Harri Kaasalainen

Harri Kaasalainen (29. marraskuuta 1930 Käkisalmi – 11. elokuuta 1967 Helsinki)^[1] oli suomalainen runoilija.

Kaasalainen syntyi Karjalan kannaksen Käkisalmella. Vanhemmat Johannes Matinpoika Kaasalainen ja Liisa os. Musakka. Molemmat heistä olivat syntyisin Viipurin läänin Pyhäjärveltä. Äiti ja Harrin molemmat veljet kuolivat jatkosodan aikana, isä heti sodan jälkeen vuonna 1946.^lähde?[2]

Lauri Viidan perinteitä aluksi seuranneen Kaasalaisen parhaimmaksi teokseksi on arvioitu hänen viimeistä runokokoelmaansa Nootti. Alkuperäiseltä ammatiltaan Kaasalainen oli kenkäkaupan myyjä ja kauppaedustaja.

Harri Kaasalainen toimi Pirkkalaiskirjailijoiden sihteerinä 1953–1965 ja oli Suomen kirjailijaliiton johtokunnan jäsen 1960–1966. Hän työskenteli Kustannus Oy Lehmuksen kirjallisena johtajana 1961–1963 ja sen jälkeen Yleisradion dramaturgina 1963–1967. Yleisradiossa hänen esimeiehenään teatteriosastolla oli aluksi Olavi Paavolainen, kirjailija, jota hän ihaili ^[2] ja jonka nimiin rekisteröidyllä pistoolilla hän myöhemmin ampui itsensä ^[2]

Harri Kaasalainen kokosi myös monia kaskukokoelmia, esimerkiksi 1965 yhdessä Pekka Lounelan kanssa toimittamansa evakkokaskukokoelman Ilo pintaa vaik syvän märkänis.

Kaasalainen teki itsemurhan ampumalla. Hänen entinen vaimonsa Marjukka oli päätynyt samaan ratkaisuun kolme vuotta aiemmin. ^[3] Liitto oli lapseton ja oli ajautunut asumuseroon ennen vaimon kuolemaa.^[2] Kaasalainen on haudattu Mouhijärven kirkolle.