Manuel II Palaiologos

Manuel II Palaiologos (kreik. Μανουήλ Β΄ Παλαιολόγος, 1350–1425) oli Bysantin keisari vuosina 1391–1425. Hänen isänsä oli Johannes V Palaiologos.

Manuel II Palaiologos
Bysantin keisari
Valtakausi	16. helmikuuta 1391–21. heinäkuuta 1425
Edeltäjä	Johannes V Palaiologos
Seuraaja	Johannes VIII Palaiologos
Syntynyt	27. kesäkuuta 1350 Konstantinopoli
Kuollut	21. heinäkuuta 1425 (75 vuotta) Konstantinopoli
Puoliso	Helena Dragaš
Lapset	Mikael Johannes Theodoros Andronikos Konstantinos Demetrios Tuomas
Suku	Palaiologos
Isä	Johannes V Palaiologos
Äiti	Helena Kantakouzene

Manuel nimettiin kruununperijäksi, kun hänen vanhempi veljensä Andronikos IV Palaiologos oli kapinoinut isää vastaan. Hän auttoi isäänsä nousemaan takaisin valtaan 1379. Manuel ja Johannes turvautuivat tässä turkkilaisten apuun, samoin kuin vuonna 1390, kun Andronikoksen poika valtasi Konstantinopolin. Vastineeksi avusta Manuel joutui lähtemään vasalliksi sulttaani Beyazid I:n hoviin.^[1]

Manuel oli sulttaanin hovissa myös kuullessaan isänsä kuolemasta vuonna 1392. Hänen onnistui paeta Konstantinopoliin, ja pakomatkallaan hän meni naimisiin serbialaisen prinsessan Helena Dragašin kanssa. Patriarkka Antonius IV kruunasi heidät molemmat juhlavassa seremoniassa.^[2]

Manuelin paettua Konstantinopoliin sulttaani alkoi piirittää kaupunkia. Sulttaani ei saanut vallattua Konstantinopolia, vaikka kukistikin häntä vastaan lähteneet ranskalaiset ja unkarilaiset Nikopoliksen taistelussa vuonna 1396.

Manuel teki veljensä Andronikos IV:n pojasta Johannes VII:stä hallitsijakumppaninsa, jotta valtakunta säästyisi sisällissodalta. Johanneksen pojan Andronikos V:n tuli periä valtakunta Manuelin kuoltua.

Manuel teki matkoja Italiaan, Ranskaan, Saksaan ja Englantiin yrittäessään saada apua ottomaaneja vastaan, mutta tuloksetta. Hän pysähtyi Pariisiin kahdeksi vuodeksi. Matka lisäsi kulttuurisiteitä idän ja lännen välillä, mutta sotilaallista apua ei herunut.^[1] Ainoastaan Timur Lenkin sotaretki turkkilaisia vastaan antoi Bysantille sen tarvitseman hengähdystauon.

Beyazid kuoli vuonna 1403, ja Manuel oli hyvissä väleissä uuden sulttaanin Mehmed I:n kanssa. Rauhallinen kausi jatkui vuoteen 1421, jolloin Mehmed I kuoli ja Manuel vetäytyi valtiollisesta elämästä ja keskittyi enemmän hartaudenharjoittamiseen ja kirjallisuuteen. Hänen poikansa Johannes VIII Palaiologos oli nimetty kanssahallitsijaksi, eikä hän panostanut rauhan ylläpitämiseen vaan sekaantui Turkin vallanpeimyskiistaan. Seuraava sulttaani Murad II piiritti Konstantinopolia taas vuonna 1422. Kaupunki selvisi, mutta turkkilaiset valtasivat Peleponnesoksen. Manuel koki rauhansopimuksen ehdot niin nöyryyttäviksi, että hän vetäytyi loppuiäkseen luostariin.^[1]

Koska Andronikos V oli kuollut ennen isäänsä, tuli Manuelin pojasta Johanneksesta uusi keisari, kun Manuel kuoli vuonna 1425.

Manuel II kirjoitti monia kirjeitä, runoja, pyhien elämäkertoja ja uskonnollisia kirjoituksia. Eräs näistä käsitteli kristinuskon ja islamin eroja; se perustui keskusteluihin, joita Manuel II kävi ollessaan panttivankina sulttaanin hovissa. Vuonna 2006 paavi Benedictus XVI siteerasi Manuel II:ta Regensburgissa pitämässään puheessa, joka aiheutti muslimien protesteja eri puolilla maailmaa,^[3][4] mutta oli tyrmistys myös monikulttuurisuudesta kiinnostuneille.^[5]