Live Magic
Live Magic on brittiläisen Queen-yhtyeen vuonna 1986 julkaistu livealbumi. Sen kappaleet on nauhoitettu Magic Tour -konserttikiertueen esityksissä Englannissa ja Unkarissa. Magic Tour -kiertueelta on julkaistu toinenkin konserttitaltiointi, Live at Wembley '86. Konsertti Knebworthissa Englannissa jäi Mercuryn viimeiseksi esiintymiseksi Queenin kanssa. Vuoden 1986 jälkeen yhtye vetäytyi konserttilavoilta studioon julkaisten seuraavina vuosina vielä kolme studioalbumia ilman kiertueita. [4] [5]
Live Magic Queen | ||
---|---|---|
Livealbumin tiedot | ||
Äänitetty | Wembleyssä ja Knebworth Parkissa Englannissa, Nepstadionilla Unkarissa [1] | |
Julkaistu | 1. joulukuuta 1986 [1] | |
Tuottaja(t) | Queen ja Trip Khalaf [1] | |
Tyylilaji | poprock, hard rock, rock[2] | |
Levy-yhtiö | EMI [3] | |
Queenin muut julkaisut | ||
A Kind of Magic 1986 |
Live Magic 1986 |
The Miracle 1989 |
Albumin kappaleita jouduttiin lyhentämään, jotta ne saatiin mahtumaan yhdelle levylle. Esimerkiksi Bohemian Rhapsodyn oopperallinen välikohta on jätetty pois. CD-julkaisun viidestätoista kappaleesta ainoastaan kolme on jätetty täysipituisiksi, muista kappaleista on leikattu pois kokonaisia säkeistöjä, LP-julkaisun kaikki kappaleet on leikattu. Epinions.com -sivustolle arvostelun kirjoittaneen Michael Scappin mielestä albumi ei vedä vertoja lainkaan yhtyeen muille konserttijulkaisuille. Albumin ainut hyvä puoli on se, että se on taltiointi yhtyeen viimeisestä esiintymisestä, joskin hätiköiden tehty, Scapp tiivistää. [6]
Kappaleet
muokkaa- One Vision – 5.09 (säv. Queen)
- Tie Your Mother Down – 2.59 (säv. May)
- Seven Seas Of Rhye – 1.21 (säv. Mercury)
- A Kind of Magic – 5.29 (säv. Taylor)
- CD-julkaisussa täyspitkä versio kappaleesta
- 27. heinäkuuta 1986 Budapest, Unkari
- Under Pressure – 3.49 (säv. Queen/Bowie)
- 27. heinäkuuta 1986 Budapest, Unkari
- Another One Bites the Dust – 5.50 (säv. Deacon)
- CD-julkaisussa täyspitkä versio kappaleesta
- I Want To Break Free – 2.40 (säv. Deacon)
- Is This The World We Created...? – 1.34 (säv. Mercury/May)
- 11. heinäkuuta 1986 Wembley, Lontoo
- Bohemian Rhapsody – 4.42 (säv. Mercury)
- Hammer To Fall – 5.20 (säv. May)
- CD-julkaisussa täyspitkä versio kappaleesta
- 12. heinäkuuta 1986 Wembley, Lontoo
- Radio Ga Ga – 4.27 (säv. Taylor)
- We Will Rock You – 1.33 (säv. May)
- Friends Will Be Friends – 1.09 (säv. Mercury/Deacon)
- We Are The Champions – 2.01 (säv. Mercury)
- God Save The Queen – 1.19 (säv. Trad, sov. May)
Kappaleet nauhoitettu 9. elokuuta 1986 Knebworth Parkissa, Stevenagessa Englannissa ellei toisin mainittu. [7]
Kokoonpano
muokkaa- Freddie Mercury – Laulu, piano
- John Deacon – Bassokitara
- Roger Taylor – Rummut, taustalaulu
- Brian May – Soolokitara, taustalaulu
Lisäksi
- Spike "The Duke" Edney – kosketinsoittimet, kitara, taustalaulu
Julkaisut
muokkaaAlbumi julkaistiin 1. joulukuuta 1986 vinyylilevynä, CD-levynä ja C-kasettina Britanniassa. Yhdysvalloissa albumi julkaistiin ensimmäistä kertaa vasta vuonna 1996, tuolloin vinyyli- ja CD-levynä. Albumi julkaistiin uudelleen CD-levynä Japanissa vuoden 2004 lokakuussa. [5]
Lähteet
muokkaa- ↑ a b c Live Magic Queen – Royal Legend. Arkistoitu 4.9.2007. Viitattu 19.3.2007. (englanniksi)
- ↑ Live Magic by Queen rateyourmusic.com. Viitattu 18.8.2012. (englanniksi)
- ↑ Live Magic Andy's Queen Page. Viitattu 19.3.2007. (englanniksi)
- ↑ Live Magic QueenOnline. Viitattu 19.3.2007. (englanniksi)
- ↑ a b c d Live Magic Queen Picture Hall. Viitattu 19.3.2007. (englanniksi)
- ↑ Michael Scapp: Queen Live Magic - This Magic is dead 28.1.2007. Epinions.com. Viitattu 19.3.2007. (englanniksi)
- ↑ Live Magic QueenConcerts. Viitattu 25.3.2007. (englanniksi)
Aiheesta muualla
muokkaa- Michael Scapp: Queen Live Magic - This Magic is dead 28.1.2007. Epinions.com. Viitattu 19.3.2007. (englanniksi)
- Stephen Thomas Erlewine: Live Magic allmusic.com. Viitattu 19.3.2007. (englanniksi)
- Live Magic sivustolla Queen Concerts (englanniksi)
- Queen on tour: Magic Tour sivustolla Queen Concerts (englanniksi)
- Instruments on tour: Magic Tour sivustolla Queen Concerts (englanniksi)