[go: up one dir, main page]

Jakuutit

turkkilainen kansa Siperiassa

Jakuutit eli sahat (jakuutiksi сахалар, sahalar) ovat turkkilais-tataarilainen kansa Itä-Siperiassa Sahan (ent. Jakutian) tasavallassa. Jakuutteja on yhteensä noin 450 000. Jakuutit muodostavat 45,5 prosenttia tasavallan väestöstä ja ovat näin suurin etninen ryhmä tasavallassa. Jonkin verran jakuutteja asuu myös Sahan naapurialueilla, muun muassa Evenkiassa. Idässä jakuuttien asuinalue ulottuu Ohotanmerelle.[1] He puhuvat turkkilais-tataarilaiseen ryhmään kuuluvaa jakuuttia. Jonkin verran sekoittumista samalla alueella asuvien venäläisten ja evenkien kanssa on tapahtunut, mutta yleensä jakuuttien kanssa avioituneet jakuuttilaistuvat.[1] Uskonnoltaan jakuutit ovat ortodokseja, mutta heillä on säilynyt paljon piirteitä ja tapoja omasta uskonnostaan.[1]

Jakuutit
Väkiluku 470 000
Asuinalueet Saha, Evenkia (Venäjä)
Kielet jakuutti
Uskonnot ortodoksisuus, šamanismi

Elinkeinot

muokkaa
 
Jakuuttien kansallistanssi Ohuoxaj

Jakuuttien perinteisiä elinkeinoja ovat asuma-alueensa pohjoisosassa poronhoito, metsästys ja kalastus,[1][2] etelässä lisäksi maanviljelys ja nautakarja- ja hevostalous.[1] Jakuutit on myös tunnettu taitavina kauppiaina.[1] Näiden perinteisten elinkeinojen lisäksi noin 30 % jakuuteista saa nykyisin elantonsa teollisuudesta, kaupasta ja hallinnosta.[2]

Alueellinen sijoittuminen

muokkaa
Jakuutit eräillä alueilla
Alue Määrä Prosenttia
alueen
väestöstä
Tieto vuodelta
Sahan tasavalta 432 290 45,539 2002
Habarovskin aluepiiri* 1 454 0,101 2002
Moskovan kaupunkialue 1 448 0,014 2002
Irkutskin alue** 992 0,038 2002
Evenkia 991 5,600 2002
Pietarin kaupunkialue 847 0,019 2002
Primorjen aluepiiri 703 0,034 2002
Novosibirskin alue 473 0,018 2002
Magadanin alue 469 0,257 2002
Krasnojarskin aluepiiri 332 0,011 2002
Amurin alue 314 0,035 2002
Burjatia 283 0,029 2002
Sverdlovskin alue 277 0,006 2002
Moskovan alue 242 0,004 2002
Tšitan alue*** 206 0,019 2002
Altain aluepiiri 145 0,006 2002
Tomskin alue 128 0,012 2002
Sahalinin alue 120 0,022 2002
Krasnodarin aluepiiri 114 0,002 2002
Venäjän federaatio yhteensä[3] 443 852 0,306 2002
Ukraina[4] 304 0,001 2001

* Sisältää Juutalaisten autonomisen alueen
** Sisältää Ust-Ordan Burjatian autonomisen piirikunnan
*** Sisältää Agin-Burjatian autonomisen piirikunnan

Historia

muokkaa

Jakuuttien esi-isät saapuivat Sahan alueelle 900-luvulla Sajanin vuoristosta. Uusilla asuinsijoillaan he sekoittuivat pohjoisten alkuperäiskansojen kanssa ja niin syntyi nykyinen jakuuttikansa. Ensimmäinen kirjallinen maininta jakuuteista on vuodelta 1620, jolloin tataarit ilmoittivat heidät veronalaisikseen.[1] Ensimmäinen venäläisten valloitusretki jakuuttien asuinalueelle tapahtui 1632, mutta vasta 1800-luvulla alue tuli kiinteämmin Venäjän yhteyteen. Jakuutteja alettiin käännyttää ortodoksikristityiksi 1600-luvulla, mutta he ovat säilyttäneet monia šamanistisia piirteitä. Jakuutteja oli 1930-luvun alussa noin 250 000.[1]

Genetiikka

muokkaa

Jakuuttimiehet kuuluvat pääosin haploryhmään N. 86,2 prosenttia heistä kuuluu sen alaryhmään N1c ja 3,8 prosenttia kuuluu alaryhmään N1b-P43. Heidän muita haploryhmiään ovat muun muassa C-M217 (4,9%) ja R1a (3,5 %). Mitokondrion DNA:n yleisimmät haploryhmät ovat C (43,6 %) ja D (29,4 %).[5]

Lähteet

muokkaa
  1. a b c d e f g h Iso tietosanakirja 5, s. 533. Helsinki: Otava, 1933.
  2. a b Ahola V, Kuhlman I. ja Luotio J. (toim.): Tietojätti 2000, s. 318. (Tietosanakirja A–Ö) Helsinki: Gummerus, 1999.
  3. Venäjän vuoden 2002 väestönlaskenta (2002 All-Russia Population Census) (4.2. Venäjän federaation osien kansallisuusjakauma (4.2. National composition for regions of the Russian Federation)) Federal State Statistics Service. Arkistoitu 17.2.2007. Viitattu 24.1.2008. (venäjäksi) (englanniksi)
  4. Ukrainan vuoden 2001 väestönlaskenta (Arkistoitu – Internet Archive)
  5. Tambets, Kristiina et al: Genes reveal traces of common recent demographic history for most of the Uralic-speaking populations. Genome Biology, 2018, 19. vsk, nro 1. PubMed:30241495 doi:10.1186/s13059-018-1522-1 ISSN 1474-760X Artikkelin verkkoversio. (englanti)

Aiheesta muualla

muokkaa