Kaarlo Viljanen

Viljanen suoritti yksityisesti seitsemännen luokan Viipurin reaalilyseossa vuonna 1921 ja kävi hyökkäysvaunukurssin vuonna 1922 sekä Sotakorkeakoulun komentajakurssin vuonna 1928. Taistelukoulun orientoivan kurssin hän suoritti vuonna 1930 ja piiripäälliköiden huoltokurssin vuonna 1932 sekä piiripäälliköiden täydennyskurssin vuonna 1937, joka pidettiin Suojeluskuntain päällystökoulussa.^[1][2]

 

Viljanen työskenteli koristemaalarina ennen liittymistään vapaaehtoisena Saksassa sotilaskoulutusta antavan jääkäripataljoona 27:n 1. konekiväärikomppaniaan 12. tammikuuta 1916. Hän otti osaa taisteluihin ensimmäisessä maailmansodassa Saksan itärintamalla Misse-joella, Riianlahdella ja Aa-joella. Hän haavoittui lievästi Riianlahden rannikkoasemissa 23. syyskuuta 1916. Rintamakomennuksensa jälkeen hän suoritti vuonna 1917 Polangenissa järjestetyn erikoiskurssin (pommarikurssi).^[1][2]

Katso myös: Suomen sisällissota

Jääkärikoulutuksesta takaisin Suomeen Viljanen saapui aselaiva S/S Equityllä Merikarvialle joulukuussa 1917.

 

Paluu tapahtui jääkäreiden etukomennuskunta 3:n mukana, josta lähdettiin matkaan 2. joulukuuta 1917 ja siihen kuuluivat Gewehrführer Kaarlo Viljasen lisäksi Gewehrführerit: Bertel Petrelius myöh. Pertamo, Volter Asplund ja Kaarlo Kaarlonen, Hilfsgewehrführerit: Viljo Brander myöh. Paloheimo, Hans Nehrman, Pekka Heikka, Onni Purhonen ja Aarne Salminen, sekä jääkärit: Yrjö Väinönheimo, Lauri Pelkonen, Nestori Karhula, Urho Sihvonen, Toivo Pursiainen, Juhana Vakkilainen, Matti Yrjö Välikangas, Albert Rosenholm, Vilho Korte, Otto Nenonen, Lauri Rantasalo, Karl Bror Felix Dikert, Johan Benjamin Jauhiainen ja sähköttäjänä Karl Edvard Nyström.^[3]

Komennuskunnan päästyä maihin Viljanen lähetettiin kouluttamaan satakuntalaisia suojeluskuntajoukkoja, mutta tämä tehtävä peruttiin ja hänet määrättiin Suomen sisällissotaa käyvään Valkoiseen armeijaan 26. joulukuuta 1917 opettajaksi Vimpelin sotakouluun, mistä hän siirtyi koulun siirron myötä 23. tammikuuta 1918 samoihin tehtäviin juuri perustettuun Vöyrin sotakouluun. Hän toimi päällikkönä Vöyrin koulun 4. komppaniassa ja osallistui sen johtajana venäläisten aseistariisumiseen Ylistarossa ja Ilmajoella sekä taisteluihin Kristiinassa, Vilppulassa, Paarlammilla, Yli- ja Alipohjassa, Pekkalassa, Vaskivedellä, Kurussa, Aitolahdella ja Tampereella.^[1][2]

 

Viljanen palveli sisällissodan päätyttyä komppanianpäällikkönä Vöyrin koulussa Helsingissä, josta hänet siirrettiin 18. heinäkuuta 1918 Karjalan kaartin rykmenttiin ja sijoitettiin 21. heinäkuuta 1918 alkaen rykmentin konekivääriupseeriksi ja 10. maaliskuuta 1919 alkaen 1. konekiväärikomppanian päälliköksi. Ensimmäisen pataljoonan komentajaksi hänet nimitettiin 6. elokuuta 1920, mutta siirrettiin takaisin 1. konekiväärikomppanian päälliköksi 3. marraskuuta 1920. Ensimmäisen pataljoonan komentajaksi hän palasi 28. toukokuuta 1921. Rykmentin komentajan apulaisena hän toimi 31. elokuuta 1927 alkaen.^[1][2]

Hänet komennettiin 27. kesäkuuta 1932 hoitamaan Etelä-Hämeen suojeluskuntapiirin päällikön virkaa, mistä tehtävästä hänet siirrettiin 26. lokakuuta 1932 Suojeluskuntain yliesikunnan koulutusosaston päälliköksi, mihin virkaan hänet nimitettiin 27. marraskuuta 1933.^[1][2]

Viljanen osallistui talvisotaan aluksi Osasto Pajarin komentajan apulaisena ja myöhemmin Erillis-osasto Viljasen (Er.P 112) komentajana osallistuen taisteluihin Ägläjärvellä, Aittojoella ja Ilomantsissa. Välirauhan aikana hän toimi Jalkaväkirykmentti 16:n komentajana ja Hämeen sotilasläänin esikunnassa Salpausselän sotilasläänin komentajana. Jatkossodan puhjettua hänet komennettiin 4. divisioonan komentajaksi ja johdatti divisioonansa taisteluihin Karjalankannaksella ja Itä-Karjalassa, missä hän käveli Maaselän Suurlahdessa upseerisaattueessa omaan miinakenttään. Hän kuoli matkalla 33. kenttäsairaalaan. Hänet ylennettiin kaatumispäivänään kenraalimajuriksi. Kuollessaan hän oli kirjoilla Kouvolassa, mutta hänet haudattiin Hämeenlinnaan.^[2]

Viljanen toimi Karjalan kaartin rykmentin kunnianeuvoston puheenjohtajana vuosina 1920 ja 1923–1927 ja 3. divisioonan kunniatuomioistuimen jäsenenä vuosina 1925–1927 sekä Viipurin kaupunginvaltuuston jäsenenä vuosina 1931–1932. Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston jäsenenä hän toimi vuonna 1937.

     Ylennykset ja kunniamerkit     

Ylennykset		Kunniamerkit
Hilfsgewehrführer 18. heinäkuuta 1917 Gewehrführer 12. elokuuta 1917 Luutnantti 11. helmikuuta 1918 Kapteeni 15. huhtikuuta 1918 Majuri 16. toukokuuta 1921 Everstiluutnantti 26. lokakuuta 1932 Eversti 1940 Kenraalimajuri 24. huhtikuuta 1942		Vapaudenristi 1. lk. tammenlehvien kera Vapaudenristi 1. lk. Vapaudenristi 3. lk. Vapaudenristi 4. lk. miekkojen kera Suomen Valkoisen Ruusun ritarikunnan 1. lk. ritarimerkki Suojeluskuntajärjestön rautainen ansioristi Vapaussodan muistomitali soljen kera Talvisodan muistomitali Jääkärimerkki Saksan 2. lk. Rautaristi Saksan haavoittumismerkki Saksan maailmansotaan osallistuneiden kunniaristi Latvian Suojeluskuntain ansioristi

• J. Suomalainen, J. Sundvall, E. Olsoni, A. Jaatinen (toim.) Suomen Jääkärit, Oy Sotakuvia Kuopio 1933.
• Toim. Donner. Svedlin, Nurmio: Suomen vapaussota, I-VIII, Gummerus Jyväskylä 1927.
• Jernström, Erik: Jääkärit maailmansodassa, Sotateos oy Helsinki 1933.
• Puolustusministeriön Sotahistoriallisen toimiston julkaisuja IV, Suomen jääkärien elämäkerrasto, WSOY Porvoo 1938.
• Sotatieteen Laitoksen Julkaisuja XIV, Suomen jääkärien elämäkerrasto 1975, Vaasa 1975 ISBN 951-99046-8-9.