Honorius III

19 kardinaalia kokoontui 18. heinäkuuta 1216 Innocentius III:n kuolinkaupunkiin Perugiaan tarkoituksenaan valita uusi paavi. Vaikeudet Italiassa, tataarien uhka ja skisman pelko katolisessa kirkossa saivat kardinaalit sopimaan paavin valinnasta kompromissilla. Kardinaalit Ugolino Ostialainen (myöhemmin paavi Gregorius IX) ja Guido Praenestelainen saivat vallan nimittää uusi paavi. He valitsivat Cencio Savellin, joka otti vastaan aseman vastahankaisesti. Hänet vihittiin paaviksi Perugiassa 24. heinäkuuta ja kruunattiin Roomassa 31. elokuuta. Lateraanin hän otti hallintaansa 3. syyskuuta. Roomalaiset olivat iloisia Honoriuksen valinnasta, koska tämä oli itse roomalainen ja koska tämä oli lempeydellään voittanut ihmisten sydämet puolelleen.

Kuuluisan edeltäjänsä Innocentius III:n tapaan Honorius keskittyi kahteen asiaan: Pyhän maan takaisin valtaamiseen viidennellä ristiretkellä ja hengellisiin uudistuksiin kirkon sisällä. Toisin kuin edeltäjänsä Honorius pyrki päämääriin lempeydellä voiman sijaan.

Neljäs lateraanikonsiili hyväksyi viidennen ristiretken vuonna 1215 ja Honorius aloitti valmistelut ristiretken aloittamiseksi vuonna 1217. Kerätäkseen varoja projektiin paavin ja kardinaalien oli maksettava kymmenys tuloistaan ja muiden kirkon työntekijöiden kahdeskymmenesosa tuloistaan kirkolle. Vaikka näin kerättiin huomattava summa rahaa se ei riittänyt ristiretkeen, jollaista Honorius oli suunnitellut.

Honorius tiesi, että vain yhdellä henkilöllä Euroopassa pystyisi valtaamaan Pyhän maan takaisin, ja tämä henkilö oli hänen entinen oppilaansa, Saksan Fredrik II. Fredrik oli monien muiden hallitsijoiden tapaan vannonut lähtevänsä ristiretkelle vuonna 1217, mutta hän viivytteli, joten Honoriuksen täytyi lykätä ristiretkelle lähdön päivää useita kertoja. Vuonna 1220 Fredrik valittiin Pyhän saksalais-roomalaisen keisarikunnan keisariksi ja 22. marraskuuta 1220 paavi kruunasi hänet. Kruunauksen ehtona oli lupaus osallistua viidennelle ristiretkelle, jota lupausta Fredrik ei koskaan pitänyt.^[2] Honoriuksen toistuvista pyynnöistä huolimatta Fredrik viivytteli yhä ja sotaretki Egyptiin epäonnistui ja Damietta menetettiin 8. syyskuuta 1221.

Useimmat eurooppalaiset hallitsijat kävivät omia sotiaan eivätkä voineet lähteä maasta. Unkarin Andreas II ja joukko risteretkeläisiä ala-Reinistä lähtivät lopulta Pyhään maahan ja valtasivat Damiettan sekä joitain muita paikkoja Egyptissä. Kristittyjen epäyhtenäisyys ja kilpailu johtajien ja paavin lähettilään Pelagiuksen kesken johtivat kuitenkin retken epäonnistumiseen.

Lopulta sovittiin, että Fredrik lähtee ristiretkelle 24. kesäkuuta ja Honorius järjesti tämän avioliiton Jerusalemin kuningaskunnan perijättären, Jolandan (Isabella), kanssa, jotta Fredrik olisi sitoutunut suunnitelmaan. San Germanon sopimus salli kuitenkin vielä kahden vuoden lykkäyksen.

Fredrik valmistautui huolella ristiretkeen, mutta Honorius kuoli kesken valmistelujen 18. maaliskuuta 1227. Honoriuksen tavoite oli kuitenkin liian kunnianhimoinen: pyhän maan vapauttamisen lisäksi hän pyrki tukahduttamaan harhaoppisuuden Etelä-Ranskassa, kävi uskonsotaa Iberian niemimaalla, levitti kristinuskoa Itämeren rannoilla ja tuki Konstantinopolin Latinalaista keisarikuntaa.

• Jussi Hanska: Kristuksen sijaiset maan päällä? (Paaviuden historiaa apostoli Paavalista Johannes Paavali toiseen) Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, Vammala 2005. ISBN 951-746-719-2

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Honorius III Wikimedia Commonsissa