Johan Bojer

Bojer oli 1900-luvun tuotteliaimpia norjalaisia kirjailijoita. Hänen kuvauksensa tavallisista ihmisistä kuuluvat Norjan kirjallisuuden merkittävimpiin teoksiin.^[1]

Avioliiton ulkopuolella syntynyt Bojer käytti sukunimeä Hansen kasvatti-isänsä kuolemaan asti. Hän kävi ammattikoulun ja sai sotilaskoulutuksen Trondheimin aliupseerikoulussa mutta valitsi kuitenkin ammatikseen toimistotyön ja työskenteli Tobias U. Borthenin tukkukaupassa. Hän luki paljon ja kirjoitti ensimmäiset näytelmänsä, jotka ilmestyivät Fremtidens Haabin jäsenlehdessä.^[1]

Esikoisteos Unge tanker ilmestyi 1893 tekijänimellä Johan K. Hanssen. Hänen ensimmäinen näytelmänsä oli En Moder (Äiti), jonka ensiesitys tapahtui 1894 ja joka ilmestyi kirjana 1895. Esikoisteostaan Bojer ei kelpuuttanut koottuihin teoksiinsa.^[1]

Bojer matkusti 1895 Pariisiin mutta palasi 1896, jolloin ilmestyi hänen ensimmäinen merkittävä romaaninsa Et folketog. Se kuvaa, kuinka puoluepolitiikasta voi tulla elämän ja kuoleman kysymys. Bojer avioitui ja pariskunta muutti ensin Roomaan ja sitten Pariisiin. Hänen romaaninsa Troens Magt käännettiin ranskaksi, ja sen ansiosta hänestä tuli suosittu kirjailija Ranskassa. Hän sai 1908 Prix Langlois -palkinnon. Vuodesta 1914 hän työskenteli Aftenpostenin teatterikriitikkona ja asettui aseumaan Askeriin.^[1]

Näytelmä Kjærlighetens øine (1909) oli menestys Tanskassa, Ruotsissa ja Suomessa, mutta sitä ei esitetty Norjassa. Suuri aateromaani Den store hunger (Suuri nälkä) kuuluu hänen pääteoksiinsa. Se käännettiin monille kielille ja oli menestys Yhdysvalloissakin, jonne Bojer matkusti ensi kerran 1920. Parhaiten aikaa ovat Bojerin tuotannosta kestäneet realistiset eeppiset romaanit Dyrendal (1919), Den siste viking (1921, Viimeinen viikinki), Vor egen stamme (1924) ja Folk ved sjøen (1929). Viimeisen viikingin Bojer nykyaikaisti kielellisesti myöhempiin painoksiin, ja sitä pidetään Norjan 1900-luvun merkittävimpiin kuuluvana romaanina.^[1]

Bojer oli 1920-luvulla kirjailijana suositumpi ulkomailla kuin kotimaasa. Kritiikki Norjassa suhtautui häneen usein viileästi.^[2] Ensimmäinen tutkimus hänestä kirjailijana ilmestyi 1917 Kööpenhaminassa. Hän oli ahkera kirjailija, jolta sairausvuosia lukuun ottamatta ilmestyi kirja joka vuosi.^[1]

Bojer oli Norjan kirjailijaliiton (Den norske Forfatterforening) puheenjohtaja kahteen otteeseen, mutta hän erosi liitosta 1954 vastalauseena sille kuvaukselle, joka hänen puheenjohtajuudestaan annettiin Georg Brochmannin postuumisti ilmestyneessä juhlakirjassa.^[1]

Boijer oli viisi kertaa ehdokkaana Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi.^[3]

Bojerin teoksen Sigurd Braa (1916) pohjalta valmistui 1943 Leif Sindingin ohjaamana elokuva Sangen til livet (Laulu elämälle).^[4]

• Lea-äiti: romaani, suom. Anton Helve. Helsinki: Helsingin uusi kp., 1903.
• Uskon voima: romaani, suomentanut V. Tarkiainen. Porvoo: WSOY, 1907.
• Äiti: 1-näytöksinen näytelmä, suomentanut Onni Savola. Kuopio: U. W. Telén & C:o, 1908. (Näytelmäkirjallisuutta; n:o 100.).
• Suuri nälkä: romaani, suomentanut Eino Kaila. Helsinki: Otava, 1917.
• Viimeinen viikinki, suom. Aino Airamo. Jyväskylä: Gummerus, 1925.
• Uusi temppeli: romaani, Joel Lehtonen. Helsinki: Otava, 1928.

Novelli

• Isän sairaus, antologiassa: Kalajuttuja, toim. Martti Pernaja, suom. Vilho Hokkanen, Helsinki: Tammi 1964 Sarja: Omnibus

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Johan Bojer Wikimedia Commonsissa

• Johan Bojerin teoksia Gutenberg-projektissa
• Johan Bojerin teoksia Internet Archivessa