Fredrik Pacius

Fredrik Pacius syntyi Saksan Hampurissa 19. maaliskuuta 1809 viinikauppias Ludvig Paciuksen ja Margareta Schumacherin poikana. Hänen sukunsa oli ilmeisesti peräisin Italiasta ja alkuperäiseltä nimeltään di Pazzi. Varakkaan perheen poikana Pacius sai huolellisen kasvatuksen, ja myös hänen isänsä harrasti soittoa. Vanhemmat laittoivat Paciuksen aluksi kauppaharjoittelijaksi liikemiehen uralle, mutta viisitoistavuotiaana hän pääsi hampurilaisen muusikko-säveltäjän A. G. Methfesselin suosittelemana säveltäjä ja viulisti Louis Spohrin oppilaaksi. Pacius opiskeli viulunsoittoa Louis Spohrin sekä sävellystä ja teoriaa M. Hauptmannin johdolla Kasselissa vuosina 1824–1827.^[2][3]

Opiskelun jälkeen Pacius konsertoi Pohjois-Saksan kaupungeissa.^[2] Vuonna 1828 hän muutti Tukholmaan, jossa yleni hovisoittokunnan jäseneksi ja sooloviulunsoittajaksi.^[3] Vuosina 1828–1834 hän toimi Tukholman Kuninkaallisen hoviorkesterin ensiviulistina ennen kuin muutti Helsinkiin ja ryhtyi opettamaan musiikkia Helsingin yliopistossa vuonna 1834.^[4] Turussa oli musiikkia harrastettu jo aikaisemmin, mutta Helsingissä oli Paciuksen saapuessa vain yksi kaksitoistamiehinen orkesteri. Pacius perusti Helsinkiin musikaalisen yhdistyksen, mieskuoron Akademiska Sångföreningenin 1838 ja orkesterin. Vuonna 1848 hän sävelsi kuorolaulun Maamme Johan Ludvig Runebergin runoon ”Vårt Land”, minkä lisäksi hän sovitti taiteellisesti myös eräitä suomalaisia kansansävelmiä. Hieman vähemmän tunnettuja Paciuksen isänmaallisia sävelmiä ovat isänmaallinen mieskuorolaulu Suomen laulu sekä sävellys Runebergin runoon Sotilaspoika.^[3] Myös Viron kansallislaulu Mu isamaa, mu õnn ja rõõm ja liiviläisten kansallislaulu Min izāmō käyttävät Paciuksen sävelmää.^lähde?

Vuonna 1852 Pacius sävelsi ensimmäisen suomalaisen oopperan Kaarle-kuninkaan metsästys, joka Maamme-laulun tavoin edustaa kansallisromanttista tyyliä. Libreton kirjoitti Zacharias Topelius yhteistyössä Paciuksen kanssa.^[5] Hänet kutsuttiin myös Tukholman Musiikkiakatemian jäseneksi, ja Suomessa hän sai kunniatohtorin ja kunniaprofessorin arvon.^[3]

Pacius kuoli 81-vuotiaana Helsingissä 8. tammikuuta 1891.^[3] Hänet on haudattu Hietaniemen hautausmaalle.^[6]

Paciuksen puoliso oli vuodesta 1842 valtioneuvos Johan Gabriel Martinin ja Carolina Margareta Almqvistin tytär Nina Lucia Martin, joka kuoli vuonna 1907. Heidän neljästä lapsestaan vanhin, laulaja ja laulunopettaja Maria Margareta, avioitui vuonna 1871 kirjailija ja säveltäjä Karl Collanin kanssa.^[3] Poika Johannes Edvard Pacius avioitui Elna Herminia Aminoffin kanssa, joka oli eversti, valtiopäivämies Berndt Adolf Carl Gregori Aminoffin tytär.^[7][8]

 

Vuonna 1895 Helsingin Kaisaniemen puistossa paljastettiin Emil Wikströmin veistämä pronssinen Paciuksen rintakuva, ja jo neljä vuotta aiemmin oli Helsingin yliopiston musiikkisaliin pystytetty Ville Vallgrenin tekemä marmorinen rintakuva, jonka jalustaan on nuotein hakattu Suomen laulun alkutahdit.^[3] Vuonna 2009 Jyväskylän yliopiston professori Matti Vainio kirjoitti uuden elämäkerran Pacius: Suomalaisen musiikin isä säveltäjän 200-vuotisjuhlien kunniaksi. Hampurissa on Paciuksen muistoksi kiinnitetty muistolaatta paikalle, jossa Paciuksen lapsuudenkoti ja isän viiniliike sijaitsivat. Muistolaatan puuhamiehinä toimivat Hallen yliopiston professori Tomi Mäkelä ja väitöskirjaa Paciuksesta tekevä Silke Bruns.^[9] Mäkelä on julkaissut myös ruotsinkielisen Pacius-elämäkerran Fredrik Pacius, kompositör i Finland (2009), jonka perusteella tähän asti vallinnut Pacius-kuva muuttuu monilta osin. Esimerkiksi Paciuksen suhde uskontoon, hänen opintonsa Saksassa ja monien teosten piilomerkitykset ovat Mäkelän kirjassa tarkastelun kohteena. Kirjassa on käytetty runsaasti uutta lähdeaineistoa.

• Kaarle-kuninkaan metsästys (1851/1854/1870/1879)
• Die Loreley (1844/1862–1887)

• Veteranens jul (1859)
• Kypron prinsessa (1860)
• Sjömansflickan (1871) Karl Collanin kanssa

• Alkusoitto Es-duuri (1826)
• Juhlamarssi (1840)
• Variationer över motivet Studenter äro muntra bröder viululle ja orkesterille tai pianolle (1842)
• Viulukonsertto fis-molli (1845/1867/1869)
• Sinfonia d-molli (1850)

• Jousikvartetto nro 2 (1826)

• Die Weihe der Töne (1838)
• Tod im Tode (1844/1880)

• Festsång (1851)
• Sorgmusik (1855)
• H. G. Porthan (1860)
• Juhlakantaatti (1866)
• Miriam (1868)
• Muisto (1870)

• Zigeunerchor (1839)
• Giv oss frid (1844)
• Die Vesperhymne (1847)
• Jubilate Amen (1847)
• De hemlösa (1858)
• Litaney (1867)

 

• Am Meerestrand (1834)
• Det var då (1841)
• Den sjuttonåriga (1843)
• Im wunderschönen Monat Mai (1843)
• Vårt land (1848)
• Suomen laulu (1854–1856)
• Finlands flagga (1863)

• Finska flickornas sång (1881)

• Flyttfåglarna (1843)
• Vallgossen (1846)
• Vårmorgonen (1846)
• Der Geist der Harmonie (1880)
• Aftonbön (1882)

• Das stille Kämmerlein (1839)
• Den sjuttonåriga (1840)
• Sjömansflickan (1842)
• Abschied (1845)
• John Anderson (1845)
• Vårvisa (1845)
• Soldatgossen (1858)
• Fridböner i aftonen lugn (1862)
• Lydias sång (1868/1869)

• Andersson, Otto: Nuori Pacius ja Helsingin musiikkielämä 1830-luvulla. Suomentanut M. Holmberg. Gummerus, 1938.
• Elmgren-Heinonen, Tuomi: Laulu Suomen soi... Fredrik Pacius ja hänen aikansa. Fazerin musiikkikauppa, 1959.
• Geisler-Baum, Silja: Die Loreley in Finnland: Zur Entstehung, Aufführung und Rezeption der Oper von Fredrik Pacius und Emanuel Geibel. Mainz: Are Musik Verlag, 2004. ISBN 3-924522-19-7
• Mäkelä, Tomi: Fredrik Pacius, kompositör i Finland. Helsingfors: Svenska Litteratursällskapet i Finland, 2009. ISBN 978-951-583-192-7.
• Mäkelä, Tomi: Friedrich Pacius: Ein deutscher Komponist in Finnland. Mit einer Edition der Briefe und Tagebücher von Silke Bruns. Hildesheim: Georg Olms Verlag, 2014. ISBN 978-3-487-15123-6
• Vainio, Matti: Pacius: Suomalaisen musiikin isä. Jyväskylä: Atena Kustannus, 2009. ISBN 978-951-796-562-0.

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Fredrik Pacius Wikimedia Commonsissa

• Fredrik Pacius -sivusto juhlavuoden kunniaksi.
• Paciuksen nuotteja digitoituna Kansalliskirjaston kokoelmasta.
• Pacius, Fredrik hakuteoksessa Uppslagsverket Finland (2012). (ruotsiksi)