluntekijät nousivat suosioon. Samalla uudet levy-yhtiöt, kuten Love Records, Poko Rekords ja Satsanga Records, tarvitsivat studioikseen isoja studioita halvempia vaihtoehtoja.^[2]

Microvoxissa nauhoitettiin 1970-luvulla suosittujen artistien useita menestyslevyjä. Asiakkaita olivat esimerkiksi Eppu Normaali, Juice Leskinen, Dave Lindholm, Hassisen kone, Pelle Miljoona, Sleepy Sleepers, Teddy & The Tigers ja Juha Vainio. Kaikkiaan studiossa äänitettiin 15 kultalevyä. Ainoa timanttilevy oli Hurriganesin Hot Wheels vuodelta 1976. Yhtye oli levyttänyt kaksi edellistä albumiaan Tukholman kalliissa Marcus Music -studiossa, mutta se tuli Microvoxiin hakemaan rouheampaa ja aidompaa rock-soundia.^[2]

Pekka Nurmikallio ei halunnut asemoitua yhden tyylilajin äänittäjäksi, vaan hänelle kelpasivat kaikki asiakkaat. Rockin lisäksi studiossa äänitettiin esimerkiksi iskelmää ja kansanmusiikkia. Paikalliset yhtyeet kävivät äänittämässä demojaan aina, kun studiossa oli tilaa. Microvoxissa nauhoitettiin myös muun muassa Katri Helenan, Esko Rahkosen, Mikko Alatalon, Jarno Sarjasen, Helka Hynnisen ja Acre Karin äänitteitä. Siellä tehtiin myös Ilpo Saastamoisen jazzlevy, Jorma Kääriäisen ensilevy, Juha Vainion Pahojen poikien laulut, Nils-Aslak Valkeapään joikuja sekä Seppo Hovin Hammond-levy.^[2] Studiossa äänitettiin paljon myös punkia. Pelle Miljoona ja Eppu Normaali molemmat äänittivät siellä esikoisalbuminsa. Niitä seurasivat punk-yhtyeet Loose Prick, Briard ja Kollaa Kestää.^[2]

Microvox oli suosituimmillaan 1970-luvun jälkipuoliskolla.^[3] Asiakkuudet alkoivat kuitenkin vähentyä, kun Mika Sundqvist perusti vuonna 1978 MSL-studion, jonne Poko Rekords siirtyi äänittämään levyjään. Sleepy Sleepers äänitti kuitenkin Microvoxilla 1970- ja 80-lukujen vaihteessa vielä kolme kultalevyä.^[4]

1970-luvun lopulla saataville alkoi tulla kallista ammattilaiskalustoa edullisempia laitteita, joiden avulla tavallisetkin kuluttajat pystyivät tekemään moniraitanauhoituksia. Nurmikallio jatkoi silti vanhalla kalustollaan. Pieniä studioita perustettiin eri puolille Suomea, ja tekniikaltaan jälkeen jääneen Microvoxin suosio alkoi hiipua. Microvox oli toiminnassa vuoteen 1982 asti.^[2] Nurmikallio on kertonut, että loppuvaiheessa Microvox oli myyty Video-Lahti-nimiselle yritykselle, jolloin studio siirtyi hetkeksi isompiin tiloihin. Nurmikallion mukaan Video-Lahti ajautui lopulta konkurssiin.^[5]

Microvoxin jälkeen Nurmikallio siirtyi työskentelemään video- ja mainoskuvajaaksi. Hän kuoli vaikeaan sairauteen tammikuussa 2008.^[2]

Microvoxin studiotila sijaitsi pienessä 40 neliömetrin suuruisessa varastossa, jonka huonekorkeus oli vain 181 senttimetriä.^[2] Mataluuden vuoksi pitkät soittajat, kuten Hurriganesin Cisse Häkkinen, joutuivat soittamaan kumarassa.^[6] Rumpukoppina oli roskakuilu, josta oli kamerayhteys studioon.^[2] Muusikot ovat muistelleet pitkän käytävän päässä ollutta vessaa, joka oli niin pieni, että pöntöllä täytyi istua vinossa, jos halusi sulkea oven.^[7]

Microvoxin äänityslaitteet olivat jo 1960-luvulla vanhanaikaiset. Nurmikallio oli ostanut studioon kaksi Revox-kelanauhuria. Nurmikallion äänitysmenetelmässä aiemmin nauhoitettua ääntä siirrettiin nauhurista toiseen ja samalla äänitettiin uutta ääntä vapaana olevalle raidalle, jolloin pystyttiin tekemään teoriassa rajaton määrä päällekkäisäänityksiä.^[2] Äänitysjälkeä ei voinut jälkeenpäin korjata tai miksata uudelleen, joten Microvox sopi spontaanin ja energisen rockmusiikin tallentamiseen.^[3] Studion äänipöydän oli rakentanut Yleisradion Lahden toimituksen studioesimies Osmo Mononen. Kaikulaitteena oli Monosen rakentama jousikaiku sekä kolmas kelanauhuri, jota käytettiin nauhakaikuna.^[2]

Pekka Nurmikalliolla oli merkittävä rooli äänittämisen lisäksi myös sisällön luomisessa luovuudellaan ja ideoillaan. Hän kannusti muusikkoja rohkeisiin ratkaisuihin niin soitossa, laulussa kuin sanoituksissakin. Tämä rohkaisi muusikoita tekemään aiottua uskaliaampia suorituksia. Esimerkiksi The Hevoset -countryprojektiaan työstänyt Sleepy Sleepers toi studioon oikeanlaisen tunnelman luomiseksi paljon heinäpaaleja ja hevosen ulostetta.^[8]

Nurmikallion äiti Bertta asui samassa talossa, ja hänellä oli tapana tarjota studion asiakkaille pullakahvit asunnossaan. Bertta myös otti mielellään kantaa tekeillä oleviin kappaleisiin ja kommentoi ajankohtaisia puheenaiheita.^[2][9]

Jorma Kääriäinen työskenteli Microvoxissa äänittäjän apulaisena ennen laulajanuraansa.^[10]

Pekka Nurmikallion elämäntyön kunniaksi Vesijärvenkatu 36:n seinään kiinnitettiin muistolaatta kesäkuussa 2018. Laatta kertoo Microvox-studion sijainneen talossa vuosina 1968–1982. Aloite tuli kiinteistön omistajalta, Lahden Talot Oy:ltä. Paljastustilaisuudessa oli paikalla Nurmikallion ystäviä sekä entisiä apulaisia, joista suurin osa päätyi myöhemmin työskentelemään musiikin ja äänittämisen pariin. Laatan paljasti Remu Aaltonen, jonka yhtye Hurriganes oli levyttänyt Microvoxissa Hot Wheels -albuminsa.^[2]

Albumit kursiivilla, singlet lainausmerkeissä.

• Briard: ”Fuck the Army” (1978)
• Charlies: ”Myöskin tyttö iloinen” (1969), Musiikkia elokuvasta Julisteiden liimaajat (1970), Buttocks (1970)
• Eppu Normaali: ”Poliisi pamputtaa taas” (1978), Aknepop (1978)
• Haikara: Iso lintu (1975)
• Hassisen kone: ”Hassisen kone” (1980)
• Hurriganes: Hot Wheels (1976)^[2]
• Kollaa kestää: ”Musti, sotakoira” (1977)
• Juice Leskinen: Juice Leskinen & Coitus Int (1973), Lahtikaupungin rullaluistelijat (1977)
• Dave Lindholm: Fandjango (1974), Vanha & uusi romanssi (1979)
• Maho Neitsyt: ”Mitä on punk?” (1981)
• Kari Peitsamo: ”Kauppaopiston naiset” (1976), Vedestä nousee kasvi (1978), Kari Peitsamo ja Ankkuli (1979), Levylaulaja (1980), Greatest Hits (1980), Gulliverin retket (1981), Vallankumous (1981), ”Sekamelska” (1982), ”Onnenpoika” (1982)
• Pelle Miljoona: Pelle Miljoona & N.U.S. (1978)
• Pen Lee: Closer to the Drum (1976), Catlook Gypsies (1977)
• Popeda: ”Hei mies” (1978)^[11]
• Session: Unikuva (1974)
• Se: ”Nyt” (1978)
• Teddy & The Tigers: ”Dancin’ Shoes” (1977), Boppin’ (1978), Burn It Up (1978)
• Virtanen: HAL-00 (1974)
• Veltto Virtanen: Kusessa (1976), Puskii! (1978)
• Välikausitakki: Välikausitakki (1978)

^[12]

• Valtonen, Mato & Konttinen, Moog & Starck, Kjell: Kun Suomi-rock puri ja löi. Bazar, 2015. ISBN 978-952-279-296-9