Erik Blomberg

Blombergin isä oli vuori-insinööri Wilhelm Blomberg ja äiti sairaanhoitaja Märtha Grönvik. Hän harrasti teini-ikäisenä valokuvausta ja työskenteli kesäisin valokuvaamoissa apulaisena sekä myöhemmin valokuvaajana.^[3]

Blomberg suoritti asevelvollisuuden Ilmasotakoulun valokuvauslaboratoriossa ja Turkinsaaren merilentoasemalla, jossa hän vastasi koko kuvaustoiminnasta. Asevelvollisuuden jälkeen Blomberg toimi harjoittelijana Suomi-Filmissä ja opiskeli Regent Street Polytechnic -korkeakoulussa Lontoossa, tosin erehdyksessä elokuvauksen sijasta valokuvauslinjalla. Blomberg ei ollut tyytyväinen koulun opetukseen vaan siirtyi työskentelemään lontoolaisen Madame Yevonden kuvaamoon. Lontoosta Blomberg siirtyi Pariisiin, jossa hän toimi valokuvaaja Georges Saadin oppilaana ja myöhemmin apulaisena useilla pariisilaisilla elokuvastudioilla.^[4]

Vuonna 1935 Topo Leistelä kutsui Blombergin kuvaajaksi Suomi-Filmin tuottamaan VMV 6 -elokuvaan. Aluksi Blomberg toimi kokeneemman Theodor Lutsin apulaisena, mutta vakuutettuaan ohjaaja Risto Orkon taidoistaan siirtyi pääkuvaajaksi.^[5]

Suomi-Filmillä Blomberg jakoi työhuoneen Regina Linnanheimon kanssa, ja tätä kautta hän tutustui Teuvo Tulioon^[6]. Blomberg kuvasi Tulion kolme ensimmäistä elokuvaa, Taistelu Heikkilän talosta (1936), Nuorena nukkunut (1937) ja Kiusaus (1938), jotka olivat Adams Filmin tuottamia. Elokuvat tuhoutuivat myöhemmin yhtiön varastossa sattuneessa tulipalossa vuonna 1959. Vuonna 2006 Suomen elokuva-arkistosta tosin löydettiin katkelmat Taistelu Heikkilän talosta -elokuvan alusta ja lopusta^[7] ja vuonna 2015 Ranskasta 20 minuuttia Nuorena nukkunut -elokuvan keskeltä^[8]. Blombergia oli suunniteltu myös 1936 kuvatun Risto Orkon elokuvan Ja alla oli tulinen järvi kuvaajaksi, mutta tehtävään tuli kuitenkin ruotsalainen Albert Rudling^[9].

Kiusaus-elokuva menestyi huonosti, ja sen jälkeen Tulion ja Adams Filmin yhteistyö päättyi. Blomberg jäi vaille töitä, sillä Suomi-Filmi oli erottanut hänet palveluksestaan jo Tulio-yhteistyön alettua. Blomberg onnistui kuitenkin vuokraamaan itselleen Adams Filmin tyhjilleen jääneen Katajanokan studion.^[10]

 

Blomberg oli valmistellut Eino Mäkisen kanssa käsikirjoitusta Runar Schildtin novellista ”Lihamylly”, joka Blombergin oli määrä ohjata. Hän kuitenkin tutustui Mäkisen kautta Nyrki Tapiovaaraan ja tuli siihen tulokseen, että oli pohjimmiltaan kuvaaja ja että Tapiovaara olisi ohjaajaksi parempi valinta. Tuloksena oli elokuva Varastettu kuolema. Blombergin ja Tapiovaaran yhteistyö sujui hyvin, ja elokuva oli ensimmäinen, jota kuvatessaan Blomberg saattoi toteuttaa omia taiteellisia näkemyksiään. Tämä ei ollut onnistunut Orkon ja Tulion kanssa.^[11]

Kattaakseen vuokraamansa studion kulut Blomberg perusti Varastetun kuoleman valmistumisen jälkeen tuotantoyhtiö Elosepon, jonka toiseksi pääosakkaaksi tuli Toivo T. Kaila. Yhtiö tuotti kaiken kaikkiaan viisi elokuvaa, muun muassa Tapiovaaran elokuvat Kaksi Vihtoria (1939), Herra Lahtinen lähtee lipettiin (1939) ja Miehen tie (1940). Lahtis-elokuvaa lukuun ottamatta Blomberg toimi kuvaajana kaikissa Elosepon elokuvissa.^[12] Miehen tie -elokuvaa lukuun ottamatta Blomberg itse piti Elosepon tuottamia elokuvia vähäpätöisinä kevyinä komedioina, joiden tehtävänä oli lähinnä rahan ansaitseminen.^[13]

Eloseppo suunnitteli oman, Alvar Aallon piirtämän studion rakentamista Espoon Westendiin, mutta yhtiön toiminta päättyi, kun enemmistöosakkaana ollut Kaila myi Espoon tontit itselleen ja Katajanokan studion Suomi-Filmin Risto Orkolle.^[14] Blomberg itse kertoi haastattelussa 1982, että yhtiön toiminta päättyi sodan puhkeamiseen.^[15]

Sodan jälkeen Blomberg oli pari vuotta Ruotsissa studiokuvaajana, ja sieltä palattuaan hän teki Lapissa yhteistyössä Eino Mäkisen kanssa lyhytelokuvia poroista ja kullankaivuusta.^[15] Blomberg voitti parhaan lyhytelokuvan Jussi-palkinnon vuonna 1947 elokuvallaan Porojen parissa ja vuonna 1949 elokuvalla Ennen ensi-iltaa.^[16].

Blomberg palkittiin myös Pro Finlandia -mitalilla vuonna 1970.

1950-luvun alussa Blomberg siirtyi elokuvaohjaajaksi ja perusti nimeään kantavan yrityksen. Yhdessä puolisonsa näyttelijä Mirjami Kuosmasen kanssa hän käsikirjoitti esikoiselokuvansa Valkoinen peura (1952). Blomberg toimi elokuvassa myös kuvaajana. Elokuva oli suomalaisittain harvinainen kauhuelokuva naisesta, joka intohimon herätessä muuntui miehiä tappavaksi vampyyripeuraksi. Valkoinen peura on ainoa suomalainen Golden Globe -palkinnon saanut elokuva. Elokuva palkittiin myös Cannesin elokuvajuhlilla.^[17]

Blomberg ohjasi 1950-luvulla myös kaksi muuta merkittävänä pidettyä elokuvaa, Kun on tunteet (1954) Kihlaus (1955). Edellinen on sovitus Maria Jotunin novelleista^[18], jälkimmäinen puolestaan Aleksis Kiven näytelmästä^[19]. Käsikirjoituksen kumpaankin elokuvaan laati Kuosmanen, joka myös näytteli kummassakin elokuvassa. Kun on tunteet -elokuvassa on myös Emmi Jurkan esittämä monta minuuttia kestävä puhelinmonologi, jota pidetään yhtenä suomalaisen elokuvan tunnetuimmista kohtauksista^[20].

Blomberg ohjasi 1950-luvulla vielä kaksi elokuvaa. Näistä pikaisesti ja pienellä budjetilla tehty oli Lasse Pöystin varaan rakentuva komediaelokuva Miss Eurooppaa metsästämässä (1955), jossa hän oli mukana myös käsikirjoitus- ja kuvausryhmissä.^[21]. Toinen oli puolalais-suomalais-ruotsalaisen yhteistyöelokuvan Hääyö (1959), joka perustui Émile Zolan romaaniin Rynnäkkö myllyä vastaan ja jossa pääosaa näytteli Harriet Andersson.^[22] Elokuva jäi Blombergin viimeiseksi,^[23] ja se oli ainoa hänen ohjaamistaan elokuvista, jota hän ei itse kuvannut^[24].

Monien asioiden summana epäonnistuneen Hääyön jälkeen Blomberg vetäytyi eläkkeelle elokuvanteosta. Noihin aikoihin oli myös suomalaisen elokuvan kriisivaihe, ja lisäksi hänen vaimonsa ja työtoverinsa Mirjami Kuosmanen kuoli.^[2] Hän teki kuitenkin vielä vuosina 1965–1976 Yleisradiolle ja Mainostelevisiolle laajahkon tuotannon televisiodokumentteja^[18]. Näistä esimerkkejä ovat ensinnäkin Oolannin sota, johon hän rakentaa kuvien, äänien ja leikkauksen pohjalta ironisen dokumenttidraaman englantilaisen ja ranskalaisen laivaston toimista 1854-1855 Suomenlahdella ja Ahvenanmaalla^[2]. Kaksi vuotta ennen niin sanottua Prahan kevättä hän kuvasi vajaan tunnin mittaisen elokuvan, joka sattumalta sai nimen Prahan kevät. Se kertoo nuoresta miehestä kuljeskelemassa Prahassa ja seurailemassa kaunotarta.^[18][25]

Blomberg oli naimisissa näyttelijä Mirjami Kuosmasen kanssa vuodesta 1939 tämän vuonna 1963 tapahtuneeseen kuolemaan. Viimeiset vuotensa Blomberg asui toisen vaimonsa, puolalaisen Marian kanssa, Kuusjoella.^[2]

• Valkoinen peura (1952), ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, valokuvat
• Kun on tunteet (1954), ohjaus, kuvaus, leikkaus, tuottaja
• Kihlaus (1955), ohjaus, kuvaus, tuottaja
• Miss Eurooppaa metsästämässä (1955), ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, tuottaja, näyttelijä
• Hääyö (1959), ohjaus

• VMV 6 (1936), kuvaus – ohjaus: Risto Orko
• Taistelu Heikkilän talosta (1936), kuvaus, valokuvat – ohjaus: Teuvo Tulio
• Nuorena nukkunut (1937), kuvaus – ohjaus: Teuvo Tulio
• Kiusaus (1938), kuvaus – ohjaus: Teuvo Tulio
• Kaksi Vihtoria 1939, käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, tuottaja, studiopäällikkö, valokuvat – ohjaus: Nyrki Tapiovaara
• Varastettu kuolema 1938, käsikirjoitus, kuvaus, leikkaus, tuottaja, studiopäällikkö, valokuvat, näyttelijä (Puotipuksu) – ohjaus: Nyrki Tapiovaara
• Herra Lahtinen lähtee lipettiin 1939, leikkaus, tuottaja, studiopäällikkö, valokuvat – ohjaus: Nyrki Tapiovaara
• Miehen tie 1940, kuvaus, leikkaus, tuottaja, studiopäällikkö, valokuvat – ohjaus: Nyrki Tapiovaara, työn saattoivat loppuun Blomberg ja henkilöohjaaja Hugo Hytönen

• Oolannin sota (1966, televisioelokuva), ohjaus, kuvaus ja valmistus
• Prahan kevät (1966, televisioelokuva), ohjaus, kuvaus

• Sakari Toiviainen: Erik Blomberg. Helsinki: Suomen elokuva-arkisto, Valtion painatuskeskus, 1983. ISBN 951-859-445-7
• Suomen kansallisfilmografia. Helsinki: Edita, 1996–2012. ISBN 951-860-973-X

• Erik Blombergin haastattelu, Yle Elävä arkisto
• Sakari Toiviainen: Blomberg, Erik (1913–1996) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). 22.2.1999. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.