Juhannuskriisi

Juhannuskriisi (ruots. midsommarkrisen) oli muutaman päivän kestänyt poliittinen kriisi, joka puhkesi Ruotsissa toisen maailmansodan aikana juhannusviikolla 1941, kun Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon ja vaati Ruotsia sallimaan joukkojensa kauttakuljetuksen Ruotsin alueen läpi Suomeen, mikä kyseenalaisti Ruotsin puolueettomuuden. Ruotsin hallitus suostui Saksan vaatimukseen.

Ruotsi oli jo kesällä 1940 joutunut sallimaan rahallista korvausta vastaan Saksan armeijan joukkojen ”lomalaiskuljetukset” Ruotsin rataverkon kautta miehitettyyn Norjaan, mutta Ruotsi katsoi olevansa yhä puolueeton sodassa.^[1] Saksa aloitti hyökkäyksen Neuvostoliittoon 22. kesäkuuta 1941 vastaisena yönä. Seuraavana aamuna Saksan korkea edustaja Karl Schnurre yhdessä Saksan lähettilään Wiedin prinssi Viktorin kanssa esitti Ruotsin ulkoministeri Christian Güntherille viiden kohdan vaatimuslistan.^[2] Tärkein vaatimus oli, että Ruotsin oli sallittava kenraali Erwin Engelbrechtin komentaman ja 15 000 miestä käsittävän niin sanotun Engelbrecht-divisioonan kuljetus Norjasta rautateitse Ruotsin kautta Suomeen, jossa se osallistuisi hyökkäykseen. Vaatimuksen katsottiin loukkaavan Ruotsin puolueettomuutta, mutta Saksan nootissa vihjattiin, että siitä kieltäytymisen tulkittaisiin vihamieliseksi eleeksi.^[1][3]

Ruotsin vastausta pohdittiin Per Albin Hanssonin hallituksessa sekä valtiopäivien ulkoasiainvaliokunnassa ja valtiopäiväryhmien kesken.^[3] Päähallituspuolueen eli sosiaalidemokraattien ministereistä valtiovarainministeri Ernst Wigforss ja puolustusministeri Per Edvin Sköld olivat tiukimmin saksalaisten kauttakulkua vastaan.^[4] Myös monet sosiaalidemokraattien valtiopäiväedustajista vastustivat Saksan vaatimukseen suostumista, kun taas hallituskoalition oikeistopuolueet, puolueisiin kuulumaton ulkoministeri Günther ja yleensä hallituksen politiikkaan puuttumista vältellyt kuningas Kustaa V kannattivat sitä. Yhtenä perusteluna vaatimukseen suostumiselle oli, että Ruotsin tulisi tukea Suomea, jonka tiedettiin liittyvän pian sotaan Saksan rinnalle.^[2][3] Lopulta pääministeri Hansson taivutteli hallituksensa suostumaan väittämällä, että kuningas luopuisi muuten kruunusta.^[3][1] Saksan Tukholman-lähettiläs Wiedin prinssi Viktor viesti samaa kuningas Kustaan kannasta myös Berliiniin.^[4] Historiantutkimus ei ole kyennyt vahvistamaan, uhkasiko Kustaa V todella hallitusta kruunustaluopumisella.^[3][1] Ulkoministeri Günther lähetti jo Saksalle alustavan myöntävän vastauksen, virallisesti Ruotsin päätös vahvistui valtiopäivien äänestyksen jälkeen 25. kesäkuuta.^[2]

Engelbrecht-divisioona kuljetettiin Ruotsin läpi Oslosta Haaparannalle 25. kesäkuuta – 12. heinäkuuta.^[3][1] Yleinen mielipide Ruotsissa tuki hallituksen ratkaisua, sillä Saksan pelättiin muuten hyökkäävän Ruotsiin ja monet halusivat Ruotsin tukevan ainakin Suomen sodankäyntiä Neuvostoliittoa vastaan. Osa ruotsalaisista myös toivoi Saksan voittoa.^[1]