Gabriel Rein

Reinin vanhemmat olivat kappalainen Karl Rein ja Sofia Dorotea Lilius. Reinin puoliso vuodesta 1829 oli Sedig Edla Ekbom (k. 1849), Vaasan hovioikeuden presidentin Selim Ekbomin sisar. Heidän poikansa oli filosofian professori, Helsingin yliopiston rehtori ja vt. sijaiskansleri Thiodolf Rein (1838–1919). Rein valmistui ylioppilaaksi Viipurin saksalaisesta koulusta ja valmistui maisteriksi Turussa 1823. Historian dosentiksi hänet nimitettiin 1825, konsistorin vakinaiseksi amanuenssiksi 1829 ja saksan kielen lehtoriksi 1832. Helsingin yliopiston historian professorina hän toimi 1834–1861 ja rehtorina yhteensä neljä kertaa vuosien 1848–1858 aikana. Rein joutui eroamaan rehtorinvirasta vuonna 1858 niin sanotun Ditt och datt -skandaalin seurauksena. Hän kuului myös Suomen ensimmäisiin tilastotieteilijöihin, joka toimi 1865 perustetun Suomen tilastollisen toimiston vt. päällikkönä kuolemaansa saakka.^[1]

Rein oli erityisesti keskiajan ja karjalaisten historian tutkija. Hän tutki myös katolisen kirkon asemaa Suomessa. Suomen historiaan vakiintunut aikakausijako on Reinin kehittämä. Tässä hänen mallissaan niin sanottuina taitevuosina olivat 1. ristiretki 1156, Pähkinäsaaren rauha 1323, kuningas Kustaa Vaasan valtaannousu 1521, kuningas Kaarle XI:n kuolema 1697 sekä Suomen autonomian ajan alku 1809. Reinin kuoleman jälkeen vuosina 1870–1871 ilmestynyt ja hänen luentokäsikirjoituksistaan koottu Suomen historia on ensimmäinen merkittävä tällainen teos.^[1]

Rein kuului Lauantaiseuraan ja oli perustamassa Suomalaisen Kirjallisuuden Seuraa, jonka esimiehenä hän toimi 1841–1853 ja 1863–1867. Hän oli myös Suomen Tiedeseuran perustajajäseniä^[2]. Hän oli aatelissäädyssä valtiopäiväedustaja 1863–1864 ja 1867, tultuaan aateloiduksi 1856, jolloin hän sai myös kanslianeuvoksen arvon.^[1]

• Rein. Suvut ja vaakunat, Suomen Ritarihuone.