Itä-Pasila
Itä-Pasila (ruots. Östra Böle) on Helsingin Pasilan kaupunginosaan kuuluva osa-alue. 1970-luvulla entisen Mäkelän pienteollisuus- ja varastoalueen tilalle rakennetussa Itä-Pasilassa on paitsi asuntoja myös paljon virasto- ja toimistotaloja. Alueen väkiluku on noin 3 650.[1]
| Itä-Pasila | |
|---|---|
| Östra Böle | |
 Asemapäällikönkatu |
|
| Kaupunki | Helsinki |
| Suurpiiri | Keskinen suurpiiri |
| Kaupunginosa nro | 17 (osa-alue 173) |
| Väkiluku | 3 656[1] (31.12.2022) |
| Osa-alueet | osa-alue Pasilan kaupunginosassa |
| Postinumero(t) | 00520 |
| Lähialueet | Keski-Pasila, Kumpula, Käpylä, Pohjois-Pasila, Vallila |
Itä-Pasila on liikenneratkaisultaan samantapainen kuin Merihaka: jalankulku on omalla betonikannella katuverkon yläpuolella. Sitä on kutsuttu Euroopan suurimmaksi kaksitasojärjestelmäiseksi asuinalueeksi.[2] Alue on tiiviisti rakennettu, ja rakennuskannassa on myös tornitaloja. Itä-Pasilaa ei kuitenkaan voi tiiviydeltään verrata kantakaupungin umpikortteleihin. Itäpuolella aluetta sivuaa vilkasliikenteinen Mäkelänkatu. Sen varrella ei Itä-Pasilan kohdalla ole rakennuksia, vaan katua reunustaa sitä huomattavasti korkeammalle pengerretty puisto.
Historia
muokkaaItä-Pasilaa alettiin suunnitella 1960-luvun lopulla, kun voimakas muuttoliike Helsinkiin loi tarvetta uusille asuinnoille ja työpaikoille. Lähiön sijaan Pasilasta haluttiin kantakaupungin jatke, ”sekundaari-city”, joka olisi suorakulmaiseen ruutukaavaan perustuvaa tiivistä kompaktikaupunkia. Ensimmäinen suunnitelma, jossa Itä-Pasila oli enemmän työpaikkakaupunginosa kuin asuinalue, valmistui vuonna 1967. Alueen läpi suunniteltiin nelikaistaista moottoritietä, joka olisi yhdistänyt läntiset ja itäiset valtaväylät. Varaus moottoritielle säilytettiin Radanrakentajanpuiston kohdalla. Jalankulkijoille suunniteltiin liukuportaita ja liikkuvia jalkakäytäviä. Suunnittelua ohjasivat tehokkuusjattelu, tekninen kehitys ja teollinen rakentaminen.[2]
Itä-Pasilan asemakaava laadittiin Reijo Jallinojan Teknillisessä korkeakoulussa laatiman diplomityön pohjalta,[3] ja myöhemmin Jallinoja itse johti Helsingin kaupunkisuunnitteluviraston projektipäällikkönä alueen kaavoitusta.[4] Asemakaava valmistui vuonna 1972.[2] Asemakaavassa määrätään muun muassa, että rakennuksen ikkunoita sisältävän päädyn saa rakentaa enintään 30 metrin ja ikkunattoman päädyn enintään 12 metrin päähän asuinrakennuksesta[5]. Jallinoja on korostanut pitäneensä tärkeänä sitä, että aluetta ympäröivät vihervyöhykkeet.[2]
»”Kokonaisuudesta tuli mielestäni onnistunut. Liikenteen osalta alue rakennettiin juuri sellaiseksi, kuin se oli alun perin ajateltu. Myös megastruktuurimalli onnistui kohtalaisen hyvin.[a]»
(Arkkitehti Reijo Jallinoja[2])
Alkuperäisestä suunnitelmasta jouduttiin kuitenkin karsimaan monet vapaamuotoiset julkiset tilat, joita alueen betonirakenteiden sisään oli suunniteltu toimisto-ja asuintilojen lisäksi.[3] Kustannussyistä rakennuksista tuli alkuperäistä suunnitelmaa harmaampia ja tasapäisempiä, ja etenkin toimistotaloista tuli aiottua suurempia. Rakennuksia on luonnehdittu betonibrutalistisiksi.[6]
Itä-Pasilan asuntorakentaminen tapahtui vuosina 1974–1978, jolloin alueella aikaisemmin olleet puiset varastorakennukset purettiin. Tilalle rakennettiin erikorkuisia betonielementtitaloja. Alueelle muutti monia Helsingin keskustassa sijainneita yrityksiä ja virastoja, minkä on arveltu säästäneen keskustan vanhaa kaupunkirakennetta purkamiselta.[6] Ensimmäiset asukkaat muuttivat Itä-Pasilaan maaliskuussa 1974.[2] Alue sai huonon vastaanoton.[2][6][7] Arvostelua herättivät muun muassa arkkitehtuurin laatu ja rakennusten mittakaava.[2] Itä-Pasilaan ei muodostunut toivottua suurkaupunki-ilmapiiriä, vaan iltaisin ja viikonloppuisin se koettiin ”melko autioksi virastokeskittymäksi”.[6] Toisaalta lasten koettiin olleen turvassa autovapaalla kävelykannella.[2] Reijo Jallinoja loi sittemmin asemakaavan myös Länsi-Pasilalle, jonka rakennuksista tuli Itä-Pasilaa matalampia.[2]
Itä-Pasilan vanhoista rakennuksista jäi jäljelle vain vanha asemarakennus, joka siirrettiin lähelle toiseen paikkaan Rauhanasemaksi, sekä yksi VR:n henkilökunnan asuintalo, joka säilyi alueella vielä useita vuosia myöhemmin. 2000-luvulla lukuisia taloja on peruskorjattu. Joistakin taloista on löytynyt laajoja kosteusvaurioita rakentamisen heikon laadun vuoksi. Muutamia asuntotaloja on myös maalattu uuden värisiksi.
Rakennuksia
muokkaaItä-Pasilassa sijaitsee useita tärkeitä virastoja ja laitoksia, kuten Messukeskus, Helsingin pääkirjasto, Väylävirasto, Maanmittauslaitos, Uudenmaan elinkeino-, liikenne- ja ympäristökeskus ja HSL. Alueella on myös usean järjestön, kuten Akavan, Tekniikan akateemisten ja Insinööriliiton, toimistot. Kouluja alueella ovat Business College Helsinki ja Haaga-Helia ammattikorkeakoulu. Itä-Pasilan näkyvin maamerkki on Elisan linkkitorni.
Suomen Messut -osuuskunta aloitti muuton Mannerheimintien messuhalleilta Pasilaan tammikuun alussa 1975. Laajentuminen entisellä paikalla ei ollut enää mahdollista, joten oli muutettava Pasilaan. Ensimmäisten hallien kokonaispinta-ala oli 34 000 m2 ja ne saivat nimet J.K. Paasikiven halli ja U.K. Kekkosen halli. Ensimmäinen näyttely Pasilassa, Vene –75, avautui 6. helmikuuta 1975. Kaarlo Leppäsen suunnittelema Helsingin pääkirjasto avattiin Itä-Pasilassa 22. joulukuuta 1986.
Liikenne
muokkaaAlueen länsilaidalla Keski-Pasilan puolella sijaitsee Pasilan rautatieasema. Asemalta kulkee useita poikittaisliikenteen bussi- ja raitiolinjoja. Mäkelänkadulta alueen itälaidalta kulkee myös tiheästi busseja keskustaan. Raitiotien ensimmäinen vaihe Itä-Pasilan läpi Pasilan rautatieasemalle valmistui vuonna 1976. Aluksi sinne liikennöi Kauppatorilta linja 2. Rataa jatkettiin Pasilansillan yli Länsi-Pasilaan ja yhä Nordenskiöldinkadulle vuonna 1985, jolloin siitä muodostettiin lopulta vuonna 2017 purettu rengaslinja 7. Vuodesta 2008 lähtien alueella on liikennöinyt myös raitiolinja 9, joka kulkee Ilmalasta Pasilan aseman kautta Jätkäsaareen. Vuonna 2024 alueella alkoi liikennöidä myös Kalasatama–Pasila-raitiotie.
Katso myös
muokkaaHuomioita
muokkaa- ↑ Megastruktuurilla viitataan 1950-luvulla syntyneeseen ideaan futuristisesta arkkitehtuurista, jossa korttelit, rakennelmat, kulkuväylät ja muu kaupunkiin kuuluva nivoutuvat osaksi yhtenäistä kokonaisuutta.
Lähteet
muokkaa- ↑ a b Helsingin väestön ennakollinen ikärakenne neljännesvuosittain ja alueittain alken 31.12.2015 Helsingin seudun avoimet tilastotietokannat. 2022. Viitattu 7.5.2022.
- ↑ a b c d e f g h i j Rantanen, Miska: Paluu tulevaisuuteen Helsingin Sanomat. 29.1.2024. Viitattu 29.1.2024.
- ↑ a b Oiva Turpeinen, Timo Herranen, Kai Hoffman: Helsingin historia vuodesta 1945, 1. osa, s. 196. Helsingin kaupunki, 1997. ISBN 951-772-920-0
- ↑ Rakennustaiteen valtionpalkinto arkkitehti Reijo Jallinojalle 23.9.2005. Opetus- ja kulttuuriministeriö. Arkistoitu 4.3.2016. Viitattu 18.1.2013.
- ↑ Takala, Sami: Purkaminen | Itä-Pasilan asukas mittasi laserilla, miten lähelle uutta taloa sovitetaan – Tulos kauhistutti Helsingin Sanomat. 21.10.2022. Viitattu 24.10.2022.
- ↑ a b c d Hägg, Niina; Marjomaa, Ulpu; Pakarinen, Ida & Pääkkönen, Leo: Itä-Pasila – kaupunkia kahdessa tasossa 29.4.2022. Helsingin kaupunki. Viitattu 1.7.2024.
- ↑ Mustonen, Pertti & Rytilä, Pekka: Kaupunkiratakirja 2002 : Helsinki - Huopalahti - Leppävaara, s. 164–165. Helsingin kaupunki, Espoon kaupunki, Ratahallintokeskus, 2002. ISBN 951-718-876-5
Aiheesta muualla
muokkaaKuvia tai muita tiedostoja aiheesta Itä-Pasila Wikimedia Commonsissa