Ludvig XII
Ludvig XII (ransk. Louis) ; (27. kesäkuuta 1462 Château de Blois – 1. tammikuuta 1515[1] Hôtel des Tournelles, Pariisi) oli Ranskan kuningas vuosina 1498–1515. Hänet tunnetaan epäonnistuneista sotaretkistään Italiaan ja suuresta kansansuosiostaan omien alamaistensa parissa. [1]
Suku
muokkaaLudvig, Orléansin herttua oli Kaarle VIII:n kaukainen serkku ja Kaarle V:n pojanpojanpoika. Edellisen kuninkaan Kaarle VIII:n perilliset olivat kaikki kuolleet alle viisivuotiaina ennen isäänsä.
Ludvigin vanhemmat olivat Charles I, Orléansin herttua (1394–1465) ja tämän kolmas vaimo Maria Cleveläinen (1426–1487).[1] Hänellä oli kaksi sisarta: Marie d'Orléans, Narbonnen varakreivitär (1457–1493) ja Anne d'Orléans, Fontevraud'n ja Poitiers'n luostareitten abbedissa (1464–1491). Hänellä oli myös sisarpuoli Jeanne de Valois, Alençonin herttuatar (1409–1432).
Herttua
muokkaaLudvig seurasi isäänsä Orléansin herttuana tämän kuoltua vuonna 1465. Kuningas Kaarle VIII:n alaikäisyyden aikana hän aloitti kapinan ja joutui vangituksi vuonna 1488. Palattuaan kuninkaan suosioon, hän komensi joukkoja Astissa Kaarlen Italian hyökkäyssodan aikana vuosina 1494–1495.[1]
Kuningas
muokkaaLudvig nousi valtaistuimelle Kaarle VIII:n tapaturmaisen kuoleman jälkeen vuonna 1498 ja hänestä tuli ainoa Ranskan kuningas, joka edustaa Valois-dynastian Valois-Orléansin haaraa.[1]
Yrittäessään päästä Milanon herttuaksi Ludvig XII jatkoi edeltäjänsä Kaarle VIII:n aloittamia sotia Italiassa. Hän sai Milanon herttuakunnan Ludovico Sforzalta Ranskan hallintaan vuosiksi 1499–1511, kunnes paavi Julius II muodosti Pyhän liigan vastustamaan Ranskan valtapyrkimyksiä Italiassa. Sveitsiläiset ajoivat viimeiset ranskalaisjoukot Milanosta vuonna 1513.[1]
Jatkaessaan Kaarle VIII:n vaatimuksia Napolin kuningaskunnan suhteen, Ludvig solmi vuonna 1500 Granadan sopimuksen Ferdinand Katolilaisen kanssa Napolin jakamisesta, joka valloitettiin vuonna 1501. Vuotta myöhemmin molemmat kuninkaat olivat jo sodassa keskenään tästä jaosta ja maaliskuuhun 1504 mennessä ranskalaiset olivat menettäneet Napolin.[1]
Syyskuussa 1504 Ludvigin puolison Anna Bretagnelaisen aloitteesta tehdyllä Blois'n sopimuksella Maksimilian I tunnusti Ludvigin Milanon herttuaksi vastineeksi siitä, että Milano ja myös Burgundin herttuakunta periytyisivät Maksimilianin pojanpojalle, tulevalle Kaarle V:lle ja tämän morsiamelle, Ludvigin ja Annan tyttärelle Claudelle, ellei Ludvigille syntyisi poikaa. [1] Claude oli Bretagnen herttuakunnan ainoa perillinen, omalla oikeudellaan (suo jure), koska se oli hänen äidinperintönsä. Ranskalaiset olivat kuitenkin raivoissaan Bretagnen menettämisen mahdollisuudesta, ja Ludvig kutsui kolmen säädyn edustajat Toursiin toukokuussa 1506 vaatimaan, että Claude kihlattaisiin Ludvigin kruununperijälle, François d' Angoulêmelle eli tulevalle Frans I:lle.[1]
Ludvig XII oli suosittu kuningas, koska hän uudisti oikeuslaitosta ja alensi veroja, mistä juontuu lempinimi ”Kansan isä” (ransk. "Le Père du Peuple").[1]
Avioliitot ja jälkeläiset
muokkaaLudvig joutui avioitumaan vuonna 1476 Ludvig XI:n ja Savoijin prinsessa Charlotten tyttären, pikkuserkkunsa Jeanne de Valois'n (1464–1505) kanssa. Yli 20 vuotta myöhemmin vuonna 1498 paavi Aleksanteri VI mitätöi lapsettomaksi jääneen avioliiton.[1]
Näin Ludvig saattoi avioitua toisen tammikuussa 1499 Kaarle VIII:n lesken Anna Bretagnelaisen (1477–1514) kanssa (kaikki kuusi lasta olivat jo kuolleet), joka oli Bretagnen herttua François II:n ja Navarran ruhtinatar Margueriten tytär, ja siten sai Bretagnen alueen liitettyä yhteen Ranskan kanssa.[1] Heille syntyi yhteensä viisi lasta, joista kaksi tytärtä, Claude (1499–1524) ja Renée (1510–1575) elivät aikuisiksi asti. Vuosina 1503, 1508 ja 1512 syntyneet nimettömiksi jääneet pojat kuolivat pian syntymänsä jälkeen tai vastasyntyneinä. Kuningatar Anna kuoli tammikuussa 1514.
Ludvigin kolmas avioliitto lokakuussa 1514 Englannin kuningas Henrik VII:n tyttären Maria Tudorin kanssa solmittiin yriryksenä saada perillinen Englannin valtaistuimelle. Lyhyt liitto päättyi lapsettomana, koska Ludvig kuoli kihtiin kuninkaallisessa kaupunkipalatsissaan Hôtel des Tournelles'ssa vain kolme kuukautta häiden jälkeen.[2]
Perintö
muokkaaKoska Ludvigilla ei kuollessaan ollut eläviä miespuolisia jälkeläisiä, häntä seurasi Ranskan valtaistuimelle serkku Frans I, joka avioitui Ludvigin ja Anna Bretagnelaisen vanhemman tyttären, Bretagnen herttuatar Clauden kanssa.