Kahden potenssit

Pascalin kolmiossa kullakin rivillä olevien lukujen summa on kahden potenssi.

Jokaisella äärellisellä joukolla, jossa on n alkiota, on 2ⁿ osajoukkoa, alkuperäinen joukko ja tyhjä joukko mukaan luettuina.^[1] Näiden osajoukkojen muodostamaa joukkoperhettä sanotaan alkuperäisen joukon potenssijoukoksi.^[2]

n-ulotteisessa hyperkuutiossa on 2ⁿ särmää.

Kahden potenssit ovat ainoat tunnetut lähes täydelliset luvut, toisin sanoen niiden lukujen summa, joilla ne ovat jaolliset, on yhtä pienempi kuin kyseinen luku. Ei tiedetä, onko niiden lisäksi olemassa muitakin lähes täydellisiä lukuja.^[3]

Kahden potenssien käänteisluvut muodostavat geometrisen sarjan, jonka summa on 1. Toisin sanoen:

${\displaystyle \sum _{n=0}^{\infty }{\frac {1}{2^{n}}}={\frac {1}{2}}+{\frac {1}{4}}+{\frac {1}{8}}+\ldots =1.}$ 

Alkulukua, joka on jokin kahden potenssi miinus yksi, kutsutaan Mersennen alkuluvuksi. Esimerkiksi luku 31 on Mersennen alkuluku, koska se on yksi vähemmän kuin luku 32, joka on puolestaan kahden potenssi (2⁵).

Reaalinen polynomi ${\displaystyle a^{n}+b^{n}}$  on jaoton, jos ja vain jos n on kahden potenssi. (Jos n on pariton, niin ${\displaystyle a^{n}+b^{n}}$  on jaollinen binomilla ${\displaystyle a+n}$ , ja jos n on parillinen mutta ei kahden potenssi, voidaan n esittää tulona ${\displaystyle n=mp}$ , missä m on pariton, ja näin ollen ${\displaystyle a^{n}+b^{n}=(a^{p})^{m}+(b^{p})^{m}}$ , joka on jaollinen binomilla ${\displaystyle a^{p}+b^{p}}$ .)^[4]

Sitä vastoin kompleksialueessa polynomi ${\displaystyle a^{2n}+b^{2n}}$  (missä ${\displaystyle n\geq 1}$ ) voidaan aina jakaa seuraaviin tekijöihin: ${\displaystyle a^{2n}+b^{2n}=(a^{n}+b^{n}i)\cdot (a^{n}-b^{n}i)}$ , silloinkin kun n on kahden potenssi.

Koska luku kaksi on binäärijärjestelmän kantaluku, kahden potensseilla on tärkeä asema tietotekniikassa. Erityisesti kaksi korotettuna potenssiin n kertoo, kuinka monella tavalla n kappaletta bittejä voidaan valita. Tämä on yläraja sille, kuinka suuren luvun binäärijärjestelmässä n kappaleella bittejä voi esittää. Tämän seurauksena lukuja, jotka ovat kahden potensseja, ilmaantuu usein eri tietokonejärjestelmissä. Esimerkiksi kahdeksalla bitillä voidaan esittää ${\displaystyle 2^{8}=256}$  lukua eli esimerkiksi kokonaisluvut 0–255. Kahdeksan bitin pituiselle jonolle on annettu erityisnimi tavu, jota kutsutaan myös nimellä oktetti.

Tietokoneiden muistia mitataan usein kahden potensseilla. Usein käytetään tavun kerrannaisia, jotka ovat kahden potensseja, kuten kibitavu (${\displaystyle 1\ 024=2^{10}}$  tavua) ja mebitavu (${\displaystyle 1\ 048\ 576=2^{20}}$  tavua). Koska 1 024 on noin tuhat, on 1 024 tavua perinteisesti tietotekniikassa kutsuttu kilotavuksi ja vastaavasti 1 048 576 tavua megatavuksi. Tämä voi kuitenkin aiheuttaa sekaannuksia, ja siksi näille kahden potensseille eli ”binäärisille” kerrannaisille on sittemmin ehdotettu nimityksiä kibi ja mebi.^[5] Nykyään myös suorittimien rekisterien koot ovat tyypillisesti kahden potensseja kuten 64 bittiä.

Kahden potensseja ilmenee myös monissa muissa yhteyksissä. Kiintolevyissä sektorien ja lohkojen koot ovat yleensä kahden potensseja.

Myös ne tietotekniikassa esiintyvät luvut, jotka eivät ole kahden potensseja, kuten esimerkiksi näyttölaitteiden resoluutiot, ovat usein muutamien harvojen kahden potenssien summia. Esimerkiksi takavuosina yleinen resoluutio 640 pikseliä on 512 + 128. Näillä luvuilla on siis hyvin säännöllisen näköinen esitys binäärijärjestelmässä.

Koska modernien muistilaitteiden yhden muistialkion sisältämien bittien määrä on myös kahden potenssi, ovat suurimmat niillä esitettävät numerot kahden potensseja, joiden eksponentti on myös kahden potenssi. Esimerkiksi:

Jos numero on esitetty binäärijärjestelmässä, on olemassa hyvin nopea tapa tutkia onko se kahden potenssi tai nolla:^[6]

x on kahden potenssi tai nolla ${\displaystyle \Leftrightarrow }$  (x & (x − 1)) on yhtä kuin nolla

jossa & on looginen bittikohtainen JA-operaattori.

x on kahden potenssi (tai nolla):

y ei ole kahden potenssi (eikä nolla):

Nuottikirjoituksessa sävelen kesto osoitetaan erimuotoisilla nuoteilla. Sellaisenaan kaikki nuotit vastaavat kestoa, joka on kokonuottia vastaava kesto jaettuna jollakin kahden potenssilla; tällaisia ovat siis puolinuotti, neljäsosanuotti, kahdeksasosanuotti, kuudestoistaosanuotti jne. Näistä poikkeavat aika-arvot osoitetaan lisämerkinnöillä, esimerkiksi lisäämällä nuotin jälkeen piste, joka pidentää sen keston 1 1/2 -kertaiseksi, tai käyttämällä trioli-, kvintoli- tai muuta vastaavaa merkintää.^[7] Tahtiosoituksissa alempana lukuna, nimittäjänä, joka osoittaa tahtiosuuden pituuden, käytetään lähes yksinomaan kahden potensseja; osoittaja, joka osoittaa tahtiosuuksien lukumäärän tahdissa, sen sijaan voi olla muukin luku, usein esimerkiksi 3 tai 6.

Kahden sävelen taajuuksien suhde on kahden potenssi, jos ja vain jos niiden välinen intervalli on täysiä oktaaveja. Tässä tapauksessa sävelillä on sama nimi mutta ne kuuluvat eri oktaavialoihin.^[8]