Ethel ja Julius Rosenberg

 

Vaikka Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat liittolaisia toisessa maailmansodassa, Yhdysvallat oli epäluuloinen erityisesti Stalinia kohtaan ja kieltäytyi luovuttamasta tietoja Manhattan-projektista Neuvostoliitolle. Siksi Neuvostoliiton ensimmäinen ydinkoe 1949 oli järkytys lännelle erityisesti nopean valmistumisensa takia. Tammikuussa 1950 selvisi, että saksalainen pakolainen, ydinfyysikko Klaus Fuchs, joka oli toiminut Manhattan-projektissa, oli luovuttanut koko sodan ajan Harry Goldin välityksellä projektia koskevia tärkeitä asiakirjoja venäläisvakoilijoille. Kersantti David Greenglass, joka oli toiminut sodan aikana Los Alamosin laboratoriossa, tunnusti myös välittäneensä tietoja Goldin kautta. Samalla hän paljasti sisarensa Ethelin ja tämän miehen Julius Rosenbergin luovuttaneen salaisuuksia.^lähde?

 

Rosenbergien oikeudenkäynti oli alusta asti suuri mediatapahtuma. Päätodistajana oli Greenglass. Hän kertoi Ethel Rosenbergin tehneen muistiinpanoja, jotka sisälsivät ydinsalaisuuksia, ja tunnusti auttaneensa Rosenbergejä. Hän istui kymmenen vuoden vankeustuomion. Greenglass on myöhemmin sanonut antaneensa väärän todistuksen painostuksen alla ja suojellakseen vaimoaan.^lähde?

Rosenbergit todettiin syyllisiksi 29. maaliskuuta 1951 ja tuomittiin kuolemaan 5. huhtikuuta. Molemmat kiistivät syyllisyytensä loppuun asti. Teloitus pantiin täytäntöön perjantaina 19. kesäkuuta 1953 Sing Singin vankilassa niin koti- kuin ulkomaisista vastalauseista huolimatta. Elokuvassa Atomic Café on haastattelu, jossa kerrotaan, että Ethel Rosenberg jouduttiin teloittamaan kahdesti, koska ensimmäiset sähköiskut eivät olleetkaan kuolettavia, mikä havaittiin kun teloitettu tutkittiin rutiinimääräyksen mukaan ensimmäisen teloituksen jälkeen. Ajankohta oli lisäksi juutalainen sapatti, joka nostatti rajuja protesteja New Yorkissa.^lähde?

Julius ja Ethel Rosenbergin oikeudenkäynti herätti 1950-luvulla runsaasti huomiota. Pariskunnan tukijoiden mukaan Rosenbergit lavastettiin syyllisiksi, eikä heille annettu mahdollisuutta tasapuoliseen oikeudenkäyntiin kommunisminvastaisen mielialan ollessa vahvimmillaan. Toisten mielestä taas Rosenbergien tapaus oli todiste kommunistien salaliitosta^[1].

Julius Rosenbergiä vastaan löytyi ristiriitaista todistusaineistoa, jonka mukaan hän oli saattanut tavata NKVD:n agentteja. Vasta kylmän sodan päätyttyä Venäjän julkaisemista dokumenteista selvisi, että Julius oli toimittanut tietoja NKVD:lle vuodesta 1943 lähtien. Koska hänen muistiinpanonsa eivät ilmeisesti sisältäneet merkittäviä uusia tietoja neuvostoliittolaisille, monet pitävät kuolemantuomiota liian kovana rangaistuksena.^lähde?

Rosenbergeiltä jäi kaksi poikaa orvoiksi. Heidät kasvatti Meeropolin pariskunta, joka adoptoi heidät. Myöhemmin pojat (Michael ja Robert Meeropol)^[2] ilmoittivat pitävänsä enoansa David Greenglassia heille kuolleena henkilönä. Robert Meeropol (ent. Rosenberg) perusti vuonna 1990 lasten tukisäätiön nimeltä Rosenberg Fund for Children.^[3]

Vuonna 1995 NSA julkaisi VENONA-projektin (jonka tehtävänä oli purkaa venäläisagenttien siepattuja viestejä) asiakirjoja, joista selviää, että Julius Rosenberg syyllistyi vakoiluun Neuvostoliiton hyväksi, mutta tietojen tärkeys Neuvostoliiton ydinohjelman kannalta on epäselvä.^[4]

Nikita Hruštšovin 1990 postuumisti julkaistujen muistelmien mukaan pariskunta antoi merkittävää apua Neuvostoliiton atomipommin kehityksessä, vaikka tieto on myöhemmin kiistetty.^lähde?

Julius Rosenbergin läheinen ystävä, entinen KGB-kenraali Aleksandr Feklisov on sanonut Rosenbergien olleen syyttömiä atomisalaisuuksien luovuttamiseen, vaikka Julius Rosenberg luovuttikin muita tietoja Neuvostoliitolle.^lähde?

Yhdysvalloissa tuomioistuin on vuonna 2008 estänyt vakoiluoikeudenkäynnin keskeisen todistajanlausunnon julkistamisen. National Security Archives tutkimuslaitos halusi saada päivänvaloon lausunnon, joka vaikutti keskeisesti Julius ja Ethel Rosenbergin kuolemantuomioihin. Avaintodistajana toiminut Ethel Rosenbergin veli David Greenglass on sanonut antaneensa väärän todistuksen, mutta vaatinut, ettei hänen lausuntoaan saa tuoda julkisuuteen. Yhdysvaltalainen piirioikeuden tuomari on päättänyt, että Greenglassin todistajanlausunto jää edelleen salaiseksi ^[1].

E. L. Doctorow kirjoitti Rosenbergien tapauksen pohjalta vuonna 1971 ilmestyneen romaanin Danielin kirja ja sovitti sen vuosikymmentä myöhemmin Sidney Lumetin ohjaamaksi samannimiseksi elokuvaksi (1983).

•   Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Rosenbergien oikeudenkäynti Wikimedia Commonsissa

• Dokumenttiprojekti: Totuus Rosenbergeistä.