Konsta Jylhä

Konsta Jylhän isoisä ja isä olivat olleet tunnettuja pelimanneja Keski-Pohjanmaalla. Isä kuoli vuonna 1913 Konstan ollessa vajaan kolmen vuoden ikäinen. Ensikosketuksen pelimannimusiikkiin Konsta sai pikkupoikana äitinsä työpaikassa Kappelinkankaan kahvilassa, joka tunnettiin paremmin nimellä Santerin kaffila. Se oli kylän kokoontumispaikka, kulttuurikeskus ja uutistoimisto, joka toimi myös majoitusliikkeenä. Kahvilan pitäjä Santeri Isokangas (1885–1967) oli hankkinut sinne harmonin ja pari kolme viulua kaikkien soittotaitoisten käyttöön. Aluksi Konsta kuunteli vanhoja mestareita ja jo kymmenvuotiaana hän rupesi tämmäämään, eli säestämään harmonilla. Viulunsoiton hän oppi tuon ajan tavan mukaan korvakuulolta kuunnellessaan vanhoja pelimanneja ja tämmätessään heitä ja sittemmin soittaessaan heidän kanssaan. Myöhemmin hän soitteli jo häissä ja muissakin tilaisuuksissa, joko yksin tai yhdessä muiden kanssa. Kokoonpanot vaihtelivat, samoin soittimet. Viulu ja harmoni olivat kuitenkin tavallisimmat. Tuon ajan oppi-isiä olivat muun muassa Matti Haudanmaa (1858–1936), Friiti Ojala (1892–1951), Viljami Niittykoski (1895–1985) ja kanteleensoittajana paremmin tunnettu Eino Tulikari (1905–1977).

Autoilijan ammattiin Konsta Jylhä perehtyi koulupoikana ajaessaan kuorma-autolla rakennustarvikkeita työmaille. Aluksi hänellä ei ollut edes ajokorttia. Sen hän hankki vasta myöhemmin. Armeijasta päästyään hän hankki ystävänsä ja naapurinsa Otto Virkkalan (1904–1974) kanssa yhdessä kuorma-auton, jolla ajettiin aluksi maitoa ja puutavaraa. Sota-aikana toverukset olivat huoltojoukoissa autonkuljettajina, ja sotien jälkeen jatkettiin puutavaran ajamista. Konsta Jylhän autoilijan työt loppuivat maaliskuussa 1961, jolloin hän jäi lavalta pudonneen tukkikuorman alle kuormaa purkaessaan. Hän sai kallonmurtuman ja aivotärähdyksen joiden seurauksena korviin jäi soimaan tinnitus. Tuskin hän oli ehtinyt toipua tästä vakavasta onnettomuudesta, kun hän sai ensimmäisen sydänkohtauksensa vuonna 1962. Sen jälkeen hän ei enää voinut säännöllisesti tehdä työtä, mutta jaksoi soittaa viulua 1970-luvun lopulle asti.^[2]

 

Purppuripelimannit olivat aloittaneet vuoden 1946 aikoihin, aluksi vaihtelevissa kokoonpanoissa. Ohjelmistoon kuului vanhoja keskipohjalaisia pelimannikappaleita. Kokoonpanoksi muodostui vähitellen kaksi viulua, kontrabasso ja harmoni. Yhtyeen nimeksi vakiintui Kaustisen Purppuripelimannit. Se mainitaan ensimmäiseksi pelimanniyhtyeeksi, joka otti kontrabasson käyttöön säestyssoittimena. 1950-luvun puolessavälissä se äänitti Yleisradiolle keskeisimmän kaustislaisen pelimanniohjelmiston, n. 35 kappaletta, joista vanhimmat ovat 1700-luvulta. Näistä tunnetuimpia ovat Peltoniemen Hintriikin surumarssi, Pääskysen valssi ja Häävalssi. Äänitteitä soitetaan radiossa vieläkin, joskin harvoin. Yhtyeessä soittivat tuolloin viulua Elias Kentala (1909–1958) ja Konsta Jylhä, kontrabassoa Veikko Järvelä (1913–1974) ja harmonia Veli Valo (1914–1998). Elias Kentalan kuoltua ja Konsta Jylhän loukkaannuttua onnettomuudessa yhtyeen toiminta oli muutaman vuoden pysähdyksissä.

Työkyvyn menetys onnettomuuden ja sydänkohtauksen jälkeen avasi hänelle mahdollisuuden keskittyä entistä enemmän kansanmusiikkiin. Vuonna 1963 Mainos-TV:ssä pyöri ohjelmasarja Pitäjien parhaat, johon myös Kaustinen osallistui – Purppuripelimanneilla tietenkin. Konsta Jylhä sai tehtäväksi koota yhtyeen uudelleen. Hän oli toipilaana ollessaan seurannut nuoremman polven edesottamuksia ja etsiskellyt sopivia uusia kykyjä. Purppuripelimannien uusiksi soittajiksi tulivat Hannu Rauma (1934-2024), toinen viulu ja Toimi Uusitalo (1938–2010), harmoni. Jylhä itse rupesi soittamaan ensi viulua ja Veikko Järvelä jatkoi basistina. Tällä kokoonpanolla yhtye tuli tunnetuksi 1960-luvun lopulla ja oli huipulla 1960- ja 1970-lukujen vaihteessa, jolloin myös kansanmusiikin suosio oli huipussaan. Se keikkaili ympäri Suomea (mm. Ruisrockissa 1970 ^[3]ja Finlandia-talossa 1972) ja kävi myös muissa Pohjoismaissa. Yhtye oli kutsuttu myös Yhdysvaltoihin, mutta kotimaan keikkakiireet ja Konsta Jylhän yhä huononeva terveys pitivät sen Suomessa. Veikko Järvelän kuoltua tuli hiljaisempi kausi, jolloin myös Konsta Jylhä jätti yhtyeen terveydentilansa takia vuoden 1974 aikoihin. Purppuripelimannien toiminta ei suinkaan loppunut, vaan yhtye jatkoi uudella kokoonpanolla. Hannu Rauma siirtyi soittamaan ensi viulua, Raimo Uusitalo (s. 1935) tuli toisen viulun soittajaksi ja Tapio Kivelä (s. 1945) basistiksi. Toimi Uusitalo jatkoi tämmääjänä. Vuonna 1988 se levytti tällä kokoonpanolla albumin Santerin kahvilassa, joka on tähän mennessä yhtyeen viimeinen Konsta Jylhän sävellyksiä sisältävä levy.

Kanttori Aaro Kentala (1920–1991) ehdotti vuonna 1964 Konstalle, että tämän pitäisi ruveta säveltämään. Konsta epäröi aluksi, mutta ajatus jäi itämään. Hän toipui parhaillaan onnettomuudesta, työkyky oli mennyt, rahahuoliakin oli. Perheellisen oli kuitenkin pakko yrittää, ja pelimanniveri veti kansanmusiikin pariin.

Kesällä 1964 syntyivät Konsta Jylhän ensimmäiset sävellykset, aluksi kaksi valssia. Toinen sai nimekseen Konstan valssi ja toisen nimeksi vakiintui Konstan parempi valssi. Sävellyksiä rupesi tulemaan enemmänkin. Tunnetuin niistä, Vaiennut viulu, syntyi jouluna 1964. Muita tunnettuja ovat Kruunu-Marjaanan polska, Jeremian polska, Tähtisilmä-valssi, Vuokraemännän sotiisi, Jylhän polska, Kehtolaulu, Metsämarssi, Penttilän sillalla, Parhaalle ystävälle ym. Sävellyksiä syntyi melkein itsestään, mutta vaikeampaa oli keksiä nimiä kaikille kappaleille. Läheiset ihmiset ja ympäristö sekä omaan elämään liittyvät tapahtumat antoivat kuitenkin aiheita nimille. Outovesi on pieni järvi, jonka rannalla Konstalla oli maatilkku. Siellä hän rentoutui kävelemällä metsässä. Outoveden valssi sai nimensä näistä maisemista. Lapin Kullan sotiisi, Olutmarssi, Motellin hämärässä, Rapukestit ym. ovat keikkamatkojen tunnelmien tuloksia, kuten myös Museon varjossa. Se syntyi Finlandia-talolle tehdyn keikan jälkeen. Finlandia-talohan on Helsingissä Kansallismuseota vastapäätä. Hurmuri oli vanha hevonen, joka löntysteli verkkaiseen tahtiin Konstan kotitalon ohi. Kesän tullessa on sävelletty vanhimman tyttären Ruutin häihin. Hannun ja Riitan häävalssia tanssittiin pelimannikollega Hannu Rauman ja hänen nuorikkonsa Riitan häissä kesällä 1972.

Kaustisen Purppuripelimannien lisäksi myös muut esittäjät ovat levyttäneet Konstan pelimannikappaleita, esim. Vesa-Matti Loiri, Eino Grön ja Finntrio.

Kääntymyksen eli uskoontulemisen Konsta Jylhä koki vuoden 1974 vaiheilla. Siihen vaikuttivat amerikkalaisen parantajaevankelista Kathryn Kuhlmanin kirja Jumala voi sekä Konstan kotikunnassa Kaustisella kokoontunut raamattupiiri. Pian uskoontulonsa jälkeen Konsta alkoi säveltää hengellisiä lauluja, joiden sanat syntyivät raamattupiirissä. Hänen kymmenen vuoden aikana säveltämänsä hengelliset sävelmät ovat tulleet suosituiksi eri kristillisissä kirkkokunnissa ja herätysliikkeissä. Sävellyksistä mainittakoon Pyhäaamu Herran temppelissä, Ilovirsi matkalla taivaaseen, Kansansoittajan kehtolaulu ja Joululaulu. Laulujen sanoittajina ovat olleet puoliso Rebekka Jylhä, tytär Ulla Haili, Paul Holm (Paavo Helistön salanimi)^[4] ja pelimannitoveri Viljami Niittykoski, kansanmusiikin säveltäjä hänkin. Näitä ovat levyttäneet mm. Eija Merilä, Samuli Sirén, Karoly Garam ja Mauno Kuusisto. Myös Aaro Kentalan 1960-luvun alussa perustama Hääkuoro on levyttänyt paljon Konsta Jylhän musiikkia.

Konsta Jylhä on säveltänyt yhteensä n. 70 pelimannisävelmää ja viitisenkymmentä hengellistä kappaletta.

Konsta Jylhä muistetaan vaatimattomana ja nöyränä miehenä, joka ei halunnut tuoda itseään esille. Hänet mainitaan myös helläluontoisena perheenisänä. Hän avioitui 1951 Rebekka Hautakosken kanssa. Perheeseen syntyi viisi lasta.

Hän ihmetteli kansanmusiikin suurta suosiota. Suosio johtui suureksi osaksi Kaustisen kansanmusiikkijuhlista (Kaustinen Folk Music Festival) joista ensimmäiset järjestettiin vuonna 1968. Silloin yleisölle tarjoutui tilaisuus kuunnella sitä musiikkia, jota Konsta Jylhän kotiseudulla soitettiin. Keskipohjalaisissa paikallisissa tilaisuuksissa – pääasiassa häissä – soitetusta kansanmusiikista tuli yhtäkkiä valtakunnallisesti suosittua, ja tavallisesta hääpelimannista tuli kuuluisuus, joka veti konserttisalit täyteen ja jota kaikki tahtoivat kuulla. Hän suhtautui tilanteeseen omalla vaatimattomalla tavallaan, mutta ymmärsi kuitenkin asemansa kansanmusiikin keulakuvana ja sopeutui rooliinsa. Soittaminen sujui häneltä vanhalla rutiinilla ja hän soitti mielellään. Matkustaminen keikoilla rasitti kuitenkin sydänvaivoista kärsivää pelimannia, joka joutui istumaan autossa tuntikausia ja yöpymään milloin missäkin.

Monet julkisuuden henkilöt kertoivat julkisesti pitävänsä Konsta Jylhän musiikista ja ihailevansa suuresti häntä kansanmuusikkona. Yksi heistä oli juoksija ja moninkertainen olympiavoittaja Paavo Nurmi. Hän oli eläessään esittänyt toiveen, että hänen hautajaisissaan on soitettava Vaiennut viulu ja nimenomaan Konsta Jylhän soittamana. Konsta oli kuitenkin Paavo Nurmen kuoleman aikoihin sairaalahoidossa, joten Hannu Rauma matkusti Helsinkiin toteuttamaan Paavo Nurmen toiveen Vanhassa kirkossa lokakuussa 1973.

Yleisö liikuttui usein kuunnellessaan Konsta Jylhän musiikkia. Hän itsekin pyyhki kerran kyyneliään suorassa televisiolähetyksessä soitettuaan Purppuripelimannien kanssa Vaienneen viulun. Sen soittaminen oli hänelle aina voimanponnistus, joka vaati keskittymistä. Vaiennut viulu oli soitettava aina hyvin.

Konsta Jylhä oli ottanut elämäntehtäväkseen kansanmusiikin edistämisen ja tunnetuksi tekemisen. Hän oli päättänyt soittaa niin kauan kuin jaksaa ja niin kauan kuin yleisö jaksaa häntä kuunnella. Hän esiintyi viimeisen kerran julkisesti vuonna 1978. Viimeisinä vuosinaan hän joutui sydänsairautensa takia käymään usein sairaalassa ja esiintyi harvoin julkisuudessa. Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla hän kävi vielä ainakin kesällä 1983. Maaliskuussa 1984 hän sai uuden vakavan sydänkohtauksen ja kuoli syyskuussa 1984 Kokkolan sairaalassa 74-vuotiaana.

Hänet nimitettiin mestaripelimanniksi 1970, director musices -arvonimen hän sai 1971 ja Pro Finlandia -mitalin 1978. Lisäksi hänelle myönnettiin valtion taiteilijaeläke vuonna 1970. Kuoltuaan hän sai valtiolliset hautajaiset.^[5] Hänen syntymästään tuli vuonna 2010 kuluneeksi sata vuotta, ja tämän kunniaksi lyötiin nimellisarvoltaan kymmenen euron hopeinen juhlaraha ”Konsta Jylhä ja kansanmusiikki”.

• Konsta Jylhä – mestaripelimanni (1969)
• Konstan parhaat, osa 1 (1970)
• Konsta Jylhän juhlakonsertti (1971)
• Menneitä muistellen (1971)
• Konstan parhaat, osa 2 (1972)
• Kaustinen, pelimannien pitäjä (1977)
• Konsta Jylhän hengellisiä lauluja (esitt. Eija Merilä) (1977)
• Isäni Konsta Jylhän hengellisiä lauluja (esitt. tytär Ulla Haili) (1982)
• Konsta Jylhän muistokonsertti (1985). Uusintapainos vuoden 1971 juhlakonsertista
• Santerin kahvilassa (1988)

• Kaustinen Folk Music Festival
• Eero Polas
• Friiti Ojala

• Helistö, Paavo: Konstan parempi valssi. Tammi, 1972. ISBN 951-30-2016-9
• Helistö, Paavo: Konsta Jylhän, pelimannin ja kansansäveltäjän tarina. 1997. ISBN 951-30-2015-0
• Helistö, Paavo: ”Jylhä, Konsta (1910–1984)”, Suomen kansallisbiografia, osa 4, s. 557–559. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2004. ISBN 951-746-445-2 Teoksen verkkoversio.
• Otavan iso musiikkitietosanakirja, osa 3, s. 304, 389. Helsinki 1979. ISBN 951-1-04553-9

• Pelimanni Konsta Jylhä. Ylen Elävä arkisto.
• Konsta Jylhän esitystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
• Konsta Jylhän sävellystuotanto Suomen äänitearkistossa (1901–1999)
• Jylhä, Konsta hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)