Kallion III hallitus

Kallion hallituksen toimikautta sävyttivät vakavat sisäpoliittiset levottomuudet, joita olivat aloittaneet sekä Lapuanliike, että kommunistit. Vapaussotasukupolven kiihkeimmät edustajat olivat kokeneet syvän pettymyksen itsenäisen Suomen muodostuessa heidän mielestään ”vääränlaiseksi”.^[1] Jo elokuun alussa 1929 Komintern oli määrännyt kaikki Euroopan kommunistit suuriin katumielenosoituksiin, jotka kuitenkin estettiin Suomessa poliisin toimesta.^[2] Marraskuussa 1929 kommunistinen nuorisoliitto järjesti haastejuhlat Lapualla täysin tietoisena siitä, että se edusti kaikkea sitä, minkä pitäjän vallitseva mielipide jyrkästi tuomitsi. ”Valkoiset” tunsivat saaneensa haasteen taisteluun ja hajottivat kommunistien kokouksen. Viikkoa myöhemmin Lapualla pidettiin kahden maalaisliittolaisen, Ilkka-lehden päätoimittaja Artturi Leinosen ja maanviljelijä Vihtori Kosolan aloitteesta suuri kansalaiskokous, jossa hyväksyttiin kaikkien kommunististen järjestöjen ehdotonta ja lopullista kieltämistä vaativat ponsiehdotukset. Kokouksessa muodostettu lähetystö kävi presidentti Lauri Kristian Relanderin ja pääministeri Kyösti Kallion puheilla, ja vielä ennen joulua eduskunta hyväksyi hallituksen esityksen yhdistyslain muuttamiseksi siten, että oikeuden päätöksellä lakkautetun yhdistyksen toimintaa jatkamaan perustettu yhdistys voitiin lakkauttaa ilman erillistä päätöstä. Tämän jälkeen kommunistisia yhdistyksiä lakkautettiin toinen toisensa jälkeen. Sen sijaan esitys painovapauslain muuttamiseksi hylättiin.^[3]

Vuosi 1930 alkoi rauhallisesti, mutta pian osoittautui, että tämä oli tyyntä myrskyn edellä. Maaliskuussa 1930 Lapualla pidetyssä kansalaiskokouksessa perustettiin Suomen Lukko -järjestö johtamaan kommunismin vastaista taistelua Suomessa, ja kahta viikkoa myöhemmin Lapuan liikkeen aktivistit rikkoivat painokoneet kommunistisen Työn Ääni -lehden kirjapainossa Vaasassa. Kirjapainoon tehtyä iskua käsiteltiin Vaasan raastuvanoikeudessa kesäkuussa, jolloin aktivistit pahoinpitelivät todistajana olleen faktori Eino Niemisen ja kyyditsivät asianajaja Asser Salon Lapualle. Hallitus seurasi tapahtumia sivusta ja sen sijaan, että se olisi pannut mellakoijat kuriin, se vaihtoi Vaasan läänin maaherraa. Edistyspuolueeseen kuuluneen Bruno Sarlinin tilalle tuli jääkärieversti Erik Heinrichs ja edelleen tämän seuraajaksi avoimesti ”lapualainen” maaherra Kaarlo Martonen. Hallituksen passiivinen asenne pantiin merkille Lapuanliikkeessä, ”Lapuan laki” nousi Suomen lain yläpuolelle ja kesäkuun puolivälissä alkoivat koko maassa laajat kommunistien ja sellaisiksi epäiltyjen kyyditykset. Painostuksen jatkuessa eduskunta kutsuttiin kesken kesäloman koolle säätämään kommunistien toiminnan kriminalisoivat kommunistilait.^[4]

Kesäkuussa 1930 hallitus päätti lakkauttaa eräitä kommunistisia lehtiä. Tämän vuoksi edus­kunnassa esitettiin hallitukselle välikysymys. Vaikka hallitus tällöin saikin eduskunnalta luottamus­lauseen, se jätti kuitenkin eron­pyyntönsä, ja tilalle nimitettiin Svinhufvudin II hallitus.^[5]