King’s X

Yhtye sai alkunsa Springfieldissä Missourin osavaltiossa kristillisen rockyhtyeen Petran keikalla vuonna 1980, kun Phil Keagyn kanssa kiertueella olleet basisti-laulaja Doug Pinnick (s. 3.9.1950) ja rumpali-laulaja Jerry Gaskill (s. 27.12.1957) tapasivat lahjakkaaksi havaitsemansa kitaristi-laulajan Ty Taborin (s. 17.9.1961). Kolmikko perusti aluksi The Edge -nimellä Top40- ja rockklassikoita soittaneen uuden cover-yhtyeen, joka alkoi saavuttaa mainetta. Kolmikko alkoi myös tuottaa omia sävellyksiään. Yhtyeen nimi vaihtui Sneak Preview'ksi vuonna 1983 ja tällä nimellä se myös teki yhden albumin vuonna 1984. Yhtye houkuteltiin levytyssopimuksen toivossa Houstoniin, Teksasiin vuonna 1985. Levytyssopimus kariutui, mutta yhtye pääsi ZZ Topin videotuottajana kunnostautuneen Sam Taylorin suojiin. Hänen lujassa ohjauksessaan musiikki kehittyi 80-lukulaisesta popista kohti heavyriffittelyn ja stemmalaulut yhdistävää vaikeasti luokiteltavaa tyyliä, josta nyt Taylorin painostuksesta King’s X:ksi nimensä vaihtanut bändi tuli sittemmin tunnetuksi.

Levytyssopimus solmittiin Megaforcen kanssa 1987. Kaksi ensimmäistä albumia ”Out of the Silent Planet” (1988) ja ”Gretchen Goes to Nebraska” (1989) keräsivät paljon positiivista kritiikkiä. King’s X:ää pidettiin yleisesti yhtenä 1990-luvun suurista nimistä, mutta levyjä ostava yleisö oli eri mieltä. Vaikka kolmas levy ”Faith Hope Love by King’s X” (1990) olikin yhtyeen kaupallisesti menestynein levy ja johti levytyssopimukseen suuren Atlanticin kanssa, alkoi yhtyeen jäseniä häiritä tuottaja Taylorin halu tuoda kristillistä tematiikka voimakkaasti esiin. Välirikko tapahtui seuraavan, epätasaisen neljännen levyn (1992) jälkeen. Yhtye etsi uutta suuntaa grungetuottaja Brendan O'Brienin johdolla. ”Dogman” (1994) on soitoltaan raadollisesti, rakenteeltaan ja soundiltaan pelkistyneempi levy, jolla ei juuri kuulu aiempia gospel-vaikutteita. Tämä heijastui myös sanoituksissa, jotka alkoivat enemmän heijastella ihmisluonteen nurjia puolia. Atlanticin panostus yhtyeeseen laski ja loppui kaupallisesti flopanneen ”Ear Candy” -levyn jälkeen. Uusi levy-yhtiö löytyi Metal Bladeltä. 1990-luvun lopun ja 2000-luvun alun albumit yhtye on pääosin tuottanut itse. Siinä, missä vuoden 1998 ”Tape Head” -albumi oli paluuta yhtyeen perusilmaisuun, hidastempoinen ”Please Come Home Mr. Bulbous” (2000) ja "Manic Moonlight" konelooppeineen (2001) edustavat kokeellisempaa tuotantoa. Vuoden 2003 vanhasta Edge- ja Sneak Preview-aikaisesta materiaalista uudelleenäänitetyn "Black Like Sunday" -albumin (2003) jälkeen levy-yhtiö vaihtui jälleen kerran, nyt Inside Outiksi. Onnistunut "Live All Over the Place" -livealbumi (2004) ja Michael Wagenerin tuottama "Ogre Tones" (2005) näyttävät taas kääntäneen yhtyeen musiikillisen kurssin nousuun.

1990-luvun lopulta lähtien yhtyeen jäsenet ovat tehneet lukuisia soololevyjä ja olleet mukana sivuprojekteissa. Näistä mainittakoon Ty Taborin, Rod Morgensteinin ja John Muyngin Platypus, Pinnick-Gales-Pridgen, 3rd Ear Experience ja KXM

• Out of the Silent Planet (1988)
• Gretchen Goes to Nebraska (1989)
• Faith Hope Love (1990)
• King's X (1992)
• Dogman (1994)
• Ear Candy (1996)
• Tape Head (1998)
• Please Come Home Mr. Bulbous (2000)
• Manic Moonlight (2001)
• Black Like Sunday (2003)
• Ogre Tones (2005)
• XV (2008)
• Three Sides of One (2022)

• Rehearsal CD Vol. 1 (2005)

• Live All Over the Place (2004)
• Live & Live Some More (2007)
• Tales From the Empire (2009)
• Live Love In London (2010)
• Burning Down Boston (2012)

• The Best of King’s X (1997)

• Goldilox (1988)
• King (1988)
• Shot of Love (1988)
• Over My Head (1989)
• Summerland (1989)
• It's Love (1990)
• I'll Never Get Tired of You (1990)
• We Are Finding Who We Are (1990)
• Junior's Gone Wild (1991)
• Black Flag (1992)
• Dream in My Life (1992)
• World Around Me (1992)
• Dogman (1994)
• Fool You (1994)
• Pillow (1994)
• Pretend (1994)
• Sometime (1996)
• A Box (1996)
• Looking for Love (1996)
• Fade (1998)
• Marsh Mellow Field (2000)
• False Alarm (2001)
• If/Alone (2005)
• Let It Rain (2022)

• Gretchen Goes to London (2008)
• Live Love in London (2010)

• Greg Prato: King's X: The Oral History (2019)

• King’s X:n virallinen kotisivu
• King’s X Myspacessa (englanniksi)
• King's X englannin kielisessä Wikipediassa
• King's X Facebook