Julius Caesar Scaliger

Omien sanojensa mukaan kahdentoista vuoden iässä hänen sukulaisensa keisari Maksimilian asetti Scaligerin palvelijakseen. Hän pysyi keisarin palveluksessa seitsemäntoista vuotta ja kunnostautui sotilaana ja kapteenina, mutta muutti vuonna 1529 Ranskan Ageniin, jossa hän harjoitti lääkärin ammattia. Jonkin aikaa Scaligerin kuoleman jälkeen hänen poikansa viholliset väittivät, että hänen kertomuksensa elämästään, sukutaustastaan ja seikkailuistaan ennen Ageniin saapumistaan olivat tarua.^[2][1]

Itseopiskelun kautta Scaligerista oli tullut suuri antiikin tuntija, ja kuollessaan vuonna 1558 hänellä oli korkea tieteellinen ja kirjallinen maine. Vuonna 1531 hän painatti ensimmäisen Erasmus Rotterdamilaista vastaan pitämänsä solvauspuheen, jossa hän puolusti Ciceroa ja ciceronilaisia. Hänen merkittävimpiä teoksiaan ovat De causis linguae latinae (1540), ensimmäinen tieteellisellä pohjalla oleva latinan kielioppi, ja hänen kuuluisa Poetices sive de arte poetica libri VII (1561, useita myöhempiä painoksia). Jälkimmäistä teosta on kutsuttu renessanssin kattavimmaksi ja arvovaltaisimmaksi runousopin teokseksi; se on käsikirja, joka antaa ohjeita aloitteleville runoilijoille tiiviissä, lähes käskevässä muodossa. Scaliger tukeutuu Aristoteleeseen, jota hän kuvailee ”imperator noster, omnium bonarum artium dictator perpetuus” (”Meidän komentajamme, kaikkien hyvien taiteiden ikuinen diktaattori”), mutta hän on mukauttanut sääntöjään Horatiuksen Ars poetica -teoksesta ja roomalaisista retoriikoista kuten Cicerosta ja Quintilianuksesta.^[2][1]

Scaliger on saanut vaikutteita pääasiassa latinankielisestä runoudesta ja ihailee ensisijaisesti Vergiliusta, joka on esikuvana muiden yläpuolella, kun taas Homeros asetetaan häntä paljon alemmaksi. Hän painottaa ennen kaikkea muotoa ja analysoi huolellisesti runouden kieltä. Lisäksi Scaliger kirjoitti filosofisia ja luonnontieteellisiä tutkielmia ja kommenttaareja Hippokrateen, Aristoteleen, Theofrastoksen ja muiden teoksista. Scaligerin kirjoituksille on ominaista erinomaisen latinankielen lisäksi jatkuva taipumus itsensä ylistämiseen ja muiden solvaamiseen, joka yhdistyy oudolla tavalla laajaan tietämykseen, terävään päättelyyn ja yksityiskohtaisuuteen.^[2][1]

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Julius Caesar Scaliger Wikimedia Commonsissa