[go: up one dir, main page]

Jenni Vartiainen

suomalainen laulaja

Jenni Mari Vartiainen (s. 20. maaliskuuta 1983 Kuopio) on suomalainen laulaja ja lauluntekijä. Hän tuli tunnetuksi Popstars-televisio-ohjelmassa vuonna 2002 perustetun Gimmel-yhtyeen jäsenenä.[1][2][3]

Jenni Vartiainen
Jenni Vartiainen esiintymässä heinäkuussa 2017
Jenni Vartiainen esiintymässä heinäkuussa 2017
Henkilötiedot
Syntynyt20. maaliskuuta 1983 (ikä 41)
Ammatti laulaja
Muusikko
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2002–
Tyylilajit pop
Yhtyeet Gimmel (2002–2004)
Levy-yhtiöt Warner Music Finland
Aiheesta muualla
www.jennivartiainen.fi

Jenni Vartiainen on julkaissut yhteensä neljä albumia; Ihmisten edessä (2007), Seili (2010), Terra (2013) ja Monologi (2018). Albumeita on myyty yli 300 000 kappaletta. Vartiainen on saanut uransa aikana yhdeksän Emma-palkintoa. Näin ollen Vartiainen on yksi Suomen menestyneimmistä artisteista.

Vartiaisella on musiikkiliiketoimintaan yritys Jenique Oy.[4]

Gimmel-yhtye julkisuuteen Popstarsin kautta: 2002–2004

muokkaa
Pääartikkeli: Gimmel

Vuoden 2002 keväällä järjestettiin Suomessa Popstars-formaatin mukainen kilpailu, jossa etsittiin suunniteltuun yhtyeeseen sopivia jäseniä. Koelauluihin osallistui 454 nuorta naista. Tuomariston seulan läpäisi 25, ja heistä valittiin lopullinen yhtye. Vartiainen oli yksi jäsenistä nelihenkisenä aloittaneessa, mutta pian trioksi supistuneessa yhtyeessä, joka sai nimekseen Gimmel. Vartiaisen mukaan jäsenten vaikutusmahdollisuudet yhtyeen linjaan olivat vähäiset, mitä hän piti oikeana ratkaisuna.[5] Vartiainen opiskeli yhtyeessä toimimisen ohella psykologiaa avoimessa yliopistossa.[6] Yhtye teki noin kahden vuoden uran aikana kolme albumia. Gimmelin viimeisen konsertin jälkeen Vartiainen ilmoitti lähtevänsä soolouralle.[5]

Sooloura alkaa menestyksekkäästi: 2007–2009

muokkaa

Vartiaisen ensimmäinen single oli ”Tunnoton” keväällä 2007. Syyskuun alussa 2007 julkaistiin toinen single nimeltään ”Ihmisten edessä”, joka voitti Vuoden biisi -Emman. Laulussa lauletaan ”älä sinä muiden katseista välitä, sillä me ollaan yhdessä"” ja kappaleen musiikkivideo käsittelee sitä, miten hankalaa naisparien on ilmaista rakkauttaan julkisesti – Seta ry palkitsi Vartiaisen ja kappaleen sanoittaneen Teemu Brunilan vuonna 2008 Asiallisen tiedon omena -palkinnollaan.[7] ”Ihmisten edessä” -single toi Vartiaiselle kultalevyn vuonna 2008 ja sitä on myyty yli 14 000 kappaletta.[8]

Muutamaa viikkoa ”Ihmisten edessä” -singlen ilmestymisestä ilmestyi samanniminen esikoisalbumi. Suomen virallisella listalla albumi oli korkeimmillaan sijalla kahdeksan.[9] Levyä myytiin vuoden 2008 aikana platinan verran ja sen kokonaismyynti on yli 51 000 kappaletta.[8] Vartiaisen ensimmäinen soolokiertue alkoi heti levynjulkaisun jälkeen. Vartiaisen esikoisalbumille on myönnetty tuplaplatina-arvo eli yli 60 000 myytyä albumia. Albumi ja sen nimikkokappale saivat Emma-palkinnot. Vartiainen poseerasi ensimmäisenä suomalaisena Cosmopolitan-lehden Suomen-version kannessa joulukuussa 2007.[10]

Menestys kasvaa Seilillä: 2010–2012

muokkaa
 
Jenni Vartiainen Ilosaarirockissa 2010.

1. helmikuuta 2010 julkaistiin Suomen singlelistan kärjessä debytoinut[11] ja kultalevyn[8] Vartiaiselle tuonut single ”En haluu kuolla tänä yönä” ja 31. maaliskuuta sen albumi Seili, jonka kappaleita sanoittivat Vartiainen itse, Paula Vesala, Mariska ja Teemu Brunila. Albumilta julkaistiin samana vuonna kolme muuta singleä, ”Nettiin” heinäkuussa, ”Missä muruseni on” elokuussa ja ”Duran Duran” joulukuussa. Vartiainen sai kultalevyn[8] myös ”Missä muruseni on” -singlen myynnistä ja kappale oli Suomen singlelistan kärjessä 11 viikkoa vuoden 2011 puolelle.[12] 20 myydyimmän albumin joukkoon lukeutuvaa Seiliä[13][14] on myyty Suomessa multiplatinan verran, yli 147 000 kappaletta.[8] Vuoden 2011 Emma-gaalassa Vartiainen voitti seitsemän palkintoa: kategorioissa vuoden naissolisti, vuoden live-esiintyjä sekä Seilillä kategorioissa vuoden albumi, vuoden myydyin albumi ja vuoden pop-/rockalbumi sekä kategorioissa vuoden biisi (”En haluu kuolla tänä yönä”) ja vuoden musiikkivideo (”Missä muruseni on”).[15] Toukokuussa Vartiaisen levy-yhtiö ilmoitti, että laulaja julkaisee elokuussa 2011 Seili-albumiin liittyvän DVD:n, jonka Vartiainen kuvasi ja ohjasi yhdessä Jukka Immosen kanssa sekä valokuvakirjan,[16] jonka tekijänä on valokuvaaja Kalle Björklid. [17]

Vartiainen piti Seili-albuminsa päätöskonsertin Suomen Kansallisteatterissa 28. elokuuta 2011 ja jäi samalla pidemmälle tauolle. Konsertti nähtiin myös elokuvateattereissa suorana lähetyksenä 11 paikkakunnalla.[18]

Terra ja Vain elämää: 2013–2015

muokkaa

Vartiaisen kolmas sooloalbumi Terra julkaistiin 4. lokakuuta 2013.[19] Albumin ensimmäinen single ”Junat ja naiset” ilmestyi 16. elokuuta 2013.[19] Lokakuussa 2013 julkaistiin albumin toinen single, ”Selvästi päihtynyt” ja tammikuussa 2014 puolestaan kolmas, ”Suru on kunniavieras”. Singleistä jälkimmäistä käytettiin keväällä 2014 alkaneen suomalaisen Mustat lesket -draamasarjan tunnuskappaleena. Terra on Vartiaisen mukaan kahden edellisen levyn kanssa muodostanut trilogian.

Alkuperäinen Terra oli myynyt kahden päivän aikana tuplaplatinaa (50 000 kappaletta). Sen takia tehtiin levy, jossa oli kolme uutta singleä ja kolme kitaralla soitettua. Yksi uusista singleistä, oli ”Susta enkelit pitävät huolta” joka julkaistiin vuonna 2013. Vuonna 2015 siitä tehtiin uusintaversio: ”Susta enkelit pitävät huolta 2.0” musiikkivideon kera, joka on samalla Mustat lesket -draamasarjan toisen tuotantokauden tunnuskappale.

Vartiainen oli yksi seitsemästä artistista syksyllä 2014 esitetyllä Vain elämää -televisiosarjan kolmannella tuotantokaudella.[20]

Uusi alku hiljaiselon jälkeen: 2017–

muokkaa

Jenni Vartiainen julkaisi parin vuoden hiljaiselon jälkeen uuden singlen Turvasana 18. tammikuuta 2017. Hän palasi takaisin keikkalavoille toukokuussa 2017. 5. heinäkuuta 2017 Jenni julkaisi toisen uuden singlensä Se oikea. Vartiainen kiersi kesän festareilla ja syksyllä konserttisaleja.

Jenni Vartiainen oli yksi Vain elämää -sarjan all stars -kauden artisteista syksyllä 2017.[21] Hän hurmasi yleisöä muun muassa versiollaan Cheekin Keinu-kappaleesta.

Jenni Vartiainen julkaisi uuden singlen Väärään suuntaan 1. helmikuuta 2018. Kappaleen Jenni on sanoittanut itse ja säveltänyt yhdessä Jukka Immosen kanssa. Kappaleen ensiesitys elävänä oli parin päivän päästä julkaisusta Emma-gaalassa. Biisiä mainostetaan erokappaleena ja Vartiainen on kertonut sen olevan uransa henkilökohtaisin, jonka hän on ikinä kirjoittanut. 8. kesäkuuta 2018 Vartiainen julkaisi uuden singlen Voulez-vous.

Vartiaisen uusi albumi Monologi julkaistiin 7. syyskuuta 2018.[22]

Syksyllä 2022 Jenni Vartiainen teki yhteiskiertueen Kaija Koon, Paula Vesalan ja Ellinooran kanssa[23], jonka jälkeen hän viettänyt vain normaalia perhe-elämää New Yorkissa. Vartiainen tekee loppuvuodesta 2023 paluun esiintymislavoille ja julkaisi marraskuussa kappaleen "Lanka".[24]

Muu julkisuus

muokkaa

Maaliskuussa 2008 Vartiainen oli kansikuvassa Cosmopolitan-lehden Meksikon-painoksessa.[25] Vartiainen näytteli nunnaa Sturm und Drang -yhtyeen musiikkivideolla Rising Son. Vartiainen on mukana yhtenä henkilönä Anu ja Anthony Ubaudin kirjoittamassa, Cozy Publishingin vuonna 2017 julkaisemassa kirjassa Suuria unelmia.[26]

Yksityiselämä

muokkaa

Jenni Vartiainen aloitti pianonsoiton viisi- ja poikkihuilunsoiton yhdeksänvuotiaana ja oli Kuopion yhteiskoulun yläasteella musiikkiluokalla. Hän harrasti lisäksi taitoluistelua SM-tasolla 16-vuotiaaksi asti. Ennen laulajanuraansa Vartiainen kävi myös Kuopion musiikkilukiota.[27]

Vartiainen opiskeli Gimmel-yhtyeessä toimimisen ohella psykologiaa avoimessa yliopistossa.[28] Jenni Vartiainen on valmistunut ammattikorkeakoulusta laulunopettajaksi.[29]

Jenni Vartiainen oli avoliitossa tuottaja Jukka Immosen kanssa, mutta suhde päättyi eroon vuonna 2014.[30] Vartiaisella on kaksi lasta, joista ensimmäinen syntyi lokakuussa 2019[31] ja toinen tammikuussa 2022.[32]

Diskografia

muokkaa

Studioalbumit

muokkaa

Kokoelma-albumit

muokkaa

Palkinnot

muokkaa
  • Stara.fi: Miss Pop 2003
  • Radio Gaala: Vuoden tulokas 2007
  • Stara.fi: Miss Pop 2007
  • Rumba: Vuoden 2007 kotimainen artisti
  • Rumba: Vuoden 2007 tulokas
  • Emma-gaala 2008: Vuoden debyytti-albumi 2007 Ihmisten edessä[33]
  • Emma-gaala 2008: Vuoden biisi 2007 ”Ihmisten edessä” (säv. ja san. Teemu Brunila)[33]
  • Seta ry:n Asiallisen tiedon omena 2008 kappaleesta "Ihmisten edessä"[7][34]
  • Stara.fi: Miss Pop 2008
  • Radio Gaala 2010: Vuoden kotimainen radiobiisi ("En haluu kuolla tänä yönä"), vuoden kotimainen artisti
  • Iskelmä Gaala 2011: Vuoden iskelmä ("Missä muruseni on")[35]
  • Emma-gaala 2011:[15][16] Vuoden naissolisti, vuoden albumi (Seili), vuoden pop-rock-albumi (Seili), vuoden biisi (”En haluu kuolla tänä yönä”), vuoden video (”Missä muruseni on”), vuoden live-esiintyjä (luovutettiin ehdokkuuksia julkistettaessa joulukuussa 2010),[16] vuoden myydyin albumi (Seili)
  • Suomen Musiikkikustantajat: Vuoden biisi 2018 (”Turvasana”)[36]

Lähteet

muokkaa
  1. JENNI VARTIAINEN Anna. 26.9.2012. Otavamedia. Viitattu 25.8.2013.
  2. Jenni Vartiainen Musiikkituottajat – IFPI Finland. Arkistoitu 8.7.2015. Viitattu 25.8.2013.
  3. Vartiaisen sijoitus eniten levyjä Suomessa myyneiden artistien keskuudessa on laskettu yhteen kaikista alla olevista listoista:
  4. https://www.kauppalehti.fi/uutiset/jenni-vartiaisen-yhtio-on-vauras-ja-tekee-hyvaa-tulosta/9e97dfb9-02d7-43e3-a6d4-b749c66835c1
  5. a b Gimmel-teinistä kaunottareksi Iltalehti. 31.3.2010. Alma Media. Viitattu 25.8.2013.
  6. Rinne, Jaana: Jenni Vartiainen: tyttöbändin ex City-lehti nro 19/2007. Viitattu 21.2.2012.
  7. a b Seta palkitsi Jenni Vartiaisen ja Teemu Brunilan Helsingin Sanomat. 28.6.2008. Sanoma News. Viitattu 6.6.2011.
  8. a b c d e Tilastot – Jenni Vartiainen Musiikkituottajat – IFPI Finland. Arkistoitu 29.4.2011. Viitattu 6.6.2011.
  9. Jenni Vartiainen: Ihmisten edessä Musiikkituottajat – IFPI Finland. Arkistoitu 29.5.2019. Viitattu 6.6.2011.
  10. Jenni Vartiainen Cosmopolitanin kanteen Helsingin Sanomat. 30.11.2007. Viitattu 10.5.2008.
  11. Jenni Vartiainen: En Haluu Kuolla Tänä Yönä Musiikkituottajat – IFPI Finland. Arkistoitu 5.9.2011. Viitattu 6.6.2011.
  12. Jenni Vartiainen: Missä Muruseni On Musiikkituottajat – IFPI Finland. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 6.6.2011.
  13. Kaikkien aikojen myydyimmät kotimaiset albumit Musiikkituottajat – IFPI Finland. Viitattu 6.6.2011.
  14. Kaikkien aikojen myydyimmät ulkomaiset albumit Musiikkituottajat – IFPI Finland. Arkistoitu 24.2.2009. Viitattu 6.6.2011.
  15. a b EMMA-GAALA '11 – Voittajat emmagaala.fi, Musiikkituottajat – IFPI Finland. Arkistoitu 20.7.2011. Viitattu 28.2.2011.
  16. a b c . Elokuussa 2011 julkaistiin myös valokuvakirja, 12.5.2011. Warner Music Finland. Arkistoitu 13.5.2011. Viitattu 6.6.2011.
  17. Jenni Vartiainen - Tomuisella tiellä bjorklid.net. Arkistoitu 21.1.2013. Viitattu 27.7.2011.
  18. Jenni Vartiainen: Seili-päätöskonsertti Finnkino. Arkistoitu 27.7.2011. Viitattu 30. elokuuta 2011.
  19. a b Jenni Vartiaiselta uusi albumi lokakuussa warnermusic.fi. Arkistoitu 15.8.2013. Viitattu 8.8.2013.
  20. Vain elämää -tähdet valittu: Toni Wirtanen lähtee brutalisoimaan Jenni Vartiaista
  21. Vain elämää palaa Satulinnaan! Uuden kauden tähdet julki: Cheek, Sanni, Jari Sillanpää...
  22. Jenni Vartiainen paljasti tulevan albuminsa vaikuttavan kannen: "Tätä on odotettu" Iskelmä. 7.8.2018. Bauer Media. Viitattu 7.8.2018.
  23. Vedenpää, Ville; Mankkinen, Jussi: Mestarit Areenalla tekee paluun, mutta nyt esiintyy uusi naiskokoonpano – "Tämä on ainutlaatuinen tilaisuus yhdistää eri sukupolvia musiikillisesti" Yle Uutiset. 28.3.2022. Viitattu 21.10.2022.
  24. Jenni Vartiainen tekee paluun www.iltalehti.fi. Viitattu 1.11.2023.
  25. Jenni Vartiainen Meksikon Cosmopolitanin kanteen Kaista. 29.2.2008. Plaza.fi. Arkistoitu 4.4.2008. Viitattu 10.5.2008.
  26. Osallistava valinta -- Suuria unelmia osva.btj.fi. Arkistoitu 3.9.2017. Viitattu 30.5.2017.
  27. Jenni Vartiainen lehdessä: Ulkonäköpaineita on ollut 24.2.2010. MTV3. Viitattu 25.8.2013.
  28. Jenni Vartiainen
  29. Jenni Vartiainen valmistui ammattikorkeakoulusta - katso hehkeä valmistujaiskuva
  30. Seiska: Jenni Vartiainen erosi miehestään
  31. Jenni Vartiainen sai esikoislapsensa: ”Hän on täällä terveenä ja täydellisenä” is.fi. 6.10.2019. Viitattu 6.10.2019.
  32. Iida Kantola: Jenni Vartiaisen lapsi syntyi – herkkä kuva julki Ilta-Sanomat. 12.1.2022. Viitattu 12.1.2022.
  33. a b http://www.emmagaala.fi/voittajat.html (Arkistoitu – Internet Archive)
  34. Seta palkitsi Jenni Vartiaisen ja Teemu Brunilan Helsingin Sanomat. 28.6.2008. Viitattu 29.6.2008.
  35. Iskelmä Gaala 2011 Iskelmä. Arkistoitu 25.3.2012. Viitattu 13.2.2011.
  36. Musiikkikustantajien palkinnot jaettiin viidennen kerran! musiikkikustantajat.fi. Viitattu 9.10.2018.

Aiheesta muualla

muokkaa