Kuningaspingviini

Kuningaspingviinit voivat kasvaa 90 sentin pituisiksi ja 11–15 kilon painoisiksi, ja laji on toiseksi suurin pingviinilaji keisaripingviinin jälkeen. Kuningaspingviinin selkä on harmaa ja posket oranssit, kun keisaripingviinillä on musta selkä ja keltaiset posket. Sukupuolet ovat samanvärisiä, naaras on kooltaan hieman pienempi.

Kuningaspingviiniä esiintyy Etelämantereen pohjoispuolen saarilla sekä Atlantilla, Intian valtamerellä että Tyynellämerellä, ja lauhkean ja kylmän vyöhykkeen saarilla kuten Falklandinsaarilla. Suurin osa kuningaspingviineistä pesii Crozetsaarilla. Se on pesinyt myös Patagoniassa, mutta nykyään se ei lisäänny Etelä-Amerikassa lainkaan.^[2] Vuonna 2001 maailman kuningaspingviinipopulaatio oli kooltaan noin 2 miljoonaa yksilöä^[1] ja kasvamaan päin. Lajin kanta on elinvoimainen, mutta kasvihuoneilmiön ja ihmistoiminnan vaikutuksesta lajin tulevaisuus on epävarma, samoin kuin kaikkien pingviinilajien. Kalastus ei kuitenkaan uhkaa lajia. Laji vaeltelee laajasti ja sitä tavataan muun muassa Tasmaniassa, Etelä-Afrikassa ja Etelä-Amerikan rannikoilla.

Pesimäpaikkoina ovat saarten tasaiset laakiot, joihin on helppo pääsy mereltä, eli mieluiten loivat hiekkarannat.

Kuningaspingviinin lisääntymiskierto poikkeaa muista pingviineistä. Poikasen kehittyminen itsenäiseksi kestää yli vuoden ja kuningaspingviinit pesivätkin kahdesti kolmessa vuodessa. Tämän vuoksi yhdyskunnat ovat jatkuvasti asutettuina, toisin kuin keisaripingviinin. Yhdyskunnassa on eri-ikäisiä poikasia, munapesiä ja vasta pesintää suunnittelevia pareja. Poikaset myös talvehtivat yhdyskunnassa ja kokoontuvat suuriksi poikasparviksi.

Kuningaspingviinit eivät rakenna pesää, vaan naaras munii yhden munan, joka painaa noin 310 grammaa, ja jota molemmat puolisot hautovat jalkojensa päällä vuorotellen, yhteensä noin 55 päivää. Haudontavuoron pituus vaihtelee kuudesta kahdeksaantoista päivään. Vapaavuorossa oleva emo käy meressä syömässä. Vastakuoriutunutta poikasta emot pitävät lämpimänä jalkojensa päällä ja höyhenpuvun suojassa aina 30–40 päivän ikäisiksi, jolloin poikasen höyhenpuku on kehittynyt riittävästi pitääkseen sen lämpimänä. Emot myös lämmittävät poikasta vuorotellen. Tämän jälkeen poikanen liittyy poikasparveen ja emot käyvät molemmat meressä ruokailemassa ja vaeltelemassa, ja poikasen ruokinta-ajat käyvät epäsäännöllisiksi. Keskitalvella poikaset ovat yhä emoistaan riippuvaisia ja ruokintojen väli voi venähtää kolmen kuukauden pituiseksi. Terveet poikaset selviytyvät jopa viiden kuukauden paastosta, mutta on tavallista, että ne menettävät paastotessaan puolet painostaan. Tästä huolimatta kuningaspingviinin poikaset selviävät äärimmäisen kylmissä oloissa, sillä niiden aineenvaihdunta alkaa polttaa lihaksiin varastoitunutta rasvaa. Rasvavarastot riittävät noin kolmeksi kuukaudeksi, minkä jälkeen elimistö alkaa kuluttaa kehon valkuaisaineita energian tuottamiseen. Paino putoaa silloin nopeammin ja nälkäkuolema uhkaa poikasta, ellei se pian saa ruokaa.

Poikasen itsenäistyttyä seuraavana kesänä se lähtee vaeltelemaan ja palaa pesimään ensimmäisen kerran aikaisintaan kolmen vuoden iässä. Kuningaspingviinit voivat vankeudessa elää yli 30-vuotiaiksi. Ne palaavat pesimään aina samaan paikkaan. Pesintää edeltää 4–5 viikkoa kestävä sulkasato. Paluu pesimäpaikalle on hyvin hidas, mistä johtuen kuningaspingviinit usein vaihtavat paria joka lisääntymiskierrossa.

 

Kuningaspingviinit syövät kaloja, nilviäisiä ja äyriäisiä. Niiden pääravintoa ovat valokalat (Myctophidae). Normaali sukellussyvyys on 150–300 metriä ja enimmillään ne voivat saalistaa päivänvalossa yli 500 metrin syvyydessä. Ne saalistavat myös öisin ja ryhmänä, ja voivat olla veden alla pitkiä aikoja.

• Sir Nils Olav, ritarin arvon saanut kuningaspingviini

• Love, John: Pingviinit. WSOY, 2001. ISBN 951-0-26623-X