[go: up one dir, main page]

Kuunari on kaksi- tai useampimastoinen pitkittäistakiloitu purjealus, jonka etummainen masto ei ole pitempi kuin taaempi tai taaemmat mastot. Etummainen masto eli fokkamasto voi olla osittain varustettu raakapurjeilla. Pitkittäistakila mahdollistaa aluksen käsittelyn pienemmällä miehistöllä verrattuna raakapurjeisiin vastaavankokoisessa aluksessa. Maailman suurin kuunari oli yhdysvaltalainen vuonna 1902 valmistunut Thomas W. Lawson, jossa oli seitsemän mastoa. Pienen miehistön vuoksi purjeiden nostamiseen tarvittiin moottorien apua.[1]

Ranskalainen kuunari Étoile.
Ahvenanmaalainen kuunari Linden.

Kahvelikuunari eli hoilo on alus, joka on takiloitu kahveli- ja latvapurjein ja jossa ei ole lainkaan raakapurjeita.lähde?

Brigantiini on kaksimastoinen purjealus, jonka fokkamasto on täystakiloitu. Mikäli aluksen molemmat mastot ovat täystakiloituja, on kyseessä priki.lähde?

Kuunarilaiva eli kuunariparkki on kolme- tai useampimastoinen alus, jonka keulamasto on varustettu raakapurjeilla ja iso- ja perämasto(t) kahveli- ja latvapurjeella. Kolmimastokuunarilaivaa kutsutaan myös barkentiiniksi.lähde?

Lähteet

muokkaa
  1. Koko maailman kulkuneuvot, s. 54. Suomentanut Ketola, Veli-Pekka. Tammi, 2002. ISBN 951-31-2304-9

Aiheesta muualla

muokkaa
Tämä laivoihin tai muuhun vesiliikenteeseen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.