Kaarlo Tuori

Tuori kirjoitti ylioppilaaksi Helsingin lyseosta vuonna 1967. Hän päätyi opiskelemaan oikeustiedettä kertomansa mukaan lähes sattumalta, sillä vain oikeustieteelliseen tiedekuntaan oli enää mahdollista hakea hänen palatessaan kesätöistä Ahvenanmaalta Helsinkiin.^[7] Tuori suoritti Helsingin yliopistossa oikeustieteen kandidaatin tutkinnon vuonna 1970, lisensiaatintutkinnon vuonna 1972 ja väitteli tohtoriksi vuonna 1983 laajalla julkisoikeudellisella tutkimuksellaan Valtionhallinnon sivuelinorganisaatiosta.^[1]

Tuori työskenteli Helsingin yliopistossa amanuenssina 1969–1971, valtiosääntöoikeuden assistenttina 1972–1976, finanssioikeuden apulaisprofessorina 1984–1990, hallinto-oikeuden professorina 1992–2003 sekä yleisen oikeustieteen professorina 2003–2015. Lisäksi hän työskenteli Suomen Akatemian tutkimusassistenttina 1976–1982, nuorempana tutkijana 1983–1985, tutkijaprofessorina 1986–1992 ja akatemiaprofessorina 2011–2015 sekä valtiovarainministeriön tutkijana 1973–1976.^[1][2][8][9] Tuori johti kansallista Eurooppalaisen oikeuden ja poliittisen yhteisön perusteet -huippuyksikköä vuosina 2008–2013.^[2][5] Hän on myös ollut vierailevana tutkijana Yliopistollisessa Eurooppa-instituutissa.^[2][8]

Tuori on ollut 1900-luvun lopulta alkaen yksi perustuslakivaliokunnan käytetympiä asiantuntijoita ja antanut valiokunnalle yli 400 lausuntoa vuoteen 2017 mennessä.^[10] Hän on ollut jäsenenä useissä lainvalmisteluhankkeissa, kuten parlamentaarisessa valmiuslainsäädäntökomitessa, parlamentaarisessa sotatilalakikomiteassa ja Perustuslaki 2000 -komiteassa.^[1][9] Tuori toimi Euroopan neuvoston Venetsian komission jäsenenä vuosina 1998–2022, ja vuonna 2022 hänet nimitettiin Venetsian komission kunniapuheenjohtajaksi.^[5] Vuonna 1995 Tuori toimi korkeimman hallinto-oikeuden ylimääräisenä hallintoneuvoksena.^[7]

Tuori toimi opiskeluaikanaan Helsingin yliopiston ylioppilaskunnan puheenjohtajana vuonna 1971.^[1] Hän oli vuonna 1976 mukana perustamassa monitieteellistä, alkuvaiheessa marxilais-leniniläistä Tutkijaliittoa, ja toimi sen ensimmäisenä varapuheenjohtajana sekä järjestön julkaiseman Tiede & edistys -lehden päätoimittajana vuosina 1984–1986. Tuorin intressit Tutkijaliittoa kohtaan olivat lähinnä tieteellisiä.^[11] Tuori toimi myös Suomen Demokraattisten Lakimiesten puheenjohtajana vuonna 1980.^[12]

Tuori on ottanut osaa valtiosääntöisiä aiheita koskevaan julkiseen keskusteluun Suomessa. Hän on arvostellut perustuslakivaliokunnan entisten puheenjohtajien Kimmo Sasin ja Ben Zyskowiczin tapaa arvostella perustuslakiasiantuntijoita muun muassa viittaamalla heihin perusoikeusfundamentalisteina.^[13] Hän on vastustanut perustuslakituomioistuimen perustamista Suomeen.^[7] Vuonna 2024 hän kritisoi ankarasti Helsingin Sanomien haastattelussa perustuslakivaliokunnan käänntyslaista antamaa hyväksyvää lausuntoa ja Heikki Vestmanin toimintaa valiokunnan puheenjohtajana muutoinkin.^[14] Vestman kiisti Tuorin arvostelun^[15] ja perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Jani Mäkelä vaati Tuorille seuraamuksia^[16].

Tuori on ollut Suomalaisen Tiedeakatemian jäsen vuodesta 1994^[8][17] ja Academia Europæan jäsen vuodesta 2009 lähtien^[18]. Hän on Lundin, Kööpenhaminan ja Turun yliopiston oikeustieteen kunniatohtori.^[2][9] Hän sai Suomalaisen Lakimiesyhdistyksen Allan Serlachius-Särkilahti -palkinnon vuonna 2013.^[19] Syksyllä 2022 hän sai Leo Mechelin -säätiön Mechelin-juhlamitalin tunnustuksena ansioistaan oikeusvaltion puolestapuhujana.^[5] Tuori on saanut Lakimies-aikakauskirjan parhaan kirjoituksen palkinnon vuosina 1984 ja 2003.^[20] Vuonna 2011 Ressun lukion perinneyhdistys Ressut ry valitsi hänet Vuoden Ressuksi.^[21]

Tuori on tuonut suomalaiseen oikeusteoriaan mannereurooppalaisten yhteiskuntateoreetikoiden, kuten Max Weberin ja Jürgen Habermasin, ajatuksia.^[22] Hänen merkittävimpiin oikeusteoreettisiin teoksiinsa kuuluvat muun muassa Oikeus, valta ja demokratia (1990), Kriittinen oikeuspositivismi (2000) sekä Oikeuden ratio ja voluntas (2007).

Tuori on kehittänyt kriittiseksi oikeuspositivismiksi nimittämänsä teorian modernista oikeudesta. Tuorin kriittinen oikeuspositivismi hyväksyy perinteisen oikeuspositivismin ajatuksen siitä, että moderni oikeus on positiivista eli tietoiseen inhimilliseen toimintaan perustuvaa, mutta hylkää sen jyrkät erottelut yhtäältä olemisen ja pitämisen ja toisaalta oikeuden ja moraalin välillä. Kriittinen oikeuspositivismi pyrkii vastaamaan oikeuden raja- ja legitiimisyyskriteereitä koskeviin kysysmyksiin, joita Tuorin mukaan perinteinen oikeuspositivismi ei ole kyennyt ratkaisemaan, ja mahdollistamaan oikeuden immanentti kritiikki, jossa kritiikin kohdetta arvioidaan siitä itsestään johdetulla mittapuulla.^[23][24]

Kriittisen oikeuspositivismin mukaan oikeutta voidaan tarkastella yhtäältä symbolis-normatiivisena ilmiönä eli oikeusjärjestyksenä ja toisaalta erityisinä yhteiskunnallisina kãytäntöinä eli oikeudellisina käytäntöinä. Oikeudessa on siis kyse sekä pitämisestä että olemisesta, mistä Tuori käyttää nimitystä oikeuden kahdet kasvot. Nämä oikeuden kaksi ulottuvuutta ovat toisistaan riippuvaisia siten, että oikeusjärjestys määrittää tietyt yhteiskunnalliset käytännöt oikeudellisiksi käytännöiksi ja oikeudelliset käytännöt tuottavat ja uusintavat oikeusjärjestystä.^[25][26]

Oikeudellisten käytäntöjen tunnusmerkkeinä on ensinnäkin, että niiden osanottajat omaksuvat oikeuteen performatiivisen asenteen, joka sisältää normatiivisen kannanoton oikeuden velvoittavuudesta, ja toiseksi, että ne ovat viestintäkäytäntöjä. Laajassa merkityksessä oikeudellisia käytäntöjä ovat kaikki yhteiskunnalIiset viestintäkäytännöt, joissa otetaan kantaa oikeusjärjestyksen tulkintaan, soveltamiseen tai muuttamiseen. Suppeassa merkityksessä oikeudellisia käytäntöjä ovat oikeusnormien tuottamiseen ja uusintamiseen erikoistuneet yhteiskunnalliset käytännöt, joissa pääasiallisina toimijoina ovat juristit ja joihin kuuluvat lakien säätäminen, lainkäyttö ja oikeustiede.^[27]

Kriittisen oikeuspositivismin mukaan oikeusjärjestys on monitasoinen, kerrostunut ilmiö. Lakien ja muiden säädösten, tuomioistuinten ratkaisujen sekä oikeustieteellisten kirjoitusten muodostaman, jatkuvasti muutoksessa olevan oikeuden pintatason lisäksi oikeusjärjestykseen kuuluu pintatason muutoksia rajoittavia, hitaammin muuttuvia pinnanalaisia tasoja, joihin Tuori lukee oikeuskulttuurin ja oikeuden syvärakenteen. Oikeuskulttuuri viittaa juristien ammatilliseen erityiskulttuuriin, kun taas oikeuden syvärakenne viittaa historialliseen oikeustyyppiin, kuten moderniin oikeuteen, ja ne molemmat koostuvat käsitteellisistä, normatiivisista ja menetelmällisistä ainesosista.^[28][29][30] Oikeuden kerrostuneisuuden kautta moraaliperiaatteet sisältyvät oikeuteen sen sijaan, että ne olisivat oikeudesta täysin erillisiä tai määrittelisivät oikeuden pätevyyskriteereitä ulkoa käsin.^[31]

Oikeuden tasojen välillä on useita erilaisia, oikeudellisten käytäntöjen kautta toteutuvia suhteita:

• sedimentaatiosuhde: pintatason aineksista vähitellen muodostuu pinnanalaisten tasojen aineksia.^[32]
• konstituutiosuhde: pinnanalaiset tasot mahdollistavat oikeuden pintatason ilmiöt.^[33]
• konkretisaatiosuhde: pinnanalaisten tasojen ainekset konkretisoituvat pintatasolla.^[34]
• rajoitussuhde: pinnanalaiset tasot rajoittavat pintatason ilmiöitä.^[34]
• justifikaatiosuhde: pinnanalaiset tasot tarjoavat oikeutuksen pintatason ilmiöille.^[35]
• kritiikkisuhde: pinnanalaiset tasot tarjoavat kriteerit pintatason ilmiöiden arvostelulle.^[36]

Ajatus oikeuden monitasoisuudesta esiintyi varhaisessa muodossa jo Tuorin väitöskirjassa, jossa se liittyi läheisesti marxilaiseen yhteiskuntateoriaan. Tässä teorian varhaisessa muodossa Tuori erotti porvarillisen yhteiskunnan oikeudessa oikeusmuodon, joka viittaisi pääoman kiertokulun välttämättömiin oikeudellisiin välityksiin, oikeusideologian, joka viittasi eri yhteiskuntaluokkien ja -ryhmien oikeutta koskevaan ideologiaan, ja lakimuodon, joka liittyi yksittäisiin säädöksiin, tuomioistuinratkaisuihin ja lainopillisiin kannanottoihin.^[37][38][39]

Oikeusteorian lisäksi Tuorin tutkimustyö on ulottunut myös julkisoikeuteen, etenkin hallinto- ja valtiosääntöoikeuteen. Hänen kaksiosaisen väitöskirjansa Valtionhallinnon sivuelinorganisaatiosta ensimmäinen osa käsitteli tutkimusaiheen teoreettista ja historiallista taustaa ja toinen osa sisälsi positiivisoikeudellisia tarkasteluja komiteatyyppisten elinten asemasta Suomen valtio-organisaatiossa.^[40] Tuorin yhteiskuntateoreettisesti suuntautuneen tuotannon on katsottu edustavan kriittistä tutkimusotetta valtiosääntöoikeudessa, ja hänen tutkimusprojektillaan Oikeuden rajat oli tärkeä rooli yleiseen yhteiskunteoriaan ja julkisoikeuden yleisiin oppeihin kohdistuvan kiinnostuksen heräämisessä valtiosääntötutkijoiden piirissä 1980- ja 1990-luvuilla.^[41]

Tuori julkaisi Suomen ensimmäisen perusteellisen sosiaalioikeuden yleisesityksen Sosiaalioikeus (1995)^[42], jossa hän pyrki erityisesti kehittelemään sosiaalioikeuden yleisiä oppeja ja vakiinnuttamaan näin sosiaalioikeuden asemaa itsenäisenä oikeudenalana^[43]. Sittemmin Tuori on laatinut yhdessä Toomas Kotkasin kanssa useita uudistettuja painoksia teoksesta.

• Valtionhallinnon sivuelinorganisaatiosta 1–2 (1983)
• Oikeuden rationaalisuus: Max Weber ja Jürgen Habermas oikeuskehityksen tulkitsijoina. Helsinki: Helsingin yliopiston julkisoikeuden laitos, 1988. ISBN 951-45-4599-0
• Oikeus, valta ja demokratia. Helsinki: Lakimiesliiton kustannus, 1990. ISBN 951-640-484-7
• Kriittinen oikeuspositivismi. Helsinki: Werner Söderström lakitieto, 2000. ISBN 951-670-025-X
  • Eng. Critical Legal Positivism (2002)
• Julkisoikeuden perusteet. Helsinki: Helsingin yliopisto, 2000. ISBN 951-45-9227-1
• Foucault’n oikeus: Kirjoituksia oikeudesta ja sen tutkimisesta. Helsinki: WSOY lakitieto, 2002. ISBN 951-670-072-1
• Oikeusjärjestys ja oikeudelliset käytännöt. Helsinki: Helsingin yliopisto, oikeustieteellinen tiedekunta, 2003. ISBN 951-45-9476-2 Kirjan verkkoversio.
• Oikeuden ratio ja voluntas. Helsinki: WSOYpro, 2007. ISBN 978-951-0-32960-3
  • Eng. Ratio and Voluntas: The Tension between Law and Reason in Law (2011)
• Sankari, Suvi; Tuori, Kaarlo: The Many Constitutions of Europe. Burlington: Ashgate Publishing, 2010. ISBN 9781409404682
• Hallberg, Pekka; Karapuu, Heikki; Ojanen, Tuomas; Scheinin, Martin; Tuori, Kaarlo; Viljanen, Veli-Pekka: Perusoikeudet. (2. uudistettu painos (1. painos 1999)) Helsinki: WSOYpro, 2011. ISBN 978-951-0-30957-5
• Tuori, Kaarlo; Tuori, Klaus: The Eurozone Crisis: A Constitutional Analysis. Cambridge: Cambridge University Press, 2014. ISBN 978-1-107-64945-3
• European Constitutionalism. Cambridge: Cambridge University Press, 2015. ISBN 9781107087095
• Properties of Law: Modern Law and After. Cambridge: Cambridge University Press, 2021. ISBN 1-108-95686-6
• Matti Wuori: Tapauskertomuksia Suomesta. Helsinki: Kustannusosakeyhtiö Teos, 2023. ISBN 978-952-363-336-0
• Kotkas, Toomas; Tuori, Kaarlo: Sosiaalioikeus. (6. uudistettu painos (1. painos 1995)) Helsinki: Alma Talent, 2023. ISBN 978-952-14-4603-0

• Hirvonen, Ari; Tuori, Kaarlo (toim.): Oikeus, kieli ja kritiikki. (Suomen Akatemian tutkimushanke Oikeuden rajat) Helsinki: Helsingin yliopiston julkisoikeuden laitos, 1990. ISBN 951-45-5202-4

• Kangas, Urpo (toim.): Oikeustiede Suomessa 1900–2000. Helsinki: WSOY, 1998.
• Siltala, Raimo: Oikeudellisen ajattelun perusteet - Pääsykoekirja 2/2010. Turku: Turun yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2010.
• Tuori, Kaarlo: Kriittinen oikeuspositivismi. Vantaa: Werner Söderström Lakitieto, 2000.
• Tuori, Kaarlo: Oikeusjärjestys ja oikeudelliset käytännöt. (2. painos) Helsinki: Helsingin yliopiston oikeustieteellinen tiedekunta, 2013.

• Hurri, Samuli (toim.): Demokraattisen oikeuden ehdot. Kritiikki, politiikka, kulttuuri: Kaarlo Tuorin 60-vuotisjuhlakirja. Helsinki: Tutkijaliitto, 2008. ISBN 978-952-5169-59-1

• EU kehittyy kriisien kautta. (Arkistoitu – Internet Archive) Suomen Akatemia 15.10.2015.
• Professori Kaarlo Tuori: Sotella lyödään perustuslakia. Suomen uutiset 29.5.2013.
• Tuori, Kaarlo hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)