George Bernard Shaw

Shaw oli vanhempiensa kolmesta lapsesta nuorin ja ainoa poika. Hänen vanhempansa edustivat Irlannin köyhtynyttä yläluokkaa. Isä oli ensin virkamies ja sitten viljakauppias.^[3]

Shaw ei juuri käynyt kouluja, vaan hän sai kotiopetusta pappissukulaiseltaan. Jo 16-vuotiaana hän aloitti työelämässä menemällä toimistotöihin, joilla hän elätti itsensä.^[3]

Shaw oli monin tavoin vastakohtien ihminen. Hän oli samanaikaisesti taiteellinen ja laskelmoiva, saita ja tuhlaavainen sekä epäluuloinen kyynikko mutta oikeaksi katsomien aatteiden sitkeä puolustaja. Hän piti kouluja ja yliopistoja vastenmielisinä koko elämänsä ajan, sillä hän piti niitä kaavamaisen ajattelun levittäjinä. Hän oli kuitenkin intohimoinen itseopiskelija, ahkera kirjoittaja ja terävä kriitikko.^[4]

Shaw meni naimisiin Charlotte Payne-Townshendin kanssa vuonna 1898. Solmiessaan avioliiton he olivat jo 40-vuotiaita. 1930-luvulla pariskunta matkusteli ahkerasti ja kävi Amerikassa, Uudessa-Seelannissa, Etelä-Afrikassa ja Japanissa.^[5] Charlotte eli selibaatissa, sillä hän piti vastenmielisinä ajatusta seksuaalisesta kanssakäymisestä ja synnytyksestä.^[6]

Shaw kirjoitti sanan rakkaus lainausmerkkeihin, koska sukupuolten väliset suhteet tarkoittivat hänelle sukupuolten taistelua ja usein molempien osapuolten tyytymättömyyttä. Hänellä oli useita enemmän tai vähemmän platonisia rakkaussuhteita esimerkiksi näyttelijättäriin Ellen Terryyn ja mrs. Patrick Campbelliin.^[4]

 

Shaw aloitti uransa lehtikirjoituksilla, muun muassa musiikkiarvosteluilla vuonna 1885.^[7][4]

Shaw’n ensimmäinen julkaistavaksi hyväksytty romaani oli The Unsocial Socialist, joka ilmestyi jatkokertomuksena vuonna 1884 ja kirjana 1887. Tätä ennen hän oli jo kirjoittanut kolme romaania, jotka ilmestyivät niin ikään jatkokertomuksina 1885–1888. Varhaisin säilynyt romaani Immaturity julkaistiin vasta 1930, yli 50 vuotta kirjoittamisensa jälkeen.^[8] Ensimmäinen menestys oli näytelmä Candida (1898).

Ensimmäiseen maailmansotaan asti Shaw kirjoitti lähinnä komedioita. Sodan jälkeen hän tuotti vakavampaa draamaa. Myöhemmin Shaw jakoi näytelmänsä ”miellyttäviksi ja epämiellyttäviksi”. Epämiellyttävien näytelmien tarkoitus oli pakottaa katsoja kohtaamaan epämiellyttäviä asioita, kuten porvariston harjoittamaa köyhien riistoa, asuntojen kurjuutta ja ilotalojen pitämistä. ”Miellyttävissä” näytelmissään Shaw hyökkäsi isänmaallisuutta, sotasankareiden palvontaa ja romanttisten sankareiden ihailua vastaan. Shaw halveksi ”hauskoja” näytelmiä, joissa pyrittiin vain hauskuuttamiseen, sekä näennäistä aatedraamaa.^[4]

Näytelmissään Shaw käsitteli ajankohtaisia teemoja ironian ja paradoksien keinoin. Monet hänen sukkeluutensa elävät irrallisina sitaatteina: ”Ne, jotka osaavat, tekevät. Ne jotka eivät osaa, opettavat.”^[7] Shaw oli mestarillinen dialogien kirjoittaja ja hän piti dialogia koko draaman keskeisimpänä osana. Lisäksi hän osasi maustaa sen omaperäisellä ”shawmaisella” huumorilla, joka lievensi katsojan ärtymystä näytelmän perussanoman epämiellyttävyyttä kohtaan.

Shaw ja Arabian Lawrencena tunnettu T. E. Lawrence tutustuivat ja ystävystyivät 1920-luvulla. Shaw kirjoitti myöhemmin näytelmän Too True to Be Good (1932), jonka päähenkilö parodioi Lawrencea.^[9] Toisaalta Lawrence käytti myöhemmin valenimeä Shaw.^[10] Shaw’n tuttavia olivat myös Albert Einstein, Mahatma Gandhi, Rabindranath Tagore ja Josif Stalin.^[4]

Shaw’n nuoruuden aatteet olivat omaperäisiä, kuten vastenmielisyys koulujen kaavamaisuutta kohtaan. Hänen varhaiseen näytelmäänsä sisältyvät vuorosanat kuvaavat hänen ajatuksiaan: ”Älä koskaan omaksu muiden mielipiteitä.” ja ”Tee tehokkuudesta ainoa tavoitteesi.”^[4]

Shaw oli poliittisesti sosialisti ja yksi Fabian Societyn tunnetuimmista jäsenistä.^[11] Vuonna 1893 hän osallistui uuden työväenpuolueen puolueohjelman kirjoittamiseen.^[7] Shaw kannatti yksityisestä maanomistuksesta luopumista, vaalijärjestelmän uusimista ja englannin oikeinkirjoituksen yksinkertaistamista.^[7] Kenties isänsä alkoholismin takia Shaw oli täysin raitis.^[7] Shaw oli yksi niistä lännen intellektuelleista, jotka tukivat Stalinin asettamaa Terijoen hallitusta ja talvisotaa Suomea vastaan.^[12] Shaw oli kiinnostunut positiivisesta eugeniikasta ja kannatti sosiaalidarvinismia.^[13][14] Hän oli antisemitisti.^[15]

Shaw käytti filosofiassaan käsitteitä elämän voima ja luova kehitys. Elämän voima ilmenee hänen mielestään ennen kaikkea naisissa, ja se on luonnon hidasta kulkua säätelevä tekijä. Yli-ihminen voi Shaw’n mielestä voittaa (ylittää) luonnon kehityskulun.^[4]

• Ihminen ja yli-ihminen. Komedia ja filosofia. (Man and Superman', 1902–1903). Helsinki: Otava, 1906.
• Candida. (Candida, 1898.) Helsinki: Otava, 1909.
• Herra Byronin ammatti. Rikosromaani. Helsinki: WSOY, 1923.
• Ei sitä voi koskaan tietää. (You Never Can Tell, 1898.) Helsinki: Otava, 1909.
• Pyhä Johanna. Historiallinen näytelmä. (Saint Joan, 1923.) Kautelaari, 2003.

Lisäksi teatterit ovat käännättäneet muita näytelmiä omaan käyttöönsä.

• Halmesvirta, Anssi & Valta, Reijo (toim.): Aatteiden kamppailu elintilasta. Viktoriaanisen ajan näkemyksiä ihmisestä ja yhteiskunnasta. (Jyväskylän yliopiston historian laitos. Yleisen historian tutkimuksia 10) Jyväskylä: Kampus kustannus, 1999. ISBN 951-9113-48-7
• Yde, Matthew: Bernard Shaw and Totalitarianism. Longing for Utopia. Basingstoke: Palgrave Macmillan, 2013. ISBN 978-1-137-33019-2 (englanniksi)

• Vapaasti ladattavia George Bernard Shawn e-kirjoja Project Gutenbergiltä ja Projekti Lönnrotilta.