Johannes Oecolampadius

Oecolampadius kävi koulua Weinsbergissä ja Heilbronnissa ja lähti sitten Bolognan yliopistoon opiskelemaan oikeustiedettä, mutta palasi pian takaisin Heidelbergiin ja suuntautui teologian pariin. Hän syventyi myös kreikan ja heprean kieliin. Pappisvihkimyksensä jälkeen hän hoiti pappisvirkaa Weinsbergissä. Hänestä tuli saarnaaja Baselin katedraaliin, ja vuonna 1518 hän väitteli teologian tohtoriksi Baselin yliopistossa, ja vuonna 1520 hän julkaisi kreikan kieliopin. Samana vuonna häntä pyydettiin Augsburgin katedraalin saarnaajaksi. Hän tutustui Martti Lutherin kirjoituksiin, kävi kirjeenvaihtoa Lutherin ja Philipp Melanchthonin kanssa ja aluksi puolusti Lutherin kantaa nimettömässä Canonici indocti -teoksessaan (1519), mutta harjoitti myös ankaraa itsetutkiskelua, joka päättyi siihen, että hän meni luostariin munkiksi. Helmikuussa 1522 hän lähti Creuznachin lähellä sijaitsevaan Ebernburgiin, jossa hän toimi uskonpuhdistuksen oppien opettajana.^[1][2]

Oecolampadius palasi Baseliin marraskuussa 1522 kirkkoherraksi ja vuonna 1523 yliopiston luennoitsijaksi. Luennoidessaan Jesajan kirjasta hän tuomitsi kirkolliset väärinkäytökset, ja julkisessa väittelyssä 20. elokuuta 1523 hän menestyi niin hyvin, että hänestä tuli Ulrich Zwinglin paras apuri, ja hän onnistui vakuuttamaan Baselin viranomaiset jonkinlaisen uskonpuhdistuksen välttämättömyydestä. He sulkivat Baselin luostarit, ja Oecolampadius poisti jumalanpalveluksista joitain taikauskoisiksi katsomiaan tapoja. Hän puolusti julkisesti Lutherin oppia vanhurskauttamisesta yksin uskon kautta, pappien avioliittoa ja käytti saarnastuoliaan uusien oppien levittämiseen.^[1][2]

Baselin viranomaiset suhtautui uskonpuhdistukseen varovasti. Talonpoikaissota ja anabaptismin leviäminen huolestuttivat kaupunkia. Tammikuussa 1528 Oecolampadius ja Zwingli osallistuivat Bernissä käytyyn väittelyyn, joka johti uuden uskon hyväksymiseen kyseisessä kantonissa ja seuraavana vuonna lopulta messun lakkauttamiseen Baselissa. Anabaptistit väittivät Oecolampadiuksen kannattavan näkemyksiään, mutta heidän kanssaan käydyssä väittelyssä hän erosi useimmista heidän kannoistaan.^[1][2]

Oecolampadius ei ollut Lutherin, Zwinglin tai Jean Calvinin kaltainen merkittävä teologi. Hänen näkemyksensä ehtoollisesta edustivat Zwinglin mukaista vertauskuvallista tulkintaa Lutherin reaalipreesens-näkemystä vastaan, ja hän edusti tätä näkökantaa Marburgin uskontokeskustelussa lokakuussa 1529. Hänen mukaansa ehtoollinen oli ennen kaikkea kristittyjen veljeyden merkki.^[1][2]