Ludvig VIII (Ranska)

 

Ludvig VIII:n vanhemmat olivat Ranskan pitkäaikainen kuningas Filip II Augustus ja tämän ensimmäinen puoliso Isabelle de Hainaut (1170–1190), joka oli Flanderin kreivitär Margarete I:n ja Hainaut'n kreivi Baudoin V:n tytär. Hän oli heidän ainoa aikuiseksi elänyt lapsensa.

 

Ludvig seurasi isäänsä kuninkaana 14. heinäkuuta 1223. Hän oli ensimmäinen Kapeting-dynastiaan kuulunut valtaistuimen perijä, jota ei ollut voideltu kuninkaaksi jo isänsä elinaikana. Filip II Augustus oli rakentanut kuningasvallasta niin vahvan ja kestävät, että hän ei kokenut tätä vaalikuninkuuteen kuuluvaa järjestelmää tarpeelliseksi. Valtakunnan ylimykset eivät enää kyseenalaistaneet kuninkuuden perinnöllisyyttä ja vaatineet vaalikuninkuuden palauttamista, vaan alistuivat vahvan monarkin päätöksiin. Näin feodaaliyhteiskunta oli kokenut merkittävän muutoksen kohden yhteinäisyyttä ja kansallisvaltiota.

 

Ludvig VIII Leijonan voitelu kuninkaaksi tapahtui kuitenkin perinteen mukaan Reimsin katedraalissa 6. elokuuta 1223 ja samalla kruunattiin myös kuningatar Blanche. Tapahtuma oli harvinainen, sillä yleensä kuningattaret olivat saaneet virkansa eri tilaisuudessa ja useimmiten Saint-Denisin luostarin basilikassa. Tosin myös Ludvigin äiti Isabelle oli kruunattu yhdessä Filip II:n kanssa.

Kuninkaana Ludvig jatkoi samaa politiikka kuin mitä hänen isänsä oli harjoittanut jo omalla hallituskaudellaan. Suurimmat valloitukset hän oli tehnyt jo ennen kuninkaaksi tuloaan. Hän alisti Etelä-Ranskan feodaaliruhtinaita Ranskan kuninkaan alaisuuteen. Ludvig oli ensimmäinen kapetingi-hallitsija, joka myönsi suuressa mittakaavassa apanage-läänityksiä, joissa oli palautusehto, mikä vaikeutti kuninkaallisen maaomaisuuden edelleen luovuttamista. Ludvig loi myös muita erityisoikeuksia hallitsijalle, kuten käsityksen, jonka mukaan uskollisuutta vannottiin paitsi yksittäiselle kuninkaalle myös kuningaskunnalle. Hänen vanhin poikansa Ludvig IX (myöhempi Ludvig Pyhä) seurasi häntä valtaistuimelle rauhanomaisesti, ja muut pojat saivat apanage-läänityksiä.^[1]

Hallituskauden vaikein ja eniten energiaa vaativa tehtävä oli saattaa käytäntöön hänen 1. marraskuuta 1223 antamansa määräys, jolla hän kumosi isänsä määräyksen ja kielsi virkamiehiään ilman syytä rekisteröimästä juutalaisten antamia lainoja. Tuolloin kristittyjen ei ollut soveliasta lainata rahaa korkoa vastaan, teko oli yleensä pannaan julistuksen veroinen rikos kirkollista lakia kohtaan. Koska juutalaiset eivät olleet kristittyjä, heitä ei voinut myöskään julistaa pannaan. Tätä epämääräistä tilannetta käyttivät vasallit ja muut lääninherrat usein hyväkseen ja toimivat omin päin suhteessa rahanlainaukseen ja juutalaisiin. Ludvigin toimenpide pyrki selventämään tätä, useinkin suuria ristiriitoja maallisen ja kirkollisen oikeuden välille synnyttänyttä tilannetta.

 

Valtakunnan ylimyksistä 26 tärkeintä hyväksyi kuninkaan antaman määräyksen, mutta vahva Champagnen kreivi Thibault IV kieltäytyi sitä soveltamasta. Hänellä oli oma erillissopimuksensa juutalaisten kanssa, Champagne oli vilkkaan kaupankäynnin liikenteellisten yhteyksien risteyksessä, ja takasi sopimuksella itselleen merkittävät verotulot juutalaisilta. Champagnen kreivistä tuli keskeinen hahmo taistelussa Kapetingien dynastian kasvavaa voimaa ja valtaa vastaan ja hänen kielteinen asenteensa oli näkyvissä koko Ludvig VIII hallinnon ajan. Esimerkiksi Avignonin piirityksen aikana hän oli vasallivelvoitteen sitomana läsnä vain vaadittavat 40 päivää, jonka jälkeen hän lähti joukkoineen kotiin.

Lisänimensä Leijona hän ansaitsi aikalaisiltaan valloittamalla kilpailijoiltaan Plantagenêt-suvulta näiden läänityksiä Ranskassa; Poitoun, Saintongen, Périgordin, Angoumoisin sekä osan Borfeaun aluetta. Sotiminen harhaoppisia kataareja vastaan antoi hänelle oikeuden liittää kuninkaallisiin alueisiin Languedocin alueen, jota hän miehitti.^[1]

 

 

Vuonna 1216 Englannin ylhäisaateliset paronit kapinoivat erittäin epäsuosittua kuningas Juhana Maatonta vastaan ns. ensimmäisessä paronien sodassa. Kapinoivat paronit tarjosivat Englannin kruunua Ranskan kuningas Filip II Augustuksen vanhimmalle pojalle ja valtaistuimen perijälle Ludvigille. Juhana Maaton ehti kuolla, ja hänen poikansa Henrik III tuli nimetyksi kuninkaaksi ennen kuin Ludvig purjehti ja otti Englannin haltuunsa sekä julistettiin Lontoossa vuonna 1216 Englannin kuninkaaksi, vaikka häntä ei ollut kruunattu tehtävään. Vuonna 1226 hän valloitti myös Avignonin alueen.^[1]

Lontoossa oli kuitenkin ollut pientä vastarintaa kun Ludvig saapui sinne. St. Paulin katedraalissa Ludvig kuitenkin suurin juhlamenoin hyväksyttiin hallitsijaksi kaikkien Lontoossa vaikuttaneiden tärkeiden henkilöiden läsnäollessa. Useat aateliset ja joukossa myös Skotlannin kuningas kerääntyivät vannomaan uskollisuutta kuningas Ludvigille. Samana vuonna 14. kesäkuuta hän valloitti Winchesterin kaupungin ja pian oli hänellä hallussaan yli puolet Englannin kuningaskunnan alueesta. Puolentoista vuoden sodan jälkeen suuri osa Ludvigia tukeneista paroneista oli loikannut toisen osapuolen riveihin. Kun lisäksi Ludvig kärsi tappion Lincolnissa toukokuussa 1217, oli hänen luovuttava Englannin kuninkuudesta Lambethin rauhassa syyskuussa vuonna 1217, joskin hän sai luopumisestaan huomattavan rahallisen korvauksen 10 000 hopeamarkkaa.^[1]

Monet muutkin Englannin hallitsijoista eivät tämän jälkeen olleet kruunattuja, kuten Edvard V ja Edvard VII, joten Ludvig voidaan hyvinkin listata Englannin virallisten kuninkaiden joukkoon.

 

Ludvig VIII Leijona poikkesi edeltäjistään avioliittoasioidensa suhteen. Hän avioitui vain kerran eikä joutunut ristiriitaan paavin kanssa avioerojensa ja avioliittojensa tähden.

Ludvig vihittiin avioliittoon 12-vuotiaana 23. toukokuuta 1200, häntä vuotta nuoremman Kastilian kuningas Alfonso VIII Jalon ja Eleonor Plantagenet'n tyttären Blanca de Castillan^[1] (ransk. Blanche) (1188–1252) kanssa. Nuoren avioparin isovanhemmat olivat aikoinaan keskenään aviossa olleet Ranskan Ludvig VII ja Aliénor Akvitanialainen. Avioliitto oli Akvitanian Aliénorin ajatus, joka vielä vanhoilla päivillään kävi itse valitsemassa ja noutamassa Blancan Espanjasta Ranskan hoviin kuningattareksi.

Heille syntyi yksitoista lasta, joista viisi eli aikuiseksi saakka. Kaarle syntyi isänsä kuoleman jälkeen.

• Philippe (9. syyskuuta 1209 – 30. kesäkuuta 1218), kihlattiin 1215 Agnès de Donzyn kanssa, kuoli 8-vuotiaana
• kaksoset Alphonse (26. tammikuuta 1213), kuoli pian synnyttyään
• ja Jean (26. tammikuuta 1213), kuoli pian synnyttyään
• Ludvig IX Pyhä (25. huhtikuuta 1214 – 25. elokuuta 1270), seurasi isäänsä kuninkaana^[1]
• Robert I (25. syyskuuta 1216 – 9. helmikuuta 1250), Artois'n kreivi, avioitui Mahaut de Brabantin kanssa, kaatui Mansouran taistelussa Egyptissä
• Jean Tristan (21. heinäkuuta 1219 – maaliskuun 1227 jälkeen) Anjoun ja Mainen kreivi, kihlattiin 1227 Yolande de Bretagnen kanssa, kuoli 8-vuotiaana
• Alphonse nuorempi (11. marraskuuta 1220 – 21. elokuuta 1271), Poitoun ja Auvergnen kreivi; Toulousen kreivi avioiduttaan Jeanne de Toulousen (1220–1271) kanssa
• Philippe Dagobert (20. helmikuuta 1222 – 1223), kuoli alle 2-vuotiaana
• Isabelle de France (16. maaliskuuta 1225 – 23. helmikuuta 1270), Ranskan prinsessa; kihlattiin Hugues de la Marchelle; Longchampin luostarin perustaja 1252 ja abbedissa
• Étienne (31. joulukuuta 1225 – 21. maaliskuuta 1227), kuoli alle 2-vuotiaana
• Charles d'Anjou, Kaarle I (21. maaliskuuta 1227 – 7. tammikuuta 1285), Anjoun ja Provencen kreivi, Sisilian kuningas, Napolin kuningas ja Jerusalemin kuningas; avioitui (1) vuonna 1246 Béatrice de Provencen (1234–1267) kanssa ja (2) vuonna 1268 Marguerite de Bourgognen (1248–1308) kanssa.

 

Ludvig oli piirittämässä joukkoineen Toulousen kaupunkia, mutta kreivi Raymond VII:n vastarinta oli sitkeää. Piirityksestä näytti tulevan pitkä ja sairas kuningas päätti luopua ja siirtää hyökkäyksen seuraavan vuoden kesään. Hän lähti paluumatkalle Pariisiin. Montpensierin kaupungissa Auvergnen maakunnassa hänen oli kuitenkin keskeytettävä matkansa. Hän kuoli 39-vuotiaana Montpensier'n linnassa 8. marraskuuta 1226 punatautiin.

Jo muutama päivä ennen kuolemaansa Ludvig oli hyvänä ja uskollisena Kapetingina ja kuninkaana huolehtinut valtakunnan tulevaisuudesta. Hän oli määrännyt puolisonsa Blanchen sijaishallitsijaksi^[1] valtaistuimen perijän alaikäisyyden ajaksi. Ludvig VIII Leijona oli ollut ensimmäinen kuningas, jota ei voideltu kuninkaaksi hänen isänsä elinaikaina ja hänen oma poikansa Ludvig IX Pyhä oli toinen. Tämän jälkeen ei ennenaikaista voitelua enää käytettyä Ranskan monarkiassa.

Ludvig VIII Leijona haudattiin Ranskan kuninkaiden nekropoliin Saint-Denisin luostarin basilikaan Pariisin pohjoispuolelle.

• Leblanc-Ginet, Henri; Histoire des Rois de France. Éditions Moréna et Actualités de l'Histoire, 1997.
• Les Rois de France. Judocus. Pariisi 1989.
• Kirchhoff, Elisabeth; Rois et Reines de France. Sisältää myös Mémoires de Commines. 1996.
• Wenzler, Claude; Généalogie des Rois de France. Èditions Ouest-France. 1994.

1. ↑ ^{a b c d e f g h} Louis VIII | Crusader, Holy Roman Empire, Capetian Dynasty | Britannica www.britannica.com. 4.11.2024. Viitattu 28.11.2024. (englanniksi)